maanantai 2. marraskuuta 2009

New York is a woman

Mies meni taas viikonloppuna menojaan, lennähti Kiinaan. Pienoista aaltoliikettä ja mielenmyllerrystä on aiheuttanut tuo matkustamisensa viime aikoina.


Me olemme täällä sitten lasten kanssa tatteina. Pientä lohtua tuo soittimeen ladattu uusi musiikki jota kuuntelen iltamyöhällä lasten jo nukahdettua, sekä matkaoppaiden selailu.


Olenhan sitä matkustellut minäkin. Tätäkin mannerta nähnyt monelta puolelta. Yhtenäkin vuonna muistan huojuneeni JFK:n maahantulojonoissa 11 kertaa, karjalaumassa tulliviranomaisten eteenpäin tönimänä. Enkä koskaan mennyt kaupunkiin asti, pidin sitä kentän tunnelmaa jo niin luotaantyöntävänä.

Sellaisena pidän New Yorkia vieläkin. Viileänä, tyrmäävänä, välinpitämättömänä. Vähän niinkuin tuossa laulussakin kuvataan.


Marraskuun viimeisellä viikolla juna kuitenkin jättää meidät Pennsylvania Stationille. Luulen että kaupungissa on silloin lunta. Mies huitoo meille taksin, ajamme hotellille, minä kurkin ikkunasta paloportaiden koristamia seiniä, ruuhkissa kulkevien kurttuisia ilmeitä ja jouluvaloja.

He left for China again this weekend.

I listen to music late at night, after kids are in bed, and leaf through travel books.

I have travelled too, in my time. One year I remember standing in that off-putting immigration line of JFK eleven times. Back then I thought never, I am never ever going into that city. I hated being pushed around like cattle at that airport.

And that's how I still see New York: cold, distant and indifferent. A little bit like in this song.

On the last week of November I will see New York for the first time. We will arrive by train, he will hail us a cab. I think there will be snow. I will peek thru the window and see Christmas lights, building fronts with their fire escapes, crumpy looks on people navigating the busy streets.

12 kommenttia:

eeva kirjoitti...

Nykki on ihana! Omanlaisensa. Tai siitä joko pitää tai ei - minä pidän, toivottavasti sinäkin.

Jenna kirjoitti...

hyvä biisi! en oo koskaan käyny new yorkissa (kuulostaa iha huonolta, ku oon jenkeistä...) mut toivon et pidät hauskaa siellä! sillä tavalla, jolla kuvailet mitä tapahtuu siellä, kuulostaa satumaiselta. :)

aurinko kirjoitti...

upea huivi! mina olen kaynyt vain kerran isossa omenassa miehen kanssa. ei oikein auennut mutta olin raskaana, irakin sota alkoi silloin (mies raahasi minut mielenosoituksiin) ja jaimme jumiin kaupunkiin lumimyrskyjen takia. pitaa yrittaa joskus uudestaan.:-)

Jael kirjoitti...

Tulet varmaankin nauttimaan Nykistä,vaikkei se ilma parhaimmillaan olekaan marraskuussa.Asuin NYkissä 4 kk 3 vuotta sitten ja löysin sieltä paljon lämpimiä paikkoja:-)

Savu kirjoitti...

Symppapisteet sinne! Mekin saateltiin isi kentälle eilen, taas. Hän tulee 10 pvn päästä lähteäkseen taas parin yön jälkeen uuteen reissuun. Sama kokemus myös, että jotain yhteistä reissua on hyvä olla odottamassa näiden matka- ja kotijaksojen jälkeen...tasoittaa kummasti myllerryksiä :D Vaikka välillä itkupotkuraivarit saa mamankin siihen tilaan..!

Liivia kirjoitti...

Ja New York on minulle se ainoa paikka, jossa haluaisin todella tuolla mantereella vierailla, siitä huolimatta, että se tuntuu minustakin viileältä ja välinpitämättömältä, mutta ehdottomasti myös kiinnostavalta.
Varmasti menemme sinne perheenä, kun lapsi on vähän isompi.

Mahtavaa reissua!
Minusta tuo kaupunki ei ole nainen, vaan...vanha mies.

Merja kirjoitti...

Eeva, nähtäväksi jää. Näkemistä ja kokemistahan siellä varmasti on.

Jenna, joo tykkään tuosta myös. Ja pidän varmasti hauskaa!

aurinko, huonot olosuhteet siis. Mullakin on muutama reissu jäänyt vähän 'vajaaksi' raskauksien takia, ei paras ajankohta matkoille.

Yaelian, niin, sää saattaa olla tosi hankala tuohon aikaan. Mutta ei anneta sen hidastaa..

Savu, en jaksa nyt enää edes raivota. Olen vain... hmmm.. passiivisen lamaantunut. Mutta kyllä se tästä.

Liivia, tämän reissun me teemme miehen kanssa kahdestaan, lapset sillä aikaa anoppilassa. Vien lapset sinne sitten joskus teineinä.. Ja tuo sukupuoli sitten, vaikea sanoa kun ei ole nähnyt. Kerron sitten mitä olin mieltä :) Otsikko tuli tuosta Suzannen biisistä. Mutta ylipäätään yhdistän kyllä adjektiivin 'viileä' enemmän naisiin..

himalainen kirjoitti...

Tuo viimeinen kappale kuulosti niin houkuttelevalta, hyvä tunnelma.
Haluaisin päästä myös käymään ja mielellään myös näin syksy- tai talviaikaan. Olen ollut siellä joulukuussa ja se oli oikein hyvä aika. Kalseaa ja lämmintä yhtäaikaa.

MaaMaa kirjoitti...

Mä rakastan New York Citya.
Aina vain muutaman päivän kerrallaan.
En sinne kyllä muuttaisi, mutta aina voin palata käymään.

Toivottavasti rakastut sinäkin!

Kaylovesvintage kirjoitti...

NY makes me strong , happy and gives me so many ideas......we did live there for 4 years...hope you find my NY

Unknown kirjoitti...

I-ha-na biisi. Vähän samat fiilarit Nykistä ollut, mutta jotenkin alkanut kutkuttaa viime aikoina, pitäis sinnekin päästä. Joulun alla siellä varmaan oiskin upeaa. Voi että... Some day.

Niin ja mahtavat kuvat taas!

Jaki kirjoitti...

Toivottavasti tykkaat NYCsta, kotikaupungistani, vaikka olen muualla asunutkin viimeiset 8 v. Olen niin onnellinen, etta paasimme taas kaupungin tuntumaan, ollaan ihan Nykin reunamilla nykyaan.

Nykilla on monta puolta, mutta varmasti loydat sielta paljon sellaista mista pidat varsinkin valokuvaajana. Se on kiireinen, meluinen, likainen, mutta myos niin kiinnostava, varikas, inspiroiva. Mun blogi on tosi paljon jaljessa, mutta sielta ehka jossain vaiheessa loytyy vinkkeja vierailulle. Hyvaa matkaa, ja olipa taas pitkasta aikaa mukava katsoa kauniita kuviasi! :-)