lauantai 18. huhtikuuta 2009

Second day: cactuses and Indians

Palm Springs jää taakse kun lähdemme kohti itää ja Arizonaa. Poikkeamme Joshua Treen luonnonpuistoon, koska mielessäni siintävät kukkivat kaktusmeret. Totuus on kuitenkin hieman karumpi. Kovin on kuivaa, paras kukinta-aika taitaa olla jo mennyttä.

Olemme Arizonassa! Siitä varmana merkkinä saguaro-kaktukset joita alkaa putkahdella tien molemmin puolin.



Suuntaamme vähän pohjoisempaan kohti vuoristoa. Tie on taas hyvin autio. Katselemme ikkunoista punertavia kukkuloita, hylättyjä nähtävyyksiä, tien poikki pyöriviä kuivia käkkyräpalloja.


Minun vuoroni ajaa. Katselen horisonttia ja laskevassa auringonvalossa hohtavia ruttaantuneita rinteitä. Hyräilen: 'hän ei oooo oikea cowboy...'

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Aamu-uinnilla

Aamu valkeni kirkkaana ja lämpimänä palmujen katveessa. Tytöt riemastuivat kun ehdotin aamu-uintia.

Tykkään siitä miten Palm Springissä vuoret ovat niin lähellä. Niin sanotusti 'in your face'. Mihin tahansa kääntää päänsä näkee vuorenrinteitä. Tuntee olevansa sellaisessa turvallisessa pienessä kulhossa vuorten keskellä.

1930-50 -luvuilla Palm Springs oli Hollywood-tähtösten lomakohde. Sittemmin paikka alkoi rapistua, kunnes taas 70-luvulla väkeä alkoi virrata kaupunkiin, enää ei kuitenkaan tähtösiä vaan lähinnä lomailevaa eläkeläisväkeä.

Viime vuosina paikasta on kuitenkin tullut taas huippusuosittu, varsinkin nuorten Los Angelesilaisten viikonloppukohteena. Kaupungissa vallitsevaa 50-60 -luvun arkkitehtuuria on alettu arvostaa ja kunnostaa.

Voisin itsekin kyllä mieluusti lomailla täällä talvikuukausina. Kesäpaikkana tämä ei taas ole mitenkään miellyttävä: lämpötilat voivat silloin helposti nousta 40 asteen yli (lämpöennätys on +51C).


We took a morning dip in the pool. Nice and balmy already at nine in the morning.
Once the playground of Hollywood stars, in the 70's Palm Springs started to turn into a haven for the retired folk. Nowadays, though, the place seems to be really hip, a very popular weekend destination for the young and beautiful Los Angeles crowd.
I could see myself enjoying the winter months here. Not in the summer though, the temperature often climbs into +40C and beyond (their record high is +51C).

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ace Hotel


Olemme perillä hotellissa Palm Springsissä. Bileet ovat täydessä vauhdissa: musiikki kaikuu kajareista, jengi hyppii uima-altaan ja porealtaan väliä.

Menee hetki ennenkuin saamme huoneemme. Alueella on edellisenä päivänä riehunut hiekkamyrsky (!) ja hotellin sähköt ovat olleet poikki kuusi tuntia. Pienoinen kaaos siis.

Huoneessa lapset löytävät heti kotoisat puuhat. Hypitään sängystä sohvalle, ilmassa lyödään high-five.

Iltapalan aika. Hipsitään läpi partyhumun Kings Highwayhin, hotellin ravintolaan.


Ravintolassa on rauhallista, yksinkertaista ja tyylikästä. Ruokalista on hyvä, ellei täydellinen. Jaamme miehen kanssa mezzalautasen ja kulhon chiliä. Lapsille tomaattifenkolikeittoa ja pastaa (eräs näykkii ranskalaisia).

(Musiikin pauhu loppui puoleltaöin. Nukuimme hyvin, vaikka olikin vähän lämmin, ilmastointi ei pelannut sähkökatkoksen vuoksi.)
* * * *
We arrive to our hotel in Palm Springs. The party is in full swing, people are jumping from pool to jacuzzi and back.
It takes some time to get our room. A nasty dust storm has created havoc in the area, the hotel's power has been down for six hours.
Kids have some fun in the room, then we head to a little evening snack. The hotel's restaurant, King's Highway, has a perfectly simple and tasty menu.
Music dies around midnight. We sleep well, even though it is a little hot. No air conditioning in our room, due to power problems.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

First day: over the mountains


Iltapäivä on jo pitkällä ennenkuin pääsemme tien päälle. Palaamme kotiin kaksi kertaa - ensin hakemaan jotain unohtunutta ja toisen kerran vaihtamaan toisen istuimen autoon.

