En voi sanoa itselläni olevan mitään filosofiaa sinänsä sen suhteen miltä kodin pitäisi näyttää. Meillä eletään normaalia lapsiperheen elämää, ja koti muokkautuu sen mukaan missä ikävuosissa lapset kulkevat. Joitakin periaatteita tietysti meilläkin lienee, mutta niistäkin on joustettava.
Ensimmäisenä voisin mainita valon. Olen valon lapsi, ahdistun synkästä ja ahtaasta. Nykyisessä talossa oli säleverhot joka ikkunassa, ensimmäiseksi kiskoin ne ylös ja päästin valon sisään. Kylpyhuoneeseen tein lakanaverhon, ammeessa on nyt mukavaa loikoilla ja katsella valon kulkua.
Tykkään myös selkeydestä. Liiallinen tavara ja epämääräiset kasat vaivaavat minua. Olisipa pöytäni aina näin puhdas.
Vaikken tavaraa siis kerääkään, reissuiltani tarttuu mukaan aina jotakin. Ei mitään turhaa rompetta kuitenkaan, pidän siitä että tavaroilla on jokin käyttötarkoitus. Monesti kiinnyn esineisiin joissa voi säilyttää jotakin.
Meillä on paljon vanhaa, mutta myös uutta. Vuosikausia ajattelin että tykkään tuosta, mutta liian kallis, liian hieno, lapset kuluttaa ja rikkoo. En enää, elämä on liian lyhyt siihen. Jos pidän jostakin ja kukkaro sallii, niin hankin. Hyväksyn myös sen että huonekalut, hienotkin, on tarkoitettu elämistä varten. Kaikissa huonekaluissamme hypitään, pyöritään, leikitään.
Useimmista huonekaluista ajattelen ensimmäisenä muotoa, ulkonäköä, esteettisiä arvoja, kaikkea muuta kuin käytännöllisyyttä. Sänkymme on jossain mielessä poikkeus. Siinä tärkeintä oli koko! Tarvitsen nukkuessani tilaa. Ja hyvää patjaa. Unimukavuudesta en tingi.
Olemme kaksikulttuurinen perhe. Pidämme itseämme avoimina ihmisinä, ja meille on tärkeää kasvattaa lapsista suvaitsevaisia, tiedostavia ja ennakkoluulottomia maailmanasukkeja. Toivon että se näkyy myös kodissamme.
Puuta ihailen materiaalina. Yleensäkin pidän luonnonläheisyydestä ja luonnollisista materiaaleista. Karheat puupinnat, erilaiset kuidut, pehmeät taljat. Tykkään kosketella ja nauttia pintojen vaihtelusta.
Asumme vuokralla täällä Kaliforniassa. Se asettaa tiettyjä rajoituksia (emme esimerkiksi ole ripustaneet seinille oikein juuri mitään) mutta toisaalta myös helpottaa sisustamista jollakin tavalla. Asumismukavuus ja käytännöllisyys on ensi sijalla, ei niinkään sen tavoittelu että koti olisi kaikilla tavoin juuri meidän näköisemme. Uskon kuitenkin että jossain vaiheessa päädymme hankkimaan oman asuntomme. Sen suhteen toivon paljon historiaa nähneitä pintoja, joihin voin paukuttaa naulanreikiä sydämeni halusta. 
12 kommenttia:
Olipa mielenkiintoista luettavaa.
Ja niin kauniit kuvat!
Jos mietin sisustamisfilosofiaani minullekin tulee aivan ensimmäisenä mieleen valo. Se herättää huoneet henkiin.
Teillä on todella kaunis koti!
Tykkään valtavasti teidän verhoista. Olen myös valon lapsi, enkä siedä kotonani, jos ikkunoita peittää paksut verhot.
Kiva postaus.
Meilla kissankarvat vaikuttaa esim siihen etta olkkarissa on leveat puiset salekaihtimet verhojen sijaan. Kissat tykkaa tollottaa ulos ja en kestaisi ainaisia karvoja verhoissa. Salekaihtimia pidan aina auki.
Kiva olisi laittaa vaikka mita kivaa kangasta kotiin mutta aina tulee nuo kissankarvat mieleen. Sitten kun kissoja ei ole enaa niin meillekin tulee vahan kodikkaampaa.
Mina en tykkaa steriileista kodeista jossa ei ole yhtaan persoonallisuutta.
Teilla on kiva koti. Tykkaan.
Oma koti on mita on. Kaytannollinen kai eniten. En kesta jos joku on vaan kaunista muttei kaytannollista. Mutta ideaali kotia odottelen edelleen. Jos joskus vaikka voittaisin lotossa vaikken lottoa. :D
Olipa kiva kattaus kuvia ja tekstiä.
