keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Vintage and recycled in style

San Diegossa, kuten muuallakin tässä maassa, riittää materiaa. Kaupat ovat pullollansa tavaraa, ja taloudellinen tilanne näkyy siten, että tavara ei liiku ihan entiseen tapaansa. Joka puolella on siis jatkuvasti ylitarjontaa ja alennusmyyntejä.

Lähdimme pikkuvieraiden kanssa kurkkaamaan mitä kuuluu vintagekauppoihin. Suunta siis Hillcrestiin, josta putiikkeja löytyy useita.


Wear it again Sam on tyyliltänsä hyvin siloiteltu. Se on myös selkeästi uskollinen tietylle ajanjaksolle, 1900-1950-luvuille. Kaikki vaatteet, kengät, korut ja muu oheistavara on hyvin kauniisti aseteltu.

Hintataso on tavallista vintage-kauppaa korkeampi. Kaikki asusteet ovat priimakunnossa.

Miesten puolelta löytyi näin tyylikkäästi järjestelty nurkkaus.

Oven vieressä vielä koruja, jos unohtui ostaa mekkoon sopivaa somistusta.

Ihan Samin naapurissa on Flashbacks. Siirrytään ajassa pikkuisen eteenpäin. Täältä löytyy jo 70-lukuakin, ehkä jopa kasarijuttuja.


Lapsia viihdytti liikkeen etuosan valikoima, minä kiertelin sillä välin katselemassa vaateräkkejä.

Nyt tiedän mistä tulen hakemaan seuraavat farkut. Keskimääräinen hinta näillä 10 dollaria. Ihan kaikensorttista ja -sävyistä.

Ja kenkiä...


Tarviiko kukaan nahkatakkia? Tosi kaunis patina näissä.

Mahat alkoi jo mouruta, joten käytiin välillä lounaalla. Tämä kiva patio ja erittäin hyvät leivät löytyivät Hillcrest Sandwich Companysta.

Ja vielä jaksaa! Buffalo Exchange on ketju, jolla on liikkeitä ympäri jenkkilää. San Diegossa kaksi putiikkia (tässä onkin kuvia molemmista liikkeistä, koska aiemmin olin pikaisesti pyörähtänyt niistä ensimmäisessä). Buffalolta löytyy lähinnä ihan uutta vaatetta, käytettynä siis.

Kenkätaivas. Erittäin nättejä ja edullisia kenkiä. Ja hyväkuntoisia, melkein kuin uusia.


Reilusti tilaa katsella. Miesten ja naisten vaatteet hyvin eritelty, omat räkit t-paidoille, tunikoille, mekoille, takeille.

Sitten oli vielä erikseen pieni design-nurkkaus. Ainakin Pradaa ja Franco Sartoa muistan nähneeni, vaikken mikään merkkifriikki ole todellakaan. Pradan kengät taisivat olla jotain 30 dollarin paikkeilla.

Tämä oli tosi hauskaa! Hyviä löytöjä voi kuulemma tehdä myös kirppiksillä joita on täällä valtavasti, ehkä joskus myöhemmin sitten lisää niistä.



I took a little tour of vintage and recycled boutiques in Hillcrest with the kids. Some Pacific Beach in there too. Unbelievable amount of stuff, all in very good shape. And good prices too. No need to go buy new jeans or shoes when you can get very cute recycled stuff for a lot less.

17 kommenttia:

aino kirjoitti...

huh mitä paikkoja! kyllä kelpaa valita käytettyjä vaatteita, kun ei tarvitse aina penkoa epämääräisiä kasoja vaan on noin siististi esillä.
kiitos tästäkin kierroksesta!

17 neliötä kirjoitti...

Minäkin kiitän! Mielenkiintoista!

Bisquits kirjoitti...

Woa, onpas mahtavan näköisiä kenkiä tosiaan tuossa rivistössä! :-D

*itKuPiLLi* kirjoitti...

No tuo on kyllä totta, että täällä Jenkkilässä tota tavaraa piisaa, siis myös vanhaa. Ja hinnat on kyllä uskomattoman alhaisia.