Kipuamme San Jacinto -vuorten yli yhä korkeammalle. Auringon sävy muuttuu kultaisen keltaiseksi. Tie on hyvin autio, maisema karua.

Kaukana tasangolla näkyy siellä täällä pieniä pisteitä. Nämä postilaatikot kuuluvat niille, hajallaan tönöttäville trailereille. Eläminen näissä maisemissa mahtaa olla aika yksinkertaista.


Ennen laskeutumista alas vuorilta on vastassa huikea näköalapaikka. Näemme kauas alas Coachella-laaksoon ja Palm Desertin kaupunkiin.

En tiedä mistä tytöt ovat saaneet tuon huimapäisyytensä. Muurin takana oli kyllä jokunen metri tasaista ennen julmaa pudotusta alas laaksoon.. mutta silti.

Lähdetään ajamaan jo puolihämärässä kohti hotellia. Serpentiinitie luikertelee vuorten välissä niin että olemme melkein huonovointisia. Lapsia vain naurattaa.

Olemme alhaalla, Palm Springsissä. Kaupunki näyttää katoavassa valossa kauniilta, vain palmujen profiilit piirtyvät horisonttiin.



First day of driving on our road trip. We head towards Palm Springs over the San Jacinto mountains. Rugged, dry and beautiful. When we reach the mountain pass the views down to Palm Desert are incredible.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

1400 mailia

..takana.

Oikein onnistunut ja ihana matka. Valtavasti kuvia saaliina. Hyvä mieli kaikilla. Nähtiin ja koettiin paljon kivaa ja kaunista.

Palaan juttujen kera kunhan ennätän. Kotiinpaluu vaatii nyt huomion vähäksi aikaa toisaalle.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Happy Easter!

Hei hei, me lähdetään reissuun. Palataan matkakuulumisien ja kuvien kera sitten reilun viikon päästä.

Iloista pääsiäistä teille kaikille!

* * * *

We are leaving on our trip. See you in about a week! Have a bright and happy Easter!

torstai 2. huhtikuuta 2009

First stop: Palm Springs

Harmittaa vietävästi. Eilinen kampaajakäynti oli hämmennyttävä. Ennen leikkausta ilmoitin että kasvatan tukkaa pitemmäksi ja tasapitkäksi, ja haluan vain ihan pikkuisen kuivaa pois latvasta.

Tulos: hiukset lyhenivät useilla senteillä ja niihin tuli kerrostusta. Grrrrrr. Miksi jotkut kampaajat luulevat tietävänsä asiakkaita paremmin mitä he oikein haluavat?

Reissugarderobin kokoaminen sentään vähän lohduttaa. Ja kohta lähden hakemaan kaupasta lisää karttoja, sekä matkalukemista.

Ensimmäinen stoppi matkalla ensi lauantaina on Palm Springs ja siellä Ace-hotelli. Kuvat alla hotellin sivuilta. Odotan tältä uudelta majapaikalta yksinkertaista tyylikkyyttä, rentoa ilmapiiriä ja hyvää ruokaa.


Sain tänään tosin vähän kummallisen puhelun tältä hotellilta. Kertoivat että heillä on lauantaina tapahtuma, jonkun lesbojärjestön pippalot päivällä uima-altaalla ja juhlat jatkuvat iltayhteentoista yhteisissä tiloissa. Ilmeisesti haluttiin varoittaa muita yöpyviä asiakkaita mahdollisista meluhaitoista.

No en ole homophobinen, että sekaan vaan. Toivoin kuitenkin meille huonetta joka on vähän kauempana bilemeiningeistä, jotta lapset saisi nukuttua. Mielenkiintoinen alku reissulle joka tapauksessa.


A visit to the hair stylist yesterday did not quite turn out as I planned. So I'm trying to stay away from mirrors and pack clothes for the trip instead. I also need to go pick up some maps and reading for the trip.

Our first stop on Saturday will be Palm Springs, Ace Hotel. I'm expecting this place to be very interesting. Hopefully besides being simple and stylish, it will also be relaxing.

I got a confusing phone call from them this morning. On Saturday, they will have a lesbian event at the hotel, with a party continuing into late evening. I am not homophobic, by any means. In fact I wonder why they had to separately mention that the people are lesbians?? But I did request a room that will be a little further away from the party action, so the kids will get their sleep.