Sain tosi kivat terveiset lukijoiltani Annalta ja Saaralta, jotka ovat viettäneet San Diegossa kesälomiaan. Tämä postaus siis omistettu teille, tytöt. Tervetuloa Encinitakseen ensi kesänä!
Olen kirjoittanut Encinitaksesta ennenkin, mutta kyllähän tästä kestää kertoa useamminkin. Encinitas ja sen pohjoinen osa Leucadia ovat mielestäni Etelä-Kaliforniaa parhaimmillaan. Rentoa, hipahtavaa, ekoa, surffia, biitsiä, taiteellista, hörhöä. Kaikkea sopivassa sekamelskassa joka tuntuu hyvin kotoisalta ja teeskentelemättömältä. 
Surffikulttuuri on muuten mielenkiintoinen aihe. Luulen että monilla on siitä hyvin stereotyyppinen käsitys, tiedättekö, että se on joku kirkuvavärinen teini-ilmiö. Olen kuitenkin itse havainnut täällä että surffikulttuuri on hyvinkin monimuotoista. Tsekatkaapa vaikka Wolfgang Blochin maalaukset.
10 kommenttia:
Olipa houkuttelevia kuvia. Kyllä sinne ameriikan maahan ainakin kerran elämässä täytyy tulla. Täällä suomessa sitä vain haaveilee tuollaisesta auringonpaisteesta.
Toi on kuin toiselta planeetalta, terkut vaan loskasta. Ja mikä liikennemerkki, ihan huippu, timmissä kunnossa pimu!
Aijjaijai miten ihana puutuolirivistö tuossa yhdessä!
täytyy kyllä todeta että ei ole ennakkoluuloja surffijuttuja kohtaan. varmaan olisin täysillä mukana menossa jos olisin syntynyt toisille leveysasteille!
ihanaa aurinkoa!!
mina rakastuin australiassa surffikulttuuriin. kun keski-ikaiset naiset ja vanhat papat hyppaavat laudan paalle, siina on jotain. sinun amerikkakuva on upeaa! tulee todella sellainen tunne, etta sinne olisi kiva paasta. ja paljon sita rantaa. aah.
Jei, me ollaan tulossa Los Angelesiin jouluksi. Ihana taas paasta sinne pain. :)
Solen, jos on vähänkään kiinnostusta niin kyllä, täällä kannattaa ainakin käydä. Minä olen ollut jo neljännesosan elämästäni että onhan tätä tullut nähtyä. Mutta ei tietenkään lähestulkoonkaan kaikkea. Iso maa, monta kolkkaa.
Vilijonkka, joo, olin ilahtunt kun näin että merkissä oli pimu eikä poju!
Liivia, nuo tuolit oli siellä kahvilassa josta olen ennenkin kirjoittanut, Pannikin. Luultavasti ovat entisiä aseman odotustuoleja.
Aino, mua kiinnostaa enemmän se kulttuuri ehkä kuin itse fyysinen juttu. Mää olen ehkä liian haikammoinen surffaukseen, vaikka tykkään kovasti vedessä olemisesta.
Aurinko, niitä vanhoja pappoja olen minäkin nähnyt, ja niillä näkyy olevan homma kyllä veressä. Ranta.. voisikin asua ihan rannassa.. kävisin biitsikävelyllä jokaikinen päivä.
Sansku, ai jouluksi? No sitten täytyy yrittää tavata jos oomme täällä, ken tietää sitä vielä.
Minä varmaan hukkuisin jos joutuisin surffilaudalle, mutta varmaan se on ihanaa jos osaa.
Mainio liikennemerkki!
sydneyssa asuessa oli uskomatonta nahda ne kaikki tuhannet terveelliset ihmiset jotka kavelivat rannalla aamulla ennen toihin menoa. meressa on sita jotain! en ole minakaan asunut koskaan aivan rannalla. mutta kylla se on haaveissa. ja ajattele, jos voisi asua niin, etta ikkunasta nakyisi aamulla meri! minakin olen luvannut kavella rannalla joka aamu jos sinne rannalle joskus paasen asumaan;-)
Anna ja Saara kiittää postauksesta, ihanista kuvista ja blogista! Pannikinin kahvilan löysin vasta viimekesän San Diegon reissulla mutta siitä tuli ehdoton suosikkini! Niin on sympaattinen paikka.
Ensi kesän reissua sinne päin odotellessa:)
- Saara
Lähetä kommentti