torstai 12. marraskuuta 2009

Night light

Auringonlaskun aikaan pimenevällä rannalla astumme rajan toiselle puolelle. Päivänvalo kaikkoaa. Enää ei ole olennaista nähdä oikein ja tarkkaan, vaan avautua näkemään jotain muuta, hämärän loputtomat skaalat, toisiinsa sulautuvat värit.

Näemme toisemme enää hahmoina, mutta emme pelkää. Huomaamme että vaikka pimeys vallitsee, silläkin on oma valonsa. Lempeämpi, pehmeämpi.





At sunset, on the darkening beach we step over to the other side. Daylight is fading. It is no longer essential to see correctly and clearly, but to open up to see something else, the endless tones of twilight, the colors melting into each other.

We see each other as mere shadows, but we are not afraid. We can see that even if darkness prevails, it too has its own light. A softer, more compassionate light.

13 kommenttia:

jenna kirjoitti...

merja, what beautiful words. wow.

Liivia kirjoitti...

Kaunista! Mielettömän hieno sininen.

Tanja kirjoitti...

Lempiväriäni, lempihetki. Kiitoskiitoskiitos! Ja vielä ameriikasta, haavemaastani.

Haastoin sinut. Leikki löytyy luonnollisesti blogistani.

violet kirjoitti...

Mun on päästävä valtameren äärelle.
Ei tässä nyt jumalaut muu auta.
Kiitos ja anteeksi kiroilut.

MaaMaa kirjoitti...

Upeita kuvia, mahtava tunnelma, täydellisen kuvailevat sanat.

Hämärässä on jännä, kun mielikuvitus saa näkemään näkyjä. Muistan pienenä katselleeni pimeälle pihalle, näin hahmon, jonka tiesin olevan pylväskataja, mutta se käveli edes takaisin ja heilutti kättään IHAN SELVÄSTI!

Kotona sängynvieressä omassa huoneessani pelkäsin lattialla laajaliikkeisesti luikertelevaa pötköä. Kun laitoin valot päälle, näin että seon sukka. Eikä se valot päällä mihinkään liikkunut... omituista...

Hyvää viikonloppua Merja!

Anne kirjoitti...

satumaisen herkkiä kuvia!

Kaylovesvintage kirjoitti...

oh the sky looks so beautiful

will you go home for christmas?

Merja kirjoitti...

Jenna, thanks. I'm no poet.. though I wish I was!

Liivia, nuo horisontin sävyt meren äärellä auringon laskiessa, uuh. Joku ilta menen sinne katsomaan koko skaalan alusta loppuun.

Tanja, kiitos haasteesta! Ilman muuta osallistun, kunhan ennätän.

Violet, tässä blogissa saa kiroilla ihan vapaasti - mulla on itselläkin aika törkyinen suu.

MaaMaa, niin, hämärässä muuttuu kaikki salaperäisemmäksi. Minäkin muistan että oman huoneen seinissäkin näin välillä pimeässä ihme kuvioita..

Ihmettelin tuolla rannalla että kukaan lapsista ei sanonut että pelottaa. Katselin tyytyväisenä miten luontevia he osaavat olla hämärässäkin. Lapsen luottavaisuus kai?

Anne, kiitos!

Kay, we are planning on driving up the California coast, to see more northern and hopefully stormier seas. Finland is unfortunately much too far to go for such a short break..

isoinpapu kirjoitti...

Ihanaa, kaunista. oi voi...

Anniina kirjoitti...

Ooo, ovat kuin vesiväreillä maalattuja, niin levollisia ja ja...

tykkään!

Celia kirjoitti...

Niin hieno sarja.
Kiitos tästä Merja!!

Merja kirjoitti...

Isoinpapu, Anniina, Celia, kiitos kiitos.

finevanbrooklyn kirjoitti...

Ihanaa! Rakastan näitä kuvia, olet taikuri!