keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Itse vilkkaus

Hyvää Patrikin päivää!

Lapset on lähetetty kouluihinsa, hellepäivän aamuna. Tälle päivälle piti muistaa esikoisen kouluun ottaa kukka (on päivä jolloin muistetaan opettajia, kuinkahan mones vuoden aikana, hooh), laittaa päälle vihreää ja viedä jotain vihreän väristä syötävää luokkaan (Patrikin päivä). En ymmärrä miksi täällä pitää olla niin paljon oheistoimintaa kouluissa?


Letkuhommat1

Siivosimme viikonloppuna toista pihaa. Poika sai tärkeän tehtävän, letkun vartijana. Suihkuallas täytettiin siivouksen päätteeksi. Hän on erittäin vilkas tapaus, sellainen veijari että jotain yllättävää tapahtuu varmasti kun selkänsä kääntää. Siksi hän saa usein tällaisia luottamustehtäviä, hommia joissa vierähtää jokunen hetki. Sillä aikaa voi ehkä rauhassa kitkeä yhden nurkan kukkapenkistä tai lakaista pienen kaistaleen pihalaattaa.

Muistutin monta kertaa että letku on sitten pidettävä kohti sitä allasta, ei suhautella sillä siskoja, ikkunoita tai naapurin pihaa. Ei myöskään laiteta sormia siihen letkun päähän, koska silloin vesi menee hukan teille, saattaapa pärskyä vähän äidin päällekin (katsos paita on jo vähän märkä), ja päivän kuumimpana hetkenä varsinkaan ei saa vettä tuhlata.

Mutta jos ihan vähän kokeilisi kuitenkin? Salaa, ei se varmaan huomaa?

Letkuhommat2

13 kommenttia:

SaaraBee kirjoitti...

Tuntuu hassulta, että siellä pitää laittaa vihreä paita kouluun!
Meillä täällä on ollut tänään vapaapäivä. Minäkin laitoin (ilman, että kukaan määräsi) vihreän paidan päälle.

heini kirjoitti...

Hauska tarina tosielämästä :) Pikku veijari. Minäkin harrastan nykyään luottamustehtäviä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ai siellä juhlitaan Pyhän Patrikin päivää? Täällä juhlittiin lapsen synttäreitä, koska hän on sattunut syntymään samaisena päivänä kuin Pyhä Patrik.

Pidin vedestä, pysähtyneistä pisaroista, lapsen riemusta.

Anonyymi kirjoitti...

....ja mulla on yksi Patrik kotona, tosin ei niin pyhä;-)

Joo, Haagissa kun asuttiin ja Suomi-koulua pidettiin amerikkalaisen koulun tiloissa niin kävi selväksi että oli juhlapäivä tai tilaisuus mikä hyvänsq niin koulu oli koristeltu, oli paljon oheisjuttuja ja toimintaa.

Muutaman perheen sieltä tunsin, kokonaan tai osittain suomalaisia ja osa tykkäs tuosta, osaa rasitti kun aina piti valmistella jotain...

Vilijonkka kirjoitti...

Täälläkin oheisohjelmaa riittää, jollei muuten niin heti kauheat varainkeruut ja systeemit pystyyn kun jossain päin maailmaa maa tärähtelee. Ihan hyvä ajatus luonnollisestikin, mutta toisinaan tuntuu ekstran syövän itse asiaa eli kouluaineiden oppimista.

Ja joka välissä haluaisivat mamien apua. Muutama viikko sitten taas tuli pyyntö ja minä tapani mukaan kieltäydyin. Opettaja oli kysynyt lapselta miksei äiti tule johon lapsi oli vastannut totuudentorvena, ettei äitiä kiinnosta, eikä se tykkää kun on paljon hälinää! Siihen ope oli vastannut vain:"Ou." Eivätpä taida enää kysellä ja jännää nähdä huolivatko kuopusta samaan kouluun!

jenna kirjoitti...

hauskaa patrikin päivää, merja! siellä ainaki näyttää nii ihanalle! aurinkoista ja lämmintä. unohin tänään laittaa vihree paita high schooliin, oops!

Matroskin kirjoitti...

