San Juan Capistranon jälkeen ajettiin kilpaa auringon kanssa, näkemään sen lasku meren rannassa. San Clemente on pikkukaupunki ihan Capistranon kyljessä, sieltäkin löytyy pitkä laituri merelle.
Vaihtuvat värit taivaanrannassa hohtivat myös meren aalloilla. Hyvin erikoisia sävyjä löytyi.
Katselin pitkään naissurffaria meressä laudallaan. Hän pujahti valtavien aaltojen sisään sulavasti kuin joku merenelävä. Ei minkäänlaista pelkoa näkynyt liikkeissään, ei vaikka aallot pauhuivat niin että laiturikin valitti.
* * * *
After San Juan Capistrano and the visit to the mission we raced with the sun to San Clemente. The light was dimming, and we wanted to find the pier before dark.
Impressive colors, both in the sky and the water. I watched a woman on her surfboard, diving into huge waves. There was no fear in her movements, though the waves were big enough to make the pier tremble.
10 kommenttia:
Voi että, kaikki nuo postaukset on niin viehkoja! Tykkään!
K a u n i s t a!
Surffareissa on jotain maagista... Täällä Hokkaidon rannoilla näki usein syysmyrskyjen aikaan. Rannat ovat vielä useinmiten jylhää kalliota täällä, joten aika taitava pitää olla.
hieno laiturikuva!
Pitkät laiturit on ihania, melkein kuin pääsisi mukaan mereen.
Tykkään niin paljon näistä sinun meri- ja rantakuvista. Iso meri, jotenkin niin upea.
Upeat kuvat, mutta hui ja ihastus hurjaa surffinaista! Vesi ei ole elementtini olemisen, mutta katsomisen ja tuoksun suhteen kyllä. On ihmeellistä katsoa, miten jotkut ihmiset vaan pujahtavat veteen, myrskyävään, isoon, haita seassaan pitelevään. Hui taas. Olen istunut tuntikausia näiden kahden valtamerten rannoilla täällä Afrikassa, mutta kertaakaan en ole uinut kummassakaan vedessä. Enkä ui.
Taas tuttuja maisemia ihanaa. Kuvasi puulaiturille tekisi mieli astua. Kuvasta ihan tuntee millaista siinä olisi kävellä.
Anniina, tuuhan tänne niin pääset katsomaan paikan pääällä..
Anu, täälläkin kyllä löytyy kallioita mutta niistä on huolta tietysti lähinnä nousuveden aikaan. Mutta magiaa heissä, kyllä!
Kung Fu Panda, kiitos!
Himalainen, kiitos, joo, en kyllästy näihin laitureihin. Siinä on oma tunnelmansa kun aallot vyöryvät alla. Ja ihan päässä kun seisoo ja katsoo aalloille, on kuin ihan avomerellä olisi.
Heini, kaunis tämäkin laituri mutta ei ihan niin rustiikki kuin pari mitä on San Diegossa. Niiden laudoissa on mahtavan ahavoitunut pinta.
Savu, oho, jäit välistä. Ymmärrän kyllä mikset halua uimaan.. appivanhemmat on asuneet Etelä-Afrikassa ja siellähän vedet suorastaan kiehuu haita. En menisi minäkään. Täällä olen sentään uinut, mutten koskaan mene niin syvälle ettei jalat koskisi pohjaan. Olen _vähän_ hermoheikko haiden suhteen.
täällä pääsee aina pulahtamaan itsekin kesään ja väreihin. todella virkistävää tämän pitkän pohjolan talven keskellä.. kauniita kuvia.
AH! Kiitos. Minä tahtoisin olla sellainen surfarityttö.
Lähetä kommentti