Ei lokaa, ei syksyä

Haikailen nyt oikeasti vähän syksyn perään. Ja pihlajanmarjojen. Entisessä kotipihassa oli kiviportaiden vieressä pihlaja, joka aamu ihailin punaisten pudonneiden marjojen, keltavihreiden ja oranssisten lehtien kuvioita harmailla portailla.

Siitäkö muistosta se lähti, tämän laukun selkeä visio, heti kun kankaan näin tiesin tällainen siitä tulee. Olen vähän kummissani kuitenkin, en edes punaisesta tykkää. Silti tykkään, tykkään, tykkään kovasti tästä laukusta.

Laitoin vihreän mekon päälle ja tanssiksi. Sitten istuin vähäksi aikaa tuolille miettimään. Lempihuoneeseeni.

Olemme taas pohtineet missä kotimme mahtaa olla. Sellainen josta tulee meille pitkäaikainen, oikea paikka asettua. Tämä on näitä kahden kulttuurin yhdistämisen varjopuolia, ei aina tiedä missä on hyvä ja kaikin puolin sopiva, tai ainakin melkein sopiva, kaikille osapuolille.

Katsellaan ja pohditaan lisää.

No fall here, even if October arrived. I think back to the red berries in that tree we had in our old yard. Every fall that tree dropped those berries on the stone steps, and I would stop in my tracks every morning, to admire the bright colors of the berries and fall leaves on the grey granite.

I think the memory of those red berries gave me the strong vision for this bag. I had it immediately when I saw this fabric. I'm a little amazed that I like it so much, red is not really my color at all.

I put on my green dress and danced a little. Then sat down in my favourite room, and paused a little. We have been thinking a lot about where our long-term home is going to be. One of those difficult things about bicultural relationships, it is hard to know where the right place is, the one that makes everyone happy.

We will continue pondering a little.