Hiukan kateeksi käy, kun olet siellä "pikku" kaupungissa, joka on hiukan helpompi hahmottaa. LA:ssa on toki kaikkea, mutta niin ärsyttävän levällään joka puolella. Mutta olen kyllä jo hiukan päässyt kärryille mistä mitäkin voi löytää.

Tosi kiva kuva sarja. Mielenkiintoista näin virtuaali shoppailla sielläkin.

violet kirjoitti...

Oh yes, hienoa!
Mulle ainakin nahkatakki ja farkut! Yhdet kivat kengätkin näytti olevan hyllyllä....

Matroskin kirjoitti...

Onnea synttäristä. Noissa kaupoissa menisi kyllä pää pyörälle.

Liivia kirjoitti...

Ihana kierros! Kiitos.

Mua heti kiinnosti tuo vaaleanpunanainen tylli-ihanuus. Olitpa rohkea kun otit liikkeissä kuvia, mua aina kauheasti nolottaa sellainen.

isoinpapu kirjoitti...

Ah! Ei oo tottakaan! Melkein joka kuvasta löytyi jotain mitä olisin halunnut hypistellä, sovittaa jne. Ja minä en siis yleensä tykkää vaateostoksista.

Ihana kierros. Ihana. Kiitos!

Hanna kirjoitti...

Ääää oon vaikka kuinka kauan ettinyt tyköistuvaa, pehmeänahkaista nahkarotsia... yks tänne siis!

Minjis kirjoitti...

Sain vihdoinkin rekisteröidyttyä, että pääsen jättämään kommentteja. Nyt sulla on taas yksi salalukija vähemmän. :)

Ihania kenkiä todellakin! Mun tekee kamalasti mieli lähteä sinne shoppailemaan!

Merja kirjoitti...

Aino, täällä tosiaan on hyvin siististi esillä. Jopa niillä kirppareilla.

17 neliötä, ollos hyvä.

Bisquits, kenkiä oli vielä paljon enemmän. En vaan kehdannut kuvata ihan kaikkia..

Itkupilli, mää olen huomannut että yelp.com on hyvä linkki. Sen kautta voi löytää ne parhaat paikat ainakin täällä.

Violet, kivoja kenkiä oli paljon.

Matroskin, mulla oli onneksi nuo pikkukaverit mukana. Keskityin siis vaan kuvaileen. En ostanut yhtään mitään.

Liivia, ai tyllejä! Niitä oli kyllä tuossa ekassa paikassa paljonkin, ja luultavasti muitakin putiikkeja löytyy jossa noita on.

Isoinpapu, täältä kyllä löytyy hypisteltävää. Joskus himottais lähteä ihan kunnon kierrokselle. Pitäis vaan löytää mukaan joku samoista jutuista kiinnostunut.

Hanna, ne oli just sopivan pehmeitä. Tuu hakeen.

Minja, voi ilonpäivä. Vihdoinkin. Olinkin jo tulossa potkimaan sua persuuksille jos et saa sitä profiilia tehtyä.

s a n s k u :) kirjoitti...

Kalifornia ON shoppaajan paratiisi. Siksi mun in-laws kayvat siella -khm- "sukuloimassa" usein. :)

Hanna kirjoitti...

Minjis, toiskohan pukki meille lentoliput (ja mulle lapsenvahdin ;))?

Jutta kirjoitti...

Voi kun on ihania kauppoja. Ollapa rikas niin tulisin heti shoppaileen :)

Heluna kirjoitti...

Joo, on se toisaalta paras, ettei meidän nurkilta löydy tuollaisia tavarataivaita.. pysyypä kukkaro jossain kurissa. Mutta toisaalta kadehduttaa aika hirveästi! :D

Rouva Nordman kirjoitti...

Ihania liikkeitä! Kiitos tästä virtuaalikierroksesta!

Illodina kirjoitti...

Ihania kauppoja, oih.. Joskus muinoin ostin muutaman 50's mekon Helsingista "Play it Again Sam"-kaupasta. Jospa silloin olisi paassyt noihinkin, niin voi jukra...

Paljon, paljon syntymapaivaonnea nain jalkikateen taaltakin!