Do you believe in ghosts?

Kävimme tänään vierailulla talossa jolla on mielenkiintoinen historia.

Tämä San Diegon Old Towniin vuonna 1857 valmistunut talo kuului Whaleyn perheelle. Paitsi että talo oli heidän kotinsa, sen tiloissa on toiminut sekatavarakauppa, oikeussali, teatteri ja kirkko. Perheen jäsenistä neljä on kuollut talossa, ja siellä väitetään kummittelevan enemmän kuin missään muussa rakennuksessa Yhdysvalloissa.



Kiersimme taloa, ja kuulimme periodipukeutuneilta oppailta tarinoita yllättäen ilmestyvästä sikarinhajusta joka kertoo isännän läsnäolosta, laventelin tuoksusta jonka jättää jälkeensä ympäriinsä liihotteleva vaimonsa. Meille kerrottiin myös itsestään heiluvista lampuista, paikkaansa vaihtavista tuoleista, kamerakuviin tallentuvista salaperäisistä haamuista. Eräs oppaista sanoi jopa kuulleensa puhetta. Hän oli ollut yksin talossa sitä sulkemassa, muiden jo lähdettyä, kun jostain kuului ääni kysyen 'mitä vielä teet täällä?'









Meidän perheessä mies on hyvin kiinnostunut näistä yliluonnollisista jutuista. Hän seuraa 'Ghost hunters' -sarjaakin televisiosta. Minä olen liian herkkä noille asioille, en voi katsella sellaista. Täällä en kuitenkaan saanut mitään ihmeellisiä viboja, enkä väristyksiä. Ihailin vain kaunista taloa ja yritin kuvitella millaista Whaleyn perheen elämä oli tuolloin, 150 vuotta sitten, vain 700 ihmisen asuttamassa pienessä San Diegon kaupungissa.



Our visit to Old Town today took us to the Whaley House. It has been claimed to be the most haunted house in the United States.

The Whaley family built their house in 1857. The lot that they built on had a bit of a troubled past: a man who was accused of theft was hung there. The mother of the Whaley family claimed she heard his heavy footsteps in the house often and it spooked her.

In addition, four members of the Whaley family have died in the house, and many people have witnessed strange occurrences. Whiff of cigar smoke or fresh baked apple pie drifting in the house, fully charged camera batteries refusing to function when visitors try to take pictures, swinging ceiling lights, chairs moving around.

I did not get any strange vibes in the house. I did admire the beautiful house though, that at its' time was one of the most impressive in Southern California. Back then San Diego was just a small town, with 700 people, and I tried to imagine what life was like for the Whaley family.

Tropiikin kätköissä

Löydettiin salainen puutarha. Pieni seikkailu keskellä tropiikkia.

Puutarhassa oli talviaika. Siitä huolimatta se huikaisi meitä vihreydellään.

Valtavia palmuja, hehkeitä kukkia. Notkuvia sitruspuita. Bambumetsä joka kutsui kahisten heittelemään lehtiään ja kuikuilemaan kohti taivaita kurottavia latvojaan.

We found a secret garden. A little adventure in the tropics.

It was off-season time in the garden, but it still stunned us with its beauty. Huge palm trees, glowing flowers. Citrus trees heavy with fruit. A bamboo forest that made magical sounds, inviting us to throw leaves in the air and gaze up at the tree tops climbing into the skies.

Luovutan

.. kuuluuko!

Antaa paistaa vaan! Kiskaistaan sitten takaisin hellemekko ylle, istutaan auringossa kutomassa villahuivia ja ihmettelemässä marraskuuta. Haetaan kylmää juotavaa ja muistetaan että parempi nauttia nyt, joskus näitäkin kuvia ehkä katsotaan haikeudella.

Huivi ei todellakaan tule itselle eikä kenellekään muullekaan eteläisen Kalifornian asukille.

I give up. It wasn't that many days ago that I was walking around with a sweater, honestly. And now it's back to sundress.

I'm knitting in the sun, but this woolly thing is definitely not for me, or for anyone else living in southern California for that matter.

Urban morning

Sunnuntai. Leikitäänkö tänään urbaania elämää?

Se menee näin:

Ystävä soittaa yllättäen, ehdottaa brunssia. Tottakai! Ajetaan Hillcrestiin, nimi ravintolan jonotuslistalle. Suosittu paikka, jalkakäytävä tulvii ihmisiä. Kierretäänkö pari korttelia? Joo!

Katsellaan kirjavaa katukuvaa. Bongataan sieltä täältä vanhoja taloja. Seurataan kylttejä katukirpparille. Hmm.. kiva tarjotin.. mutta ei sittenkään. Jatketaan matkaa.

Paras palata ravintolan suuntaan. Kävellään takaisin tietysti eri katua. Tulee vastaan mies ja mäyräkoira, rapsutetaan (koiraa).

Syödään hyvin! Pakataan puolet mahtiannoksista kotiin iltapalaksi.

Urban morning in Hillcrest. Put our name on the restaurant waitlist, walked around the neighborhood, looked at cool old houses.

Met a man with a dog. Stopped to do some petting.

Back at the restaurant. Huge portions! Took half of it back home for evening snack.

Would you like to

Haluaisitko tulla kanssani romuromantiikkakierrokselle? Ihailla rosoisuutta, hiplata vanhoja heloja, huikaistua valikoimasta, huokailla ihastuksesta.

Voisimme kävellä pitkin aurinkoisia katuja, katsella kauniita julkisivuja. Piipahtaa pienissä putiikeissa, istua alas viinilasilliselle.

Illan tullen saattaisimme päätyä vaikka pikku-Italiaan. Ilta olisi vielä lämmin ja leppeä. Ihmisiä paljon liikkeellä, puheensorinaa, kultaista valoa loistamassa ravintoloiden ikkunoista.

Kulkisimme pienen delin kautta käytävän perällä olevaan pastaravintolaan. Lisää viiniä, lautaselle raviolia, päivän aikana nähtyjen aarteiden kertausta ja huokailua.

Tällä kertaa seuranani olivat mies ja lapset, mutta ah, niin mielelläni jakaisin tämän mukavassa naisseurassa!

(lisäys: taidan muuten palata hakemaan yhden noista kolmoskuvan peileistä, arvaatteko minkä?)

Shoo(e) flu

Olemme vaipuneet sairauksien taakan alle. Enemmän sairaita kuin terveitä päiviä viimeisen kuukauden aikana, reilustikin.

Mutten anna sen lannistaa, hitto soikoon! (Myönnän kyllä että pienoinen notkahdus tapahtui tänä aamuna kun sain alkuviikon sairastaneen kotipotilaan lisäksi kotisoffalle kaksosveljensä..)

Haluan omaa aikaa! Rauhaa ja hiljaisuutta. Välillä päästä edes vähän johonkin täältä seinien sisältä.

Onneksi olimme viikonloppuna hetkellisesti kaikki jossain tolkussa. Kävimme Oceansidessa paitsi biitsillä, myös lounastamassa vanhassa dinerissa. Kulhollinen chiliä minulle, kiitos, maissileivän kera.

Ja tien toiselta puolen löytyi hauska pieni kauppa, Vintage Sanctuary. Todella piskuinen ja aivan täynnä tavaraa. Ihana tunnelma siellä oli, pitää piipahtaa joskus uudestaan ilman noita seuralaisiani. Kenkähyllyt näyttivät aika lupaavalta.

Leucadia breakfast

Lauantaiaamuisin lapset ovat alueemme kerhossa. Monesti aamumme saattaa vierähtää ihan vain kotipuuhissa, mutta tänään houkuttelin miehen ulos aamiaiselle. Hurautimme Leucadiaan, lempiseutujani täällä.

Leucadia on hippi, orgaaninen, vegaani, rento, mukava, helposti lähestyttävä. Siellä tuoksuu vieressä vellova meri ja eukalyptuspuut. Pikkukahviloissa istuskelee surffaamasta juuri tulleita aamiaista nauttimassa.

Kävimme piskuisessa Mozy Cafessa. Söimme aamiaisburritot, kuuntelimme reggaetä, katselimme sisään ja ulos pyrähteleviä pikkulintuja. Kahvila on kyhätty vähän kuin jämäpaloista, katossa bambuverhoa ja yhtenä seinänä muovikelmua. Hauska ja erittäin rento tunnelma.

Sitten piipahdus merenrantaan. Sää alkaa viiletä, meren ja taivaan värit syvenevät.

On Saturdays, our kids have their club. I talked him into going out for breakfast, to laid back Leucadia.

We had breakfast burritos in tiny Mozy Cafe. Listened to reggae and watched little birds flying in and out. The cafe is very open, one wall with only plastic and bambu blinds making the ceiling.

Then a peak at the ocean, of course. The weather is cooling and the colors of the sky and the sea deepening beautifully.