Kylläpä on ehtinyt vierähtää aikaa viimeisestä. Väliin tuli Oikea Elämä, piti todeta että aina ei joka paikkaan ennätä, ei jaksa eikä huvita. On ollut matkojen valmistelua, monensorttista tapahtumaa lasten kouluissa, joululahjojen tekoa, sinne tänne säntäilyä. Oikein ärsyttää miten kalenteri on hallinnut viime viikkoina, omille mieliteoille ei ole juuri jäänyt aikaa.
Mutta nyt taidan tarttua Tanjan haasteeseen, ennen ensi viikon matkaa, kiireiden välissä, pienessä huilihetkessä. Kiitos Tanja.
Harrastan: Elämässäni ei ole mitään säännöllisesti tapahtuvaa, ennalta suunniteltua toimintaa. Arjen normaalien toimintojen lisäksi siis. En haluaisikaan mitään sellaista. Riittää että saan tuijottaa kelloa aamuisin ja iltapäivisin kun lapset on vietävä ja tuotava. Koulujensa puitteissa on kaikenlaista aikataulutettua ohjelmaa. Taivun siihen kun on pakko.Oman aikatauluni, eli mielialani mukaan teen, puuhastelen, joskus suoritankin. Mutta en harrasta. En oikein siedä edes tuota harrastus-sanaa.
Tykkään tallettaa elämää, kameran kanssa. Se roikkuu melkein aina kaulassa, tai on ainakin käden ulottuvilla. Ja kun kameraa ei ole mukana, talletan silmillä. Otan kuvia aina. Ruudutan maisemaa, rajaan mieleeni visuaalisia teoksia. Sitä en voi sulkea pois, enkä siitä luopua.
Ompelen, kudon, teen käsillä. Tykkään materiaaleista. Vaihe ennen tekemistä, kuvittelu, ajatuksissa työstö, on paras vaihe. Joudun aina patistamaan itseäni siirtymään visualisointivaiheesta tekemiseen. Rakastan mielikuvitella.
Nautin webbimaailmaan uppoutumisesta. Teekuppi vieressä kuljeskelen sulavasti Etuoven jugendasunnoista blogeihin, uutissivuilta matkakohteisiin, taidenäyttelyistä butiikkeihin.
Haastavinta elämässäni: Olla samanaikaisesti läsnäoleva, kypsä äiti lapsilleni sekä itseensä tyytyväinen, tasapainoinen nainen, joka saa toteuttaa itseään ja omia tarpeitaan. Mitään tämän haastavampaa en usko elämässä voivan olla olemassa.
Rakastan: Olen tunteilla käyvä ja välillä liiaksikin sentimentaalinen. Joinakin päivinä rakastan ihan kaikkea ja joskus taas en yhtään mitään, kaikki vastustaa. Mutta huonoinakin päivinä rakastan pyyteettömästi perhettäni, tätä omaa pientä yhteisöämme.
En voisi elää ilman: Hyvin vaikea kysymys. Filosofi minussa haluaa sanoa etten voi pitää kiinni mistään, en omistaa. Olen käynyt läpi elämänvaiheita joissa oli todettava, että monestakin asiasta voi luopua. Mikään ei ole ikuista. Jos jotain on sanottava, sanon etten voisi elää ilman unta. Unimaailmassani totetan asioita jotka ovat tässä todellisuudessa mahdottomia.
Haaveilen: Ajasta, jolloin voin rajattomasti toteuttaa omia toiveitani, mielitekojani. Asunnosta jugendtalossa keskellä kaupunkia. Matkoista vielä tuntemattomissa paikoissa. Laulutunneista.Pelkään: Myrkkyhämähäkkejä. Niitä löytyy valitettavasti omasta pihapiiristäkin. Tosin ne pelkäävät luultavasti vielä enemmän minua.
Elämässäni on pysyvää: Enkö juuri sanonut että mikään ei ole ikuista? Hmmmh. Arkirutiinit kai, valitettavasti.
Naapurini eivät tiedä: Minustako? Höykäsenpöläystä. Täällä pidetään hyvin kohteliasta etäisyyttä naapureihin. Se on sääli.
Vaatekaapissani: On liikaa vaatteita joihin en ole koskenut kuukausiin.
En ole koskaan: Lentänyt kuumailmapallolla. Mutta sitäkin aion lähiaikoina kokeilla.
Eniten arvostan: Rehellisyyttä. Kykyä seistä sanojensa takana.
Haluaisin tavata: Useita henkilöitä blogimaailmasta.
9 kommenttia:
Oli kiva lukea. Kuvitus tunnelmallinen, kerta kaikkiaan!
