lauantai 2. tammikuuta 2010

Kings' Point


Joulupäivänäkään emme malttaneet kauan olla aloillamme. Olimme sentään yhden Kalifornian kauneimman rannikkoalueen kupeessa. 'Punto de los Reyes' - kuninkaiden niemimaa - on espanjalaisten tutkimusretkeilijöiden antama nimi tälle upealle, suojellulle niemelle.

Kävimme ensin pienellä patikkaretkellä pohjoisissa metsissä ja ajoimme sitten etelään päin määränpäänä niemenmaan kärjen majakka. Maisema aukeni laajoiksi, vihreiksi nummiksi, joita halkoi kapea, poukkoileva maantie. Näkymät olivat henkeäsalpaavan kauniit.



Näimme matkalla kauriita, haukkoja, kondoorikotkia ja lukemattomia muita lintuja. Täältä löytyy viitisensataa lintulajia, lähestulkoon puolet kaikista Yhdysvalloista löytyvistä.

Lehmiäkin näimme, paljon. Niemimaalla on vanhoja historiallisia maatiloja 1800-luvun puolivälistä saakka, ne on nimetty vain yhdellä aakkosella. Näillä vuokrafarmeilla saivat monet maahanmuuttajaperheet leipänsä (tai ehkä pikemminkin voinsa).





On Christmas day, we did some more sightseeing. Being so close to Point Reyes National Seashore, we could not miss seeing it.

First, we took a little hike in the forest northern part of the peninsula. Then we headed south, towards the lighthouse at the tip. The landscape changed into wide open grasslands, through which a narrow road ran up and down the hills. Unbelievably beautiful.

We saw deer, hawks, condors and countless other birds. This peninsula is home to nearly five hundred bird species, almost half of all species in the United States.

Lots of cows also. They still have some historical farms running here, dating back to mid-nineteenth century. They are named by one simple letter of the alphabet.

12 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Henkeäsalpaavan kauniit, sinä sen sanoit. Ei lisättävää, kuvistakin välittyy tuo ihme.

Puita rakastan, nämä ovat ihmeellisiä, kummallisia puita, niin hienoja. Ja linnut langoilla, oi voi!

Minä muuten oikeasti haukon aina henkeäni nähdessäni jotain mahtavan kaunista. Automaattinen reaktio, tarkoituksenaan lie pysäyttää kauniin äärelle. :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Todella kauniita kuvia. Erityisesti tuo jossa linnut ovat kokoontuneet langoille rupattelemaan :)

Liivia kirjoitti...

HUH HUH, uskomattoman kaunista!!! Ihan parasta oli tämä! Kiitos!

Celia kirjoitti...

Oi mikä paikka, aivan ihmeellinen
ja kuvat niin kauniit, kiitos Merja!!

Tanja kirjoitti...

Jestas! Teleportti on edelleen toiveasiani numero yksi.

Jael kirjoitti...

Hienoja maisemia ja kuvia!

Vilijonkka kirjoitti...

nama kuvat toivat mieleen aideista parhain -elokuvan skoonelaiset maisemat. huikeita juttuja siella ameriikoissa!

pikkujutut kirjoitti...

Aideista parhain ja Linnut- ne tulivat mieleen noin niinkuin elokuvista. Mitens tassa nyt jokainen kuvasarjasi herattaa mieleen jonkun elokuvan?!

Kaunista on.

... kirjoitti...

Wau, olette siis ihan meidan kulmilla lomalla :)

Asun Santa Rosassa (n 30min. ajomatka Point Reyesista) poikaystavani kanssa ja olen nyt jonkin aikaa lukenut blogiasi. Ihastuin San Francisco postauksiin, onhan se lempikaupunkini koko maailmassa ja nyt nuo kauniit kuvat Tomales Baysta, jossa olen kaynyt ratsastamassa ja retkeilemassa saivat minut taas muistamaan mita taalla Kaliforniassa arvostan eniten -luontoa. Eiko olekin hassua etta niin monet paikalliset pitavat sita itsestanselvyytena...

Mukavaa loppulomaa ja pian alkavaa kevatta :)

M

Merja kirjoitti...

Ilona, voin vakuuttaa että kuvani eivät todellakaan tee oikeutta tuolle paikalle. Se on vain itse nähtävä.

Kirjailijatar, kiitos. Kiva kun kävit täällä. Oma blogisikin on kaunis.

Liivia, olihan tuo aivan oma maailmansa kyllä. Mietin välillä että olenko nyt Skotlannissa vaiko Uudessa Seelannissa (vaikken ole kummassakaan käynyt, heh)

Celia, ihmeellinen tosiaan!

Tanja, :) (laittaa silmät kiinni, keskittyy ja humisee.... toimiiko?)

Yaelian, kiitos.

Vilijonkka, mulla on tuo elokuva edelleen näkemättä. Hyllyssä se on kyllä, jos ottaisinkin sen katseluun ensi viikolla kun lapset palaavat kouluun (halleluja!)

Pikkujutut, Linnut-elokuva on kuvattu aivan lähettyvillä. Mulla on itseasiassa yksi kuvakin jolla näkyy vanha koulurakennus jota käytettiin elokuvassa.. pitäiskö sekin vielä laittaa tänne..

Piste-piste-piste :) piti ihan tarkistaa missäs se Santa Rosa onkaan. Ihan noin pohjoiseen me ei ehditty, oli niin paljon nähtävää siinä ihan mökin lähialueilla.

Mulla on täällä etelässä taas vähän sellainen käsitys että useat paikalliset pitää Kaliforniaa (tai no ainakin San Diegoa) maailman napana. Se mitä he pitävät itsestäänselvyytenä täällä on tuo lämpötila. Kauhea valitus ja narina jos lämpö putoaa +15.

MaaMaa kirjoitti...

Oi oi oi mitä kuvia!!
*taputtaa ja hihkuu*

Tuosta linturivistä tuli mieleen huisinhauska piirretynpätkä: Pixar "for the birds".
Käys kattomasta YouTubesta tällasella linkillä:
http://www.youtube.com/watch?v=aS3u3xIrBTQ
:D :D

outi kirjoitti...

jestas mikä "linnut langalla"-kuva. kuin runo. tai oikeastaan laulu. sehän on kuin nuotit viivastolla.
muutenkin uskomattoman kauniita kuvia. haluaisin nyt olla tuolla tiellä jota reunustavat nuo muhkeat puut.