Minä en ymmärrä, miksi kaikista päivistä pitää tehdä jotain ulkokultaisia karnevaaleja. Pääsiäinen on suklaafestari ja Patrikin päivänä syödään vihreää kermavaahtoa. Koulussa voisi keskittyä mieluummin sisältöön.

Liivia kirjoitti...

Oliko teillä naamioitu kamera? Heh.

Ollapa ope siellä koulussa kun saa noin usein kukkia:) Vakavasti puhuen, en minäkään ymmärrä että koulussa pitäisi olla koko ajan jotain muuta. Minusta oppitunneista voi tehdä mielenkiintoisia ja opettaa hauskallakin tavalla, mutta en pidä kauheasti siitä että kouluissa intaannutaan johonkin muuhun huvitteluun. Vappunaamiaiset ymmärrän, mutten enää sitä, jos sensorttista karnevaalia on tämäntästä.
Voi olla että olen tiukkapipo. Minusta kuitenkin kouluun tullaan ensisijaisesti oppimaan, ei viihtymään. En nyt tarkoita että kouluissa pitäisi olla kurjaa ja puritaanista, mutta ainakin Suomessa välillä huomaa, että koulun pitäisi nykään olla joku viihdekeskus.

Olina kirjoitti...

Muistan, että pikkuveljeni oli myös tuollainen, itse vilkkaus. Nyt vain ihmettelen, milloin hänestäkin kasvoi sellainen rauhallinen nuorimies.

Meillä muistettiin opettajaa aina lukuvuoden viimeisenä päivänä. Sanoisin, että se on ihan sopiva määrä;)

Kirsi kirjoitti...

Pojat on niin ...poikia. Jos Tuomas ei olisi tuota kokeillut, niin olisi kyllä kuulunut sarjaan "epänormaalit pojat" ...niin houkuttava tilaisuus, että eihän tuota olisi voinut jättää käyttämättä!!

MaaMaa kirjoitti...

Pate on luonnollisesti iso juttu täällä Irlannissa, meillä oli töissäkin pari kaveria lephracourn-myssyt päässä :D

Täytyyhän sitä nyt vähän pärskiä sitä vettä ... ;)

Merja kirjoitti...

Vihreatniityt, joo, täällä on vihreiden vaatteiden päivä, ja hassun tukan päivän, ja nurinkuristen sukkien päivä... ja lista jatkuu, huoh.

Heini, tätä vois sanoa jo isoksi veijariksi! Sen verran on tehnyt kolttosia.

Kirjailijatar, onnittelut tytölle. Mullakin on 8-vuotias, esikoiseni.

Piilomaja, sun Patrikkisi onkin suloinen! No ainakin kuvien perusteella :)

Minä kuulun niihin jotka rasittuu tuollaisesta meiningistä että aina jotain häslinkiä. Musta se vie painopistettä pois siltä olennaiselta koulussa.

Vilijonkka, varojenkeruuta täälläkin. Aina ja joka paikassa. Uh. Ja vapaaehtoistyötä pidetään vähän kuin itsestäänselvänä, melkein. Äitejä pörrää koululla pitkin päivää. Jos olisin opettaja, menis hermot. Onneksi en ole.

Jenna, kiitos! Joo meillä on pikku helleaalto..

Matroskin, minäkin suosisin että puhuttais sitten vaikka siitä pyhästä Patrikista. Siitä legendasta miten ajoi käärmeet pois Irlannin saarelta. Mua tuollaiset myytit ja legendat kiinnostaa hirveesti, ja uskon että lapsiakin kiinnostaisi.

Liivia, ei tartte naamioida. Tämä poika ei huomaa yhtään mitään muuta kun tekee jotain mieluista puuhaa. On kuin kuuro, sokea ja mykkä yhtäaikaa, paitsi sille jutulle mitä puuhaa.

Niin, ja lahjomisesta. Täällä opettajat saa myös rahaa, kauheita määriä joulun aikaan. Hirveintä minusta on se että joissain kouluissa annetaan vanhempien tietoon jopa lahjalistoja, että minkälaista lahjakorttia kukin opettaja toivoo. Näin meidän lasten yksityisessä tarhassa. Niin vulgaaria hommaa minusta että oksettaa.

Ja kyllä, minustakin koulussa ollaan nimenomaan oppimassