maanantai 1. maaliskuuta 2010

Emme asu nukkekodissa

Viikonloppuna laiteltiin vähän kotia. Tällaista sijaiskotiprojektia, kun siitä oikeasta tulevasta kodista ei ole vielä tietoa.

Nukkekoti1

Tämä nukkekoti löytyi antiikkikaupasta. Ei mikään hieno viktoriaaninen nukketalo (niinkuin se eräs jonka kauan sitten bongasin toisesta kaupasta enkä tyhmä ostanut), mutta oikein hyvä tästä pienellä tuunaamisella tulee.

Kaikki lapset saivat osallistua maalaustalkoisiin, jotkut jaksoivat sipaista sutilla pari kertaa, toiset taas keskittyivät puuhaan asianmukaisella tarmolla ja tarkkuudella.

Nukkekoti2

Jonkin aikaa värejä mietittyämme päädyimme ottamaan mallia Villa Villekullasta. Vielä on mietinnässä tuleeko seinistä sellaiset keltaiset, mutta nuo ikkunanpuitteet ainakin vaihtavat väriä.

Ja kukapas muu sai katon maalata loppuun kuin minä itse.

Nukkekoti3

Hauskaa sunnuntaipäivää taloprojektin kanssa varjosti hieman askartelukaupasta kotiin matkatessa nähty juttu. Tienviereistä rinnettä kulki rinnakkain ja ristikkäin joukko ihmisiä, kepit kädessään. Ensin luulin roskankeruuksi, sitten tajusin joukon liittyvän torstaiseen tapahtumaan. Lähialueelta on kadonnut 17-vuotias tyttö, joka oli mennyt iltapäivällä juoksulenkille puistoalueen poluille. Sen jälkeen ilmitulleet vaiheet ja löytömerkit eivät lupaa hyvää.

* * * *
Our Sunday project was painting the roof of a dollhouse I recently found in an antique mall. All kids got to participate in the facelift. Some did it with a couple of strokes of the brush, others focused on the task with real enthusiasm and attention to detail.

We picked up carefully chosen colors from the craft store (thinking the house will be like Pippi's Villa Villakulla, with green roof, yellow walls and pink trim). A little bit of a shadow was thrown on our Sunday though, by what we saw on the way home. A group of people combing the side of the road. First I thought they were collecting trash, then I realized they were looking for something. A 17-year-old girl. She went missing last Thursday, in a nearby park, where she went jogging. It does not look good for her, based on what has been said on the news.

15 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

Luen juuri kirjaa jonka sain aikaa sitten yhdeltä ystävältä. Oma taivas. Siitä on tehty elokuva nimeltä Lovely Bones. Se taitaa olla kirjan alkuperäinen nimikin.
Aihe juuri tuo. Nuori tyttö jne.
Se on ihan karmea aihe mutta tuo kirja on hyvä. (Elokuvaa en sen sijaan halua nähdä, sen traileri oli ainakin aivan paska.)

Mitähän sille tytölle teidän lähellä on tapahtunut? Miltä voi tuntua vanhemmista, hyvänen aika sentään....
Isä sanoo aina: jos sulle joku tekisi jotain tuollaista niin tappaisin sen tyypin omin käsin.

Ymmärrän täysin.

MaaMaa kirjoitti...

Ihana nukkekoti! Mäki haluan teille leikkimään ja "remontoimaan" :)

Tuollaiset katoamisjutut pysähdyttää aina ... kaikkein kamalinta on, jos jää ikuiseksi arvoitukseksi: toivottavasti tyttö löytyy!

Kenza kirjoitti...

Kaunis nukkekoti ja ihanan keskittynyt ilme lapsella!

Harmi juttu tuo 17-vuotiaan katoaminen. Toivottovasti päättyy hyvin! Luen muuten itsekin tuota Piilomajan mainitsemaa Lovely Bones kirjaa juuri.

Merja kirjoitti...

Piilomaja, olen lukenut Lovely Bones -kirjan. Se oli karmaiseva. Joo, elokuvan trailerin näin minäkin ja totesin että ihan pieleen on menty..

Tytölle on luultavasti käynyt pahimmalla tavalla. Tällä hetkellä naarataan järveä.

MaaMaa, toinen samanlainen katoaminen oli vuosi sitten, silloin tyttö oli 14. Vieläkään ei ole selvitetty, mutta nyt epäillään samaa tekijää.. Mutta iloisemmasta aiheesta, joo, tule vaan leikeille :)

Kenza, olisitpa nähnyt suun, se oli just sillain supussa kuin se keskittyneissä hommissa pitää olla.

piilomaja kirjoitti...

Ai järveä...
Siitä kirjasta olis minusta muuten saanut hyvän elokuvan. Erilaisen.

Kirjailijatar kirjoitti...

Vau mikä nukkekoti! Luulin ensin, että se on ihan pieni ja sitten tulikin seuraava kuva ja se olikin suuri.

Meillä on vain minun vanha Lundby, jossa on retrot tapetit. Mutta kyllä se hyvin kelpaa. Ei siellä tosin nuket asu, vaan koirat :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nämäkin! Tämä blogi on minulle suuri mielihyvän lähde. Ihana katsella esteettisiä kuviasi!

Vilijonkka kirjoitti...

Tyttlasten katoamiset ovat mulle ihan hirveitä uutisia. Kun itse yrittää vähitellen antaa hieman vapauksia ja kannustaa toimimaan itsenäisesti, sitten taas kuulee näitä...

Meillä on ihan uutena (4 vuotta sitten) ostettu hirvitys, jonka remonttia ollaan suunniteltu hankintahetkestä lähtien, mutta olen ollut kauhean saamaton äiti. Valitutut tapetitkin odottavat rullalla ikkunalaudalla. Jospa tänään... Toisaalta leikitään sillä jatkuvasti kaikesta huolimatta.

buttercup kirjoitti...

Nukkekodin kanssa nyhrääminen on aika terapeuttista hommaa. Äidilläni on hieno "aikuisten nukkekoti", johon miekin olen kirjonut miniatyyrityynyjä ja maalannut tauluja. Onnea vaan uuteen kotiin ja askartelun iloa!

Liivia kirjoitti...

tulipa hyvät värit taloon!

se katoamisjuttu on karmeimmista karmein.

Merja kirjoitti...

Kirjailijatar, tuo taitaa olla sellaista Lundby-kokoluokkaa. Ja olihan meilläkin Lundby.. mutta se taidettiin myydä jo pois, kun vaihdetiin maata karsittiin lelukokoelmaa rankalla kädellä.

Anonyymi, kiitos.

Vilijonkka, kaikkien tyttölasten äidit varmaan käyvät läpi näitä samoja tuntemuksia. Pahalta se tuntuu, tietää että aina ei voi olla vierellä suojelemassa.

Mitä tulee nukkekotiin niin noinhan se menee, leikitään niillä ilman tapettejakin. Veikkaan että meillä käy samoin, alkuinnostuksen jälkeen :)

Buttercup, oho, että oikein kirjottuja tyynyjä. Vau!

Liivia, väreistä maalattu nyt vasta katto. Katsotaan miten loppujen käy.

Ja karmea tarina kyllä, joka sai eilen hirvittävän päätöksen kun tytön ruumis löydettiin kuopattuna vesirajasta. Eilen en meinannut saada unta kun kauheat mielikuvat pörräsivät päässä.

minna kirjoitti...

voi tuota tytön tarinaa...tulee mieleen ne lukuisat kuvat espanjassa pienistä tytöistä ikkunoissa ja muualla....pieniä suloisia tyttöjä ja otsikkona LOST

Liivia kirjoitti...

sydämestä ottaa aina, vaikka tapahtuisi kuinka kaukana tahansa.

Celia kirjoitti...

Ihana kuva keskittyneestä kattomaalarista!!

Tuollaiset katoamiset ovat kauheimpia. Varsinkin jos ei koskaan saa tietää kuinka kävi.

Niina kirjoitti...

Hyi karseus mikä katoamisjuttu ! Mutta toi kirja on silti luettava, kiitti vinkistä. Outo olen kun luen tommosia kirjoja kannesta kanteen ahmien.
Pitääkin kirjoittaa ihan ylös.