Mun tekee aina mieli alkaa viisastella vaikka juuri "En voisi elää ilman.." -kysymysten kohdalla.
Saan näppylöitä kun ihmiset sanovat etteivät "voi elää" vaikka ilman kahvikuppia aamulla tai ilman jotakin tiettyä suosikkishampoota tai mitä vielä. SIitä on tullut hiukan liian arkipäiväistä...siis tällaisten juttujen sanomisesta.
TAJUAN että se on harmitonta liiottelua ja leikkipuhettakin (toivottavasti!) mutten voi sille mitään kun ärsyynnyn kuullessani jonkun huokaavan miten ei voisi elää ilman sitä tai tätä.
Tekisi aina mieli sanoa etttä kyllä voisit. Eri asia on ellei halua.
hi happy family , your kids are so cute
Kiva meemi, kauniita mietteitä.
Ja taas kerran upeat kuvat!
Mäkään en tykkää "En voisi elää ilman..."-kommenteista.
Ihminen on samaan aikaan luja kuin rauta ja herkkä kuin ruusu.
Riippuu mitä joutuu/saa kohdata.
Eikä mikään ole ikuista, niin kauan kuin elämme.
Ihanasti sanottu "ruudutan maisemaa". Teen sitä samaa eikä siitä pääse eroon. Oli kamera mukana tai ei, niin otan kuvia koko ajan.
Tosi kauniisti kirjoitettu meemi ja kuvat ovat,niinkuin aina,upeita!
Mukavaa luettavaa ja niin lampimat kuvat.
Nain viime viikolla tuossa kadulla tosi paksun ja pullean hamahakin..olen varmaetta niita on nyt putkistot taynna...
Odottelemme postia peukut pystysa.
Tätä oli mielenkiintoista lukea ja paljon tuli asioita, joita itsekin allekirjoitan. Äitiyden ja tietynlaisen itsenäisyyden yhdistelmä on mutkikas.
Kuvissa oli jo joulun odotusta. Kauniita.
Ai kun oli hauskaa lukea, monet vaikeita kysymyksiä. Vaikkei me kauhean hyvin tunnetakaan, niin ei tullut suuria ylätyksiä, mielikuviani varmistavia huomioita toki paljon.
Mäkään en "harrasta" mitään. Joskus 10 vuotta sitten päätin ruveta harrastamaan jotain ja päädyin kukkiviin huonekasveihin, kuten posliinikukkiin ja orkideoihin. Se ei vaatinut tiettyä aikaa eikä paikkaa, paitsi ikkunalaudat, mutta oli hyvä syy saada selailla kauniita kirjoja rauhassa kirjakaupassa.
Violet, olihan siinä tunnelmallista ja lämmintä, kuumaa suorastaan :) Tulipahan vaahtokarkit paahdettua.
Niin, minustakin se on hieman ärsyttävää, tuo en-voisi-olla-ilman puhe. Mullakin, kuten monilla muilla, on ollut elämässä vaihe jolloin piti tulla toimeen todella todella vähällä. Niistä ajoista oppii ainakin sen että harva asia on sellainen mitä ilman ei pärjää, eikä mitään voi pitää itsestäänselvänä.
Kay, thank you. They have their moments :) Sorry I was too lazy to write in English this time..
MaaMaa, kirjoita sinäkin omasi! En viitsinyt haastaa ketään, se on jotenkin aina niin valikoivaa hommaa.
Mizyena, se on kyllä välillä vähän riesakin tuo ruuduttaminen. Joskus olis hyvä antaa visuaalisen silmänkin levätä.
Yaelian, kirjoitahan sinäkin ylös omasi!
Pikkujutut, toivotaan että tulee perille. Pulleat hämähäkit... väristyksiä.. meillä nuo on ainakin toistaiseksi onneksi pysyneet ulkona.
Katilein, ai joulua? Onhan niissä tietysti lämmin sävy. En ole kyllä yhtään ehtinyt vielä pysähtyä sitä miettimään, paitsi tuo lahjojen hankinta. Tai no olenhan sittenkin. Joulun majapaikkakin on jo varattu. Ehkä ei ole tarvinnutkaan niin miettiä kun tästä joulusta tulee niin yksinkertainen.
Vilijonkka, mää ihailen aina kaikkia jotka saa kukkansa pysymään hengissä. Siskoistanikin yksi on sellainen jolla orkideat aina kukoistaa. Ei mulla vaan. Heh, mulla ei ole täällä nyt edes yhtään viherkasvia koko talossa. Irtokukkia on kyllä aina.
Lähetä kommentti