Day in Old Town

Do you believe in ghosts?

Kävimme tänään vierailulla talossa jolla on mielenkiintoinen historia.

Tämä San Diegon Old Towniin vuonna 1857 valmistunut talo kuului Whaleyn perheelle. Paitsi että talo oli heidän kotinsa, sen tiloissa on toiminut sekatavarakauppa, oikeussali, teatteri ja kirkko. Perheen jäsenistä neljä on kuollut talossa, ja siellä väitetään kummittelevan enemmän kuin missään muussa rakennuksessa Yhdysvalloissa.



Kiersimme taloa, ja kuulimme periodipukeutuneilta oppailta tarinoita yllättäen ilmestyvästä sikarinhajusta joka kertoo isännän läsnäolosta, laventelin tuoksusta jonka jättää jälkeensä ympäriinsä liihotteleva vaimonsa. Meille kerrottiin myös itsestään heiluvista lampuista, paikkaansa vaihtavista tuoleista, kamerakuviin tallentuvista salaperäisistä haamuista. Eräs oppaista sanoi jopa kuulleensa puhetta. Hän oli ollut yksin talossa sitä sulkemassa, muiden jo lähdettyä, kun jostain kuului ääni kysyen 'mitä vielä teet täällä?'









Meidän perheessä mies on hyvin kiinnostunut näistä yliluonnollisista jutuista. Hän seuraa 'Ghost hunters' -sarjaakin televisiosta. Minä olen liian herkkä noille asioille, en voi katsella sellaista. Täällä en kuitenkaan saanut mitään ihmeellisiä viboja, enkä väristyksiä. Ihailin vain kaunista taloa ja yritin kuvitella millaista Whaleyn perheen elämä oli tuolloin, 150 vuotta sitten, vain 700 ihmisen asuttamassa pienessä San Diegon kaupungissa.



Our visit to Old Town today took us to the Whaley House. It has been claimed to be the most haunted house in the United States.

The Whaley family built their house in 1857. The lot that they built on had a bit of a troubled past: a man who was accused of theft was hung there. The mother of the Whaley family claimed she heard his heavy footsteps in the house often and it spooked her.

In addition, four members of the Whaley family have died in the house, and many people have witnessed strange occurrences. Whiff of cigar smoke or fresh baked apple pie drifting in the house, fully charged camera batteries refusing to function when visitors try to take pictures, swinging ceiling lights, chairs moving around.

I did not get any strange vibes in the house. I did admire the beautiful house though, that at its' time was one of the most impressive in Southern California. Back then San Diego was just a small town, with 700 people, and I tried to imagine what life was like for the Whaley family.

Perjantaiaamu pihalla

Huomenta!

Aurinko tervehti meitä niin kirkkailla säteillä tänä aamuna että oli suorastaan pakko tarttua luutaan ja siivota piha. Tämä on meidän sisäpihamme, ihana pieni yksityinen piilopaikka jonne naapureista ei näe. Tähän aikaan vuodesta aurinkokin alkaa jo ylettyä säteillään pihan nurkkiin, paljastaen lehtikasat ja rikkaruohot. Kevätsiivouksen aika!





Köynnökset ovat täydessä kukassa, takapihalla kukkii jasmiini ja täällä kiipeilee tämä violetti kukka, en tiedä sen nimeä.





Rautasänky on yhä laittamatta. Sen pohja on ongelmallinen, sänky on vanha ranskalainen, eivätkä siihen käy mitkään valmiit sälepohjat. Seuraavaksi kuitenkin taitaa olla vuorossa maalaus, olen ajatellut viedä sen jonnekin ruiskumaalaukseen. Olen miettinyt sävyä, onko ehdotuksia?



Tiikkipenkki vastapäätä on saanut täällä patinoitua rauhassa, sateessa ja auringossa. Sen pinta alkaa näyttää juuri sellaiselta kuin halusinkin, oikeasti se on harmaampi kuin kuvassa.



Aina välillä saan kuulla kysymyksiä: mitä oikein teet siellä päivät pitkät kun lapset ovat koulussa? No nytpähän tiedätte. Istun pehvallani auringossa ja juon chardonnayta ennen puoltapäivää.



The sun greeted us so brightly this morning that it was time to finally sweep off our courtyard. Maybe pick some weeds too. The vines are in full bloom now, jasmin in the backyard and the violet one here, I do not know what it's called.

The old iron bed is going to be painted, I'm trying to decide what color. What do you think?

The teak bench has had lots of sun exposure to get the perfect patina. It is getting very close now, much greyer than appears in the photo. I'm loving the look of it.

Every now and then, people ask me: what do you do all day, when the kids are in school? Well now you know. I sit on my butt in the sun and drink chardonnay before noon.

Pieces and blocks

Tänään leikkasin tilkkuja. Aloitin leikkelyn varmana ideastani, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän suunnitelmat muuttuivat. Nyt en tiedä enää yhtään mitään muuta kuin että minulla on aika paljon tilkkuja ja niillä on kiva järjestellä erilaisia värisuoria.

Päivätkin on olleet vähän tilkkutäkkiä. Pieniä juttuja siellä täällä. En ole oikein saanut langasta kiinni, järjestystä aikaan. Pölypallotkin pyörivät nurkissa.

Viimeistään ensi viikolla pitää kuitenkin ryhdistäytyä. Saamme vieraita, kivaa!

Retki autiomaahan

Ehdittiin kuin ehdittiinkin tekemään pikainen pyrähdys vuorten toiselle puolelle, kukkia katsomaan. Mutta ei, ei vieläkään se paras aika keväästä, kevät on vähän myöhemmässä kuin rannikolla. Jotain kuitenkin löydettiin, ja ajomatka Anza-Borregon autiomaahan oli hyvin vaikuttava.

Korkealle, korkealle kipusi kiemurainen tie, ylhäältä näki kauas laaksoon. Teidän mielestä maisema saattaa näyttää kuivalta, mutta me näemme siinä paljon vihreää, kevät on tulossa autiomaahan.

Kävimme puiston luontokeskuksessa, kuten kaikissa Yhdysvaltojen luonnonpuistoissa aina, puitteet olivat hienot, näytteillä fossiileja, täytettyjä eläimiä, paljon tietoutta. Näimme myös lyhytfilmin jossa kerrottiin autiomaan eri vuodenajoista, seurattiin luonnon kiertokulkua, kuvailtiin sen eläimiä. Kuulimme puistossa elävistä puumista, vuohista, skorpioneista. Elämä on tällä alueella eläimille ja kasveille ankaraa, kesän aikana lämpötilat nousevat poikkeuksetta +40-50 celsiusasteeseen.

Onneksemme sellaista paahdetta ei ole vielä maaliskuussa. Oli aika viileä ja tuulinen päivä, ehkä +12 astetta. Kotia kohden ajaessa vuorten huippuja hipoi sumu.

Still not the best blooming time, but Anza Borrego Desert State Park was impressive nevertheless. It was a steep climb from the valley floor, over the mountain pass, and the views were breathless. You could see so, so far.

At the visitor center we learned about the harsh conditions the plants and animals live in, in the scorching heat of the summer. It is typical to have temperatures of +40-50 Celsius in the daytime.

Nothing as sweltering during our visit though, fortunately. It was a rather windy and cool day, and on our drive back home, we saw fog creeping in over the mountaintops.

Wild lupines

Lupiineita löydetty aamukävelyllä. Ja paljon, paljon muitakin kukkia! Kaikki on nyt hehkussaan. Ensi viikonlopun ohjelma on aika täynnä, mutta jostain pitäisi löytää aikaa käydä katsomassa autiomaan kukintaa, sateiden ansiosta sinne on luvassa mahtava värinäytelmä.

Ja yhdessä kohdassa naapurustomme polkua kuulemme aina tämän saman linnun. Käykää kuuntelemassa tässä. Niin ihana lauluääni!

Mies teki aamiaiseksi minun herkkuani. Uppomunaa ja pinattitomaattia. Joku kyseli ohjetta, tässä tulee:

Isohko pannu liedelle, siihen kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä. Levy keskilämmölle, öljyn lämmettyä sekaan n. 250 gr tuoretta pinaattia. Juu, tuoretta sen pitää olla. Sitten sekaan yksi pilkottu tomaatti, ripaus suolaa, pikkuisen valkosipulijauhetta (tuorettakin saa laittaa tottakai). Käännellään pannulla noin kolme minuuttia kunnes pinaatti on vetäytynyt. Lautaselle, ja myllystä pikku pyöräytys mustapippuria päälle.

Nyt lähden ompelemaan!



We found lupines, finally on our morning walk. And heard the meadowlark again, it always sings on the same spot on our path. It has such a lovely voice, listen to it here.

With a belly full of my favorite breakfast made by him, I'm off to sewing now. Toodeloo!

Emme asu nukkekodissa

Viikonloppuna laiteltiin vähän kotia. Tällaista sijaiskotiprojektia, kun siitä oikeasta tulevasta kodista ei ole vielä tietoa.



Tämä nukkekoti löytyi antiikkikaupasta. Ei mikään hieno viktoriaaninen nukketalo (niinkuin se eräs jonka kauan sitten bongasin toisesta kaupasta enkä tyhmä ostanut), mutta oikein hyvä tästä pienellä tuunaamisella tulee.

Kaikki lapset saivat osallistua maalaustalkoisiin, jotkut jaksoivat sipaista sutilla pari kertaa, toiset taas keskittyivät puuhaan asianmukaisella tarmolla ja tarkkuudella.



Jonkin aikaa värejä mietittyämme päädyimme ottamaan mallia Villa Villekullasta. Vielä on mietinnässä tuleeko seinistä sellaiset keltaiset, mutta nuo ikkunanpuitteet ainakin vaihtavat väriä.

Ja kukapas muu sai katon maalata loppuun kuin minä itse.



Hauskaa sunnuntaipäivää taloprojektin kanssa varjosti hieman askartelukaupasta kotiin matkatessa nähty juttu. Tienviereistä rinnettä kulki rinnakkain ja ristikkäin joukko ihmisiä, kepit kädessään. Ensin luulin roskankeruuksi, sitten tajusin joukon liittyvän torstaiseen tapahtumaan. Lähialueelta on kadonnut 17-vuotias tyttö, joka oli mennyt iltapäivällä juoksulenkille puistoalueen poluille. Sen jälkeen ilmitulleet vaiheet ja löytömerkit eivät lupaa hyvää.

* * * *
Our Sunday project was painting the roof of a dollhouse I recently found in an antique mall. All kids got to participate in the facelift. Some did it with a couple of strokes of the brush, others focused on the task with real enthusiasm and attention to detail.

We picked up carefully chosen colors from the craft store (thinking the house will be like Pippi's Villa Villakulla, with green roof, yellow walls and pink trim). A little bit of a shadow was thrown on our Sunday though, by what we saw on the way home. A group of people combing the side of the road. First I thought they were collecting trash, then I realized they were looking for something. A 17-year-old girl. She went missing last Thursday, in a nearby park, where she went jogging. It does not look good for her, based on what has been said on the news.