perjantai 12. maaliskuuta 2010

Perjantaiaamu pihalla

Pihaputs5

Pihaputs7

Huomenta!

Aurinko tervehti meitä niin kirkkailla säteillä tänä aamuna että oli suorastaan pakko tarttua luutaan ja siivota piha. Tämä on meidän sisäpihamme, ihana pieni yksityinen piilopaikka jonne naapureista ei näe. Tähän aikaan vuodesta aurinkokin alkaa jo ylettyä säteillään pihan nurkkiin, paljastaen lehtikasat ja rikkaruohot. Kevätsiivouksen aika!

Pihaputs3

Pihaputs6

Köynnökset ovat täydessä kukassa, takapihalla kukkii jasmiini ja täällä kiipeilee tämä violetti kukka, en tiedä sen nimeä.

Pihaputs2

Pihaputs4

Rautasänky on yhä laittamatta. Sen pohja on ongelmallinen, sänky on vanha ranskalainen, eivätkä siihen käy mitkään valmiit sälepohjat. Seuraavaksi kuitenkin taitaa olla vuorossa maalaus, olen ajatellut viedä sen jonnekin ruiskumaalaukseen. Olen miettinyt sävyä, onko ehdotuksia?

Pihaputs9

Tiikkipenkki vastapäätä on saanut täällä patinoitua rauhassa, sateessa ja auringossa. Sen pinta alkaa näyttää juuri sellaiselta kuin halusinkin, oikeasti se on harmaampi kuin kuvassa.

Pihaputs8

Aina välillä saan kuulla kysymyksiä: mitä oikein teet siellä päivät pitkät kun lapset ovat koulussa? No nytpähän tiedätte. Istun pehvallani auringossa ja juon chardonnayta ennen puoltapäivää.

Pihaputs1

The sun greeted us so brightly this morning that it was time to finally sweep off our courtyard. Maybe pick some weeds too. The vines are in full bloom now, jasmin in the backyard and the violet one here, I do not know what it's called.

The old iron bed is going to be painted, I'm trying to decide what color. What do you think?

The teak bench has had lots of sun exposure to get the perfect patina. It is getting very close now, much greyer than appears in the photo. I'm loving the look of it.

Every now and then, people ask me: what do you do all day, when the kids are in school? Well now you know. I sit on my butt in the sun and drink chardonnay before noon.

20 kommenttia:

viiru kirjoitti...

Ihania kuvia <3
Onko siitä kadonneesta tytöstä kuulunut mitään uutisia?

Little Skipper kirjoitti...

Mahtava perjantai!

Vilijonkka kirjoitti...

Hah, kiitos nauruista!! Arvaas mitä, valmistin äsken kaksi tunti tyttöjä balettiesityksen kenraaliharjoituksiin: kolma nutturakampausta ja kolme teatterimeikkiä. Vein heidät harjoituksiin ja kaadoin itselleni, ha haa, lasillisen australialaista chardonnayta! Kello tosin on jo melkein kaksi, mutta aijasta piittaamatta olisin tehnyt näin kuitenkin.

Vaalean kerma! Ajaton, valoisa, lempeä väri. Meillä on Suomessa kaksi hieman vaatimattomampaa vanhaa rautasänkyä, ne ovat valkoiset, mutta vuosikymmenien saatossa niistä on lohkeillut paljonkin maalia. Jossain vaiheessa meinasin ruveta niitä maalaamaan, mutta tytöt nostivat kamalan metakan:" Mutta silloin ne eivät ole enää dalmatialaissängyt!" En sitten maalannut.

Näytät niin tyytyväiseltä, hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Tekisin aivan samaa, jos olisin päivät kotona! Nauti!!! Blogisi on todella hyvä!

Anu

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa, sinullehan voi kommentoida anonyyminäkin!

Meillä on kaksi vanhaa armeijan rautasänkyä, joissa pohjana on säleiden tilalla sopivan kokoiseksi leikatut vaneerit. Kätevä yksityiskohta niissä on kannettavuuden parantamiseksi tehdyt taitettavat jalat, lisäksi vaneeriin on sopivaan kohtaan sahattu reikä kädensijaksi.
Armeijassa osataan tuo kaluston siirto ;)

Kiitos taas Kalifornia kultaisten auringonsäteiden välittämisestä..

t. vakilukijasi Paju

..ja väriksi ehdotan tosi mattaa mustaa :)

Liivia kirjoitti...

Tuommoinen sisäpiha olisi kyllä aivan ihana! Vaihtaisin koska tahansa tälläisen avoimen pihan sisäpihaan. Tykkään myös muurejen ympäröimistä pihoista, mutta harmi vaan ettei niitä juurikaan Suomessa harrasteta. Täällä on vain kuusiaitoja ja niistä en sitten tykkääkään.

Kenza kirjoitti...

Aivan ihana tuo eka kuva! Ja ihanasti välittyi tunnelma näistä kuvista ja kirjoituksesta.

Mä maalaisin sängyn rosan väriseksi.

maijanmaja kirjoitti...

Ihanaa itseironiaa! ; )
Mahtava takapiha, mahtava rautasänky! Maalaisin sen kans varmaan vaaleankermanvalkoiseksi.

ps. Matkamme sinne Kaliforniaan on lippujen ostoa vaille valmis (tänään aikomus tehdä se)! Sitten alkaa kutkuttava matkan odotus...

outi kirjoitti...

oooh, tuota minäkin tekisin. siis istuisin auringossa ja joisin chardonnayta, tai ehkä hyvää shirazia... ;)

Merja kirjoitti...