Tuossa kylppärissä ikkunan alla olisi varmasti ihana loikoilla.
Valo minullekin tärkeää, myös luonnonmateriaalit. Minun on vaikea kestää muovia edes leluissa, mutta jonkunverran on vaan kestettävä.
Yhdyn myös tuohon, että kauneus aina ennen käytännöllisyyttä, eikä se saa kuitenkaan estää normaalia käyttöä. Ja toisaalta en ole koskaan huomannut, että käytännöllisen olisi pakko olla rumaa, niinkuin kuulee aina välillä jonkun puolustelevan.
Onpa kotisi kaunis ja viihtyisä . Valoa pitää olla . Täällä Suomessa on ollut ainakin vuoden pilvistä . Hulluksi tulee valon puutteessa . Nyt on ollut aurinkoista viikon . JIPII!! -
Celia, olen tullut riippuvaiseksi valosta täällä Kaliforniassa.
Ilona, kiitos. Olohuoneen verhot olivat täällä jo kun muutimme, eivät siis meidän. Muut verhot on omia.
Sansku, muistan kyllä kissoista nimenomaan tuon karvapuolen.. sitä on sitten kaikkialla.. Minäkin odottelen muuten tuota lottovoittoa vaikken ole yhtään kuponkia täyttänytkään vuosikausiin.
Liivia, vaikkei noita muovileluja itse ostaisi niin aina niitä vaan meillekin päätyy..
Kyllimarjaana, hyvä jos teillekin on tullut aurinkoa. Sitä riittää täälläkin taas. Just tänään ajattelin että nyt on sopivan kesäistä, aurinkoista, eikä liian kuumaa. Mutta täällä on yleensäkin erittäin harvassa ne päivät jolloin ei paista aurinko.
Minä kiinnitin kauniissa kodissanne ja ihanassa valossa huomioita Ilonan tavoin ihaniin verhoihin mitä teillä on!!
En tiedä miten sopeutuisin enää ikinä asumaan pimeään suomeen. Valosta on tosiaan tullut riippuvaiseksi.
Aivan ihanan näköinen koti teillä ja juuri sellaisia huonekaluja ja tavaroita, mistä tykkään. ja selkeetä ja siistiä; meilläkään ei turhaa clutteria missään. Koti ja huonekalut on elämistä varten, kuten myös vaatteet - ei pitäisi säästellä sitä kaikkein ihaninta vaatetta johonkin erityiseen tilaisuuteen. Erityinen tilaisuus on jokainen päivä! Sitten joskus kun meilläkin toivottavasti on lapsia, toivon etten ole sellainen äippä joka käskee varomaan kaikkea "hienoa" ... Eli haluan samanlaisen meiningin kuin teillä :)
Teillä on viihtyisä koti ja ihanan valoisaa, tosiaan! Mukava tämä kuvakierros!
Minä myös rakastan luonnonmateriaaleja ja valoa. Meillä on onneksi todella suuret ikkunat pienessä kodissamme, joten pimeänäkin aikana valoa pääsee kivasti sisälle, vaikkei aina tarpeeksi korujen valokuvaamiseen. :) Verhot vedän ikkunan eteen vain yöksi (kesällä myös pimennysverhon) ja keittiössä ei verhoja ole laisinkaan. En myöskään pidä suljetuista huoneiden ovista, joten onneksi kotimme on oikeastaan yhtä suurta huonetta. Tämä kaikki varmaan juontaa juurensa lapsuuteeni, kun kotonakin ovet ja verhot pidettiin auki ja sitä saattoi mennä vaikka alusvaatteissaan ulos pihalle, eikä kukaan sitä nähnyt!
Muistan ikuisesti lapsuudets aleikkikaverini kodin, jonka kodin nahkasohvalla piti istua selkä suorassa ja jalat myös. Olin ihan paniikissa, pärjäänkö? Sama pätee esikiseni erästä leikkikaverin kotia Porvoossa. Olen paniikissa, pärjääkö?
Kodit ovat minustakin elämistä varten! Teillä on kaunista.
Mizyena, minäkin luulen että Suomen talvet voi olla parempi viettää muualla.. kesä on sitten taas eri juttu!
MaaMaa, kyllä minäkin joskus joudun hillitsemään lasten meininkejä. Tyyliin: se on äitin lempparituoli, onko sormet pyyhitty voista?
Fine, panitko merkille mitä näkyi tuolla korutelineessä ;-)
Vilijonkka, että oikein selkä suorassa.. heh.
Panin todellakin merkille, Merja! Olen aivan ihmeissäni, noinko monta niitä on? Ihanalta tuntui nähdä ne kuvassa! Kiva teline, muuten.
Lähetä kommentti