keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Shoo(e) flu

Olemme vaipuneet sairauksien taakan alle. Enemmän sairaita kuin terveitä päiviä viimeisen kuukauden aikana, reilustikin.

Mutten anna sen lannistaa, hitto soikoon! (Myönnän kyllä että pienoinen notkahdus tapahtui tänä aamuna kun sain alkuviikon sairastaneen kotipotilaan lisäksi kotisoffalle kaksosveljensä..)

Haluan omaa aikaa! Rauhaa ja hiljaisuutta. Välillä päästä edes vähän johonkin täältä seinien sisältä.




Onneksi olimme viikonloppuna hetkellisesti kaikki jossain tolkussa. Kävimme Oceansidessa paitsi biitsillä, myös lounastamassa vanhassa dinerissa. Kulhollinen chiliä minulle, kiitos, maissileivän kera.

Ja tien toiselta puolen löytyi hauska pieni kauppa, Vintage Sanctuary. Todella piskuinen ja aivan täynnä tavaraa. Ihana tunnelma siellä oli, pitää piipahtaa joskus uudestaan ilman noita seuralaisiani. Kenkähyllyt näyttivät aika lupaavalta.






10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Paranemisiin ja voimia!
Tuollaisissa vintage kaupoissa on ihanaa penkoa tavaroita:-)

MaaMaa kirjoitti...

Oih tuo chilikulho juustoinen näyttää herkulliselle! (tai siis sisältö ;))

Koittakaahan parantua ja pysyä sitten terveenä!

Anioni kirjoitti...

Kulhollinen chiliä.. mmmm... Millaista maissileipä on?

Pojallani on ollut pienempänä tuo sama Marimekon pallo-paita, ei ihme että kuvissa oli jotain "tuttua" :)

minna kirjoitti...

voi apua, haluan tuonne kauppaan !!! tahtoo !!!! ja chilisoppaa kans !

Hanstu kirjoitti...

Tsemppiä flunssaan! Tuo kauppa näyttää niiiiiiiin mahtavalta löytöjen ihmemaalta, että ihna kateus iskee... Blogissani on sinulle TUNNUSTUS!

Kirsi kirjoitti...

Tuo maissileipä näytti ihan kakulta minusta. Mitä tarkalleen ottaen sisältää tuollainen chili? Näytti niiin makoisalta.....
Hyvä, että Tuomakselta leikataan nuo kitarisat - yleensähän se helpottaa tuota korvakierrettä.
Terkut & halit! Joko paketti tuli??

Merja kirjoitti...

Yaelian, pahin alkaa olla ohi, onneksi..

MaaMaa, se oli hyvää.

Anioni, maissileipä on tehty maissijauhoista. En osaa oikein selittää, sitä pitäisi itse maistaa!

Minna, eiku tulee vaan :)

Hanstu, kiitos, palaan asiaan!

Kirsi, papuja, jauhelihaa, ja sitä tomaattipohjaan tehtyä chiliä. Ja cheddar-juusto on tietysti se mitä pitää olla päällä.

Jep, kitarisat lähtee. Tuo poika se kyllä osaa sairastaa - hhhhuokausss.... Ei pakettia vielä, joka päivä toiveikkaana :)

Tanja kirjoitti...

Kiitos ihan hirmu paljon näistä kuvista! Tuo eka IHANA! Ja kaiken lisäksi ne ruokkivat ja ravitsevat minun jenkkihaavettani. Daineri ja kaikki. Puhumattakaan tuollaisesta Vintage Sanctuarystä! Voi pyhä sylvi sentään, kun mää tahtoisin...

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti paranette pian siellä. Mulla myös flunssa ja kyllä on vetelä olo!

Ihana tuo vintage-kauppa. Olisipa tuollaisia täälläkin...Kiitos kuvistasi!

Liivia kirjoitti...

Twiggy-kollaasi kiinnostaa, ei kyllä niin paljoa että omalle seinälleni laittaisin, eikä se persoonakaan, mutta silti.

Ja kyllä mullekin tuo ruoka maistuisi, vaikka aika tuhdin oloinen pläjäys. Rakastan chiliä, tungen sitä kaikkeen.