Viiru, kadonnut tyttö löytyi kuudentenä päivänä kuolleena. Murhasta epäilty on otettu kiinni ja odottaa oikeudenkäyntiä.

Skipper, joo, sää oli kyllä oikein hyvä tuohon pihasiivoukseen. Ja aurinkoiset ilmat jatkuu!

Vilijonkka, tänne vaan, chardonnayta hörppimään :)

Dalmatialaissängyt - kuulostaa niin just sellaiselta mitä meidänkin lapset voisi keksiä..
Ja kyllä, se kerma on yksi selkeästi ehdolla olevista.

Anu, kiitos, totuuden nimissä nautintohetket on yleensä lyhyitä, koska täällä hommaa riittää. Mutta otan kyllä tuollaisia pieniä hetkiä pitkin päivää..

Paju, anonyymikommentointi tuli jokin aika sitten. Katson ja seuraan miten se toimii.

Me on tiedusteltu täälläkin erinäisistä paikoista josko vaneria saisi leikattua. Mutta mikään paikka ei oikein leikkaa sopivaksi, sellaisen paksuista kuin tuohon tarttis.

Musta on myös yks vaihtoehto, kyllä.

Liivia, en minäkään välitä kuusiaidoista. Ne on niin synkkiä. Olen ehdottomasti muurien kannalla jos ollaan tiiviisti asutetussa naapurustossa. Sitten taas jos on reilusti enemmän tilaa kuten meillä oli Oulussa on muurit jotenkin luotaantyöntäviä..

Kenza, kiitos. Tuo aurinko sen tekee, tunnelmanvälittäjä.

Roosa saattaa olla värinä liian... hmm.. hempeä jos tuo päätyy vaikka meidän pojalle. Voisin kuvitella että alkais protestoida, vaikka olen aina jankuttanut ettei ole olemassa tyttöjen tai poikien värejä.

Maijanmaja, teillä onkin sitten mukava odotus tiedossa! Jos haluat jotain vinkkejä voit kysyä sähköpostitse.

Outi, oikeasti mulle maistuu parhaiten punainen, mutta jotenkin sen juonti aamupäivällä menis jo liian dokumeiningiksi :) mistähän tuokin mielikuva johtuu..

heini kirjoitti...

Mukavalta näyttää teidän pihapuuhailut. Minusta sänky olis ihana just tuollaisena vai onko jossain kohden liikaa ruosteessa tms.? Ruostekin on kyllä nättiä, mutta voi sotata lakanoita.

piilomaja kirjoitti...

Ehdotan väriksi tietynlaista vihertävän turkoosia. Ehkä tulee sävy mieleen...?

Junika kirjoitti...

Ihana piha ja ihana takka!

Hyyi hyyi, ei kai äiti-ihmisellä sentään ole oikeutta nautiskella elämästä, juoda viiniä keskellä päivää, saati sitten viiniä lainkaan. Miehet on kyllä hyvä laittaa kitkemään puutarhaa, mutta sillä välin äiti-ihmisellä on hyvää aikaa mennä viikkaamaan pyykkejä.... :-D

Kirsi kirjoitti...

Cheers! ;) Nautinnollista viikonloppua!

Merja kirjoitti...

Heini, tuollaisena se kävisi kyllä ulkokäytössä muttei nukuttavassa sängyssä, siinä on tosiaan ruostetta.

Piilomaja, joo voin sävyn kyllä kuvitella. Miksikäs ei.

Junika, en tiedä olisko pitänyt laittaa miestä kitkemään, kun veteli ylös sellaistakin pikkuruohoa joka olisi nätisti peittänyt tuon penkin, eikä olisi kasvanut paria senttiä korkeammaksi. Etkö muuten huomannut mitä teen ylemmässä kuvassa? Minähän lakaisin koko pihan.. ja leikkasin pensaat.. ja putsasin penkin.. Viinilasi hyvin ansaittu siis :)

Kirsi, nautittu on! Samoin sinne.

Emmi kirjoitti...

Tuota minäkin tekisin lasten koulussa ollessa jos olisi mahdollisuus ;)

Junika kirjoitti...

Tuo lakaisukuvahan on ihan vain lavastettu, eikö ;-).

Totta, miehiä ei ehkä pidä laittaa kitkemään. Minun huvikumpuni puutarhasta nimittäin aikanaan kitkettiin PARSAT ja raparperi oli puolittain irti lapioitu jo, kunnes ehätin pelastamaan sen.

MaaMaa kirjoitti...

:) ... istut auringossa ja juot chardonneytä! :))
.. sellaisentyylistä on mun elämä kohta Pariisissa; viiniä ja ihastelua ja nautiskelua, vaan. ;)

MaaMaa kirjoitti...

Piti viel käydä sanomassa, että jos punaviinin juominen ennen puolipäivää on dokumeininkiä niin miksi kutsutaan mun perjantain touhuja -- kävitkö jo lukemassa mun Spuke-postauksen? ;) :D

Jaki kirjoitti...

Niin kaunis piha, ja ihania kuvia, kuten aina. :-) Minakin valilla itse ihmettelen, mihin aika menee, kun lapset ovat koulussa, mutta ainahan sita tekemista loytaa. Minulla on vahan ikava edellisen talomme pienta takapihaa, minne istutin kaikenlaista kivien valiin ja pieneen kukkapenkkiin. Taalla uudessa paikassa on niin vahan pihatilaa, ettei paljon voi istuttaa, mutta syksyna istuttamani paivaliljat alkavat puskea mullasta ylos, mika on mukavaa. Olisiko se violette clematis? Niitapa voisinkin istuttaa aitaa kaunistamaan, kiitos ideasta.