perjantai 8. toukokuuta 2009

Tie päättyy Calicoon

Sopivasti Barstowin lähellä on Calicon kaupunki. Vuosisadan lopulla kaupungissa kaivettiin kiivaasti hopeaa, mutta taru loppui jo vuonna 1904 kaivostoiminnan tyrehdyttyä.


Kaupungin rakennuksista enää kolmasosa on vanhoja alkuperäisiä, mutta turistien houkuttelemiseksi on kehitetty jäljitelmiä, osin käyttäen vanhoja materiaaleja.


Kaupunkiin päästäkseen on ostettava pääsylippu, me tömähdimme paikalle sulkemisaikaan emmekä maksaneet mitään. Kävelimme ympäriinsä sateessa ja meillä oli oikein kivaa. Parempi näin, ei väkijoukkoja.

Sanovat että kaupungissa kummittelevat kaivosmiesten haamut. Ei näkynyt... mutta jonkinlaisia väristyksiä tunsin selkänahassa.

Reissu on sitten kuulkaa lompsista loppu. Vaan ei hätiä, uusi pikkureissu tiedossa äitienpäiväviikonlopulle. Lähdemme tänään takaisin vuorille Julianiin (kirjoitin siitä syyskuussa), olemme vuokranneet sieltä pienen vanhan talon pariksi yöksi. Luvassa aamuköllöttelyä, herkuttelua, ajelua hevosrattailla. Ehkä pääsen vähän penkomaan antiikkikauppojakin.

Kiva kun kuljitte mukana ja nauttikaa äitienpäivästä, toivottavasti tulee kukkia ja kakkua!

* * * *

End of story in Calico. The town was a booming silver mining center at the end of last century, but died down in 1904. Only one third of the buildings are original, the rest have been recreated to attract tourists. We got there at closing time and did not have to pay for a ticket, good thing. It was raining, and no crowds, we enjoyed just walking around.

No more stories from this trip, but this weekend we are heading back to the mountains and Julian (I wrote about it back in September). We have rented an old house there for a couple of nights. I am hoping we will have a relaxing time, kicking back, enjoying good food, doing a little carriage ride. Maybe even popping in a couple of antique shops (if hubby will kindly watch the kids in the meanwhile).

Happy mother's day, all, hope it's filled with flowers and cake!

12 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Kiitos reissusta!

Mukavaa pikkureissua ja paljon hyviä kuva-apajoita niin päästään taas nauttimaan.

Jael kirjoitti...

Kiva olikin seurata teidän reissua!

Minjis kirjoitti...

Viehkon näköinen paikka! Ekassa kuvassa on salaperäinen tunnelma - ihan kuin joku olisi kurkistellut verhojen lomasta ja kadonnut nopeasti ennen kuvan ottamista.

Kiitos reissusta, oli kivaa olla mukana. Toivottavasti joskus pääsisi samanlaiselle reissulle IRL.

ColibriDreams kirjoitti...

Oi miten ihania kuvia, tässä ja edellisissä matkapostauksissa.

Noihin aikaisempiin postauksiin - minäkin rakastan maisemien katselua matkoilla. Jos mennään poikaystävän kanssa bussilla jonnekin kauas, hän aina nukkuu. Usein se olisikin viisasta, mutta minä en malta. En, vaikka maisema ei niin hirveästi muuttuisi. Imen itseeni niitä kuvia, jotka vilistävät silmien ohi. Joskus matkat ovat itse asiassa mukavampia kuin määränpää.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos tästä reissusta; upeaa, yksinäistä, vanhaa tunnelmaa monissa kuvissa.

Mutta wau mitkä kengät!

Liivia kirjoitti...

Olipa kauniita kuvia , eikä eka kerta kun reissua seuratessanne tuli aku ankka mieleen.

Uusia reissukuvia odotellessa, hyvältä kuullosti!

Merruli kirjoitti...

Kiitos reissusta, tälläiset maisemat ovat minulle täysin outoja ja uusia.

Sulkemisaika taitaa olla paras aika vierailla aavekaupungissa.

MaaMaa kirjoitti...

Kiitos ihanasta kuvamatkasta!
Tämä Calico oli myös tosi upean näköinen kamerasi linssin kautta!!

Nauttikaa Juliana reissusta ja onnea äitienpäivänä!
Äiti on maailman ihanin sana!

Sulo Heinola kirjoitti...

Todella hienoa on myydä turisteille historiaa uudisasukkaiden elämästä! Bloginne on jännitynäytelmä vailla vertaa!

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos kivasta matkasta! Kuvat katsottu, tarinat luettu.

Toivottavasti myos viikonloppureissusta kuulemme jotain.

marika kirjoitti...

Kiitos Merja, oli ihana reissu!

Uusia matkakertomuksianne odottaessani...:)

Merja kirjoitti...

Mizyena, lisää tulossa..

Yaelian, reissut ei lopu, ei.

Minja, oo, olit käymässä! Joo, sanoinhan että siellä oli kaivosmieskummituksia.

Colibri, yleensä minäkin kyllä pysyn hereillä jos on katsottavaa. Jos kovin menee tylsäksi, sitten ehdottomasti otan tirsat.

Sooloilija, nuo kengät on mun lempparini. Suutarillakin jo kerran käytetty kun remmit alkoi hajota. Mutta vielä kestää.

Liivia, siitä on niin kauan kun olen aku ankkaa selannut etten ole ihan varma mihin viittaat...'

Merruli, samaa mieltä aavekaupungista!

MaaMaa, äiti-sanaa meillä kyllä kuuleekin :) (joskus vähän liikaakin..)

Suloensio, kiitos. Kyllähän historiaa voisi tietysti tylsemmästäkin asiasta yrittää myydä..

Pikkujutut ja Marika, joo tulossa on lisää reissua.