perjantai 22. tammikuuta 2010

Kotieloa

Taas toimii! Sain koneen takaisin huollosta, ja kaikki kuvatkin tallella. Huoh.

Nyt tajusin kyllä sen, että parasta olisi ainakin äkkiä tehdä paperiversioitakin kuvista, näköjään kun koskaan ei voi tietää mitä saattaa tapahtua. Ajattelin kokeilla kirjantekoa taas, tällä kertaa Blurbissa, josta olen kuullut paljon. Edulliselta vaikuttaa ainakin.

Hän on nauttinut vapaista aamuistaan. On kokannut minulle ihania aamiaisia (uppomunat ja röstiperunat ovat erikoisuutensa, samoin kuin valkosipulinen pinaatti-tomaattihöystö). Sitten olemme uponneet sohvaan kirjoinemme ja lehtinemme, ja kuunnelleet raivokasta sateenropinaa ulkona.

Elokuvissakin käytiin, Up in the air oli hyvä, näin tykättiin. Tänään käytiin hakemassa korjattu kone kotiin, poikettiin pienessä suklaapuodissa ja rillikaupassa. Yhdessä soviteltiin kakkuloita ja kikateltiin toisillemme.

Oikein kivaa on ollut. Hyvää viikonloppua teillekin!

* * * *
We got one fixed computer back. My photos are safe, so happy about that!

He has enjoyed his free mornings. He has cooked me wonderful breakfasts, and then we have sunk into the sofa, with our books and magazines. It has been stormy outside, very good reading weather.

We did see a movie too, Up in the air. Enjoyed it. Today we picked up the computer, stopped in a little chocolate shop and after that looked at glasses. Both tried some on and laughed together.

Been having fun. Hope you are having too. Happy weekend!

16 kommenttia:

aurinko kirjoitti...

oletan etta lapset ovat koulussa?
;-) kuulostaa upealta. rauhallista, kahdenkeskista aikaa.
muutoksista ja muuttamisista tuli mieleen etta joku halusi tulla meille ensi jouluksi. oli pakko sanoa etta en kylla osaa sanoa ollaanko taalla. ajan myota olemme rauhoittuneet. ensimmaiset seitseman vuotta oli vauhdikasta. yhdeksan maata seitsemassa vuodessa. taalla ollaan oltu jo kaikkein pisimpaan, vuodesta 2003. paikka jossa en koskaan kuvitellut viihtyvani. singapore.

Merja kirjoitti...

aurinko, koulussa ovat juu. Eihän täällä muuten rauhallista olisi :)

Ja niin, meillekin oli joku tulossa sitten kesällä.. ei nyt kyllä ole ollenkaan todennäköistä että ensi kesää täällä enää olemme.. Singaporea voisin muuten kokeilla, ihan mieluusti. Mutta että yhdeksän maata, huh mikä meno teillä!

Jael kirjoitti...

Kiva että tietokone ja kuvat ovat ok:-) Mukavan rentouttavalta kuullostaa kotielo. Ihanaa viikonloppua Merja!

Matroskin kirjoitti...

Teetän aina paperikuvat, kesällä liimasin varmaan 2000 kuvaa albumeihin. Kirjaohjelmia en ole saanut Macilla toimimaan, en tiedä onko ne vain PC:lle.

violet kirjoitti...

Voisin kuvitella oman mieheni tuon karvan alle. Hän rakastaa kaikkea tollasta! Kirjaa ei kyllä ehkä malttaisi ottaa käteen mutta sohvaan käpertyminen onnistuu hienosti!

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Kuulostaa erinomaisen hyvältä, ja varmasti tekee hyvää saada tilanteen sanelemana leppoisaa aikaa kaksin. Sillä taas jaksaa, kun kuviot on jälleen muuttuakseen, kuten tapana on.

Celia kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta tuollainen joutoaika ja ihanaa, että miehesi osaa ottaa rennosti. Tiedän ihmisiä, jotka eivät osaa rentoutua ikinä. Se on aika pelottavaa seurattavaa.

Kirjailijatar kirjoitti...

Hyvä, että kuvat pelastuivat. On kivaa vain olla, tehdä yhdessä ruokaa, lukea vierekkäin, kuunnella sateen ropinaa, kaivautua viltteihin.

Savu kirjoitti...

Ihanaa, ihanaa! Voi miten kivalta kuullostaa olonne kaiken muutoksen keskellä.

Vilijonkka kirjoitti...

Voi että mikä ihana asenne. Taisin jo aiemminkin sen sanoa, mutta blogistasi välitty kertakaikkinen elämästä nauttiva perhe-elo.

En ole ikinä ollut kakkulakaupassa mieheni kanssa, sepä vasta jännää olisi nähdä, että millaisissa puoliso haluaisi toisen kulkevan. Mitkä hänen mielestä sopisi.

Nautinnollista viikonlopun loppua teillekin!

Merja kirjoitti...

Yaelian, kiitos samoin sulle!

Matroskin, sää olet kyllä ahkera. En itse muistakaan milloin olisin viimeksi liimaillut johonkin albumiin..

Tuon Blurbin pitäis ainakin toimia jollain Macin Snow Leopardilla?

Violet, tuo 'karva'peitto on itse asiassa mun hankkima. Mies käy kuumana koko ajan, kun taas minä olen aina viluinen. Ihmettelin itsekin kun näin että oli käpertynyt tuon alle.

Sanctuary, niin, mielessä on jo käynytkin että oijoi, mitäs sitten kun mies palaakin töihin..

Celia, no mun isänikin on esim. noita mainitsemias levottomia, joiden pitää aina olla tekemässä jotain. Mutta mieheni ei, hyvä niin.

Kirjailijatar, yhdessä lukeminen on melkein parasta laatuaikaa mitä tiedän..

Savu, kiitos!

Vilijonkka, ainakin me yritetään parhaamme..

Rilleistä: mies on sellainen tyyppi joka kysyy aina multa mielipidettä. Luulen että hänellä ei noista laseista ole itsellä niin selkeää käsitystä. Tosin näkee kyllä itsekin nopeasti mitkä sopii ja mitkä ei..

Minä taas kuuntelen kyllä hänen mielipiteitä omistani, mutta mulla on aina ollut selkeä käsitys siitä mitä haluan. Kun olen valinnut, mun päätäni ei käännä enää kenenkään muun mielipide.

Ja höh, vietimme siinä rilliliikkeessä hyvän puolituntisen, ja löysimme hänelle ainakin kolme hyvää vaihtoehtoa. Sitten hän vain sanoikin ettei halua vielä tehdä päätöstä.. Hmm.

Liivia kirjoitti...

Onpa ihanaa, että sinunkin kuvasi on hengissä!
Ihanalta vaikuttaa muutenkin sateenropinaiset aamunne. Tuo tomaattipinaattihöystö lurpsautti heti veden kielelleni.

Mulla on yksi Blurbissa tehty kirja, ei kyllä itsetekemä.
Kovin ohut ja pieni, enemmän vihkonen, mutta kai sieltä saa kaikkea kokoa ja näköä.

Merja kirjoitti...

Liivia, miltä näytti ne kuvat tuossa blurbin kirjassa? Oliko painojälki hyvää?

Liivia kirjoitti...

Painojälki oli ok, mutta sidonnasta en tykännyt (kirja ei pysynyt itsekseen auki). Mutta koska en ole nähnyt heidän valikoimaansa, niin tuohan voi olla vain yksi malli.

Liivia kirjoitti...

Kävin siellä heidän sivuillaan, ja olihan siellä kaikenlaista. Luulen, että kovakantisena kannattaisi. Ehkä uskaltaudun itsekin.

Nina kirjoitti...

Oih, ihanaa rauhaa!

Valkosipulinen pinaatti-tomattihöystö herätti mielenkiintoni. Olisiko mahdollista saada ohjetta?

Nina