Silmät painuvat umpeen väkisin, haukotuttaa ja pää tuntuu omituisen sumealta. Onneksi anoppi on ratissa, voin antaa periksi väsymykselle ja torkkua hetken. Ajamme Trail Ridge Roadilla, 3700 metrin korkeudessa.
Keräämme autosta kaiken päällepantavan ja astumme hetkeksi pienelle näköalapolulle. Myrsky on lähestymässä ja tuuli on armottoman hyytävä.Trail Ridge Road on Yhdysvaltojen korkein maantie. Se kulkee Kalliovuorten kansallispuiston halki, ja kesäisin sen voi ajaa päästä päähän. Talvisin tie on melkein kokonaan suljettu.
14 kommenttia:
Upeat maisemat, niin tässä kuin kahdessa edellisessä postauksessakin. Olen aina halunnut retkeilemään Kalliovuorille, nyt pääsin taas nojatuolimatkalle, joka kyllä vain pahensi kaipausta tuonne -- sillä tavalla hyvästi.
olipas koskettavan kaunista. ja korkealla, huh ! Kyllä sitä pieneksi tuntee itsensä luonnon keskellä.
Kiitos kun muistutat meitä siitä että Yhdysvallat on niin paljon kaikkea muutakin kuin sitä...öö,,sellaista, mistä tekee mieli ajatella vain pahaa.
Mielenkiintoinen reitti ja varmaankin tosi kylmää noin korkealla maanpinnasta.Hyvä tuo keskimmäinen kuva!
Onpa hienoja kaikki nämä matkakuvat! Ja tosiaan, Pohjois-Amerikka on niin valtavan kokoinen maa, ihan hämmennyn kun siellä on niin monennäköistä maisemaa.
Vau mitkä maisemat! Niin komeata, tuon vahvan tuulen voi melkein nähdä, huikea paikka.
Oh it's so beautiful. I know the landscape it different but it does remind me of my trip to Lapland (northern Sweden) many years ago.
Mimmi, Kalliovuoret on kyllä hienot mutta melkein enemmän tykkään tästä läntisemmästä vuorijonosta, Kaskadivuorista.
Minna, niin, mulla tulee aina samat oireet: väsyttää ja pääkipu iskee jossain vaiheessa. Korkeuserot vaikuttaa.
Violet, onhan täällä kaikenlaista. Siitä pahasta ja huonosta en jaksa blogissa puhua..
Yaelian, tuolla ei taida koskaan olla lämmin. Keskikesälläkin pitää patikoidessa olla reilusti vaatetta noilla korkeuksilla.
Anniina, kait sää tulet kattomaan tänne..
Parolan asema, komeata kyllä, ja syksyn väreissä näyttää parhaimmalta. Vaikkei tuolla kasvillisuutta juuri olekaan, vain tuollaista matalaa ruohikkoa.
Joyful, yes, it does look like Lapland in some ways. Also reminded me of the Irish west coast.
Tottakai tuun! Kerro vaan millon voi tulla :) ollaanpa yhteyksissä!
No ei teiltäkään nuo nähtävyydet heti lopu! Aivan mahtavat maisemat. Ja taas palaan lemppariini, ilmaan, jota ei näemmän näy, voih. Tuntuuko noissa korkeuksissa jo jotain eroa hengityksessä?
Anniina, no ihan milloin vaan.. täällä ollaan. Palataan asiaan.
Vilijonkka, sillä tavalla tuntuu että kaikki tekeminen on jo raskaampaa, vaatii enemmän ponnistelua, joten hengästyykin helpommin. Nukahtelu taas johtuu siitä että happi on luonnollisesti tuolla vähemmässä. (tieteellistä faktaa: veren happipitoisuus saattaa pudota 80% tasolle noissa korkeuksissa)
Jo näkymät laittoivat hengen haukkomaan!
Muistan kuinka kummallista oli olla Norjassa auton kyydissä, kun oltiin 1100 metrin korkeudessa...
Mielettömät maisemat!
Minä olen kerran ylittänyt Kaskadit, siellä pohjoisempana, en koskaan unohda sitä. Oli talvi ja kaikki oli niin kaunista, ettei sitä voi kertoa.
Olen ajatellut, että se on ollut ehkä kauneimpia paikkoja, jossa olen ollut. Matka täynnä muistoja.
Näistä tuli jotenkin samanlainen olo. Ja ikävä :)
Teillä on ihania paikkoja siellä kierrettävänä, mahtava paikka mummolalle.
Lähetä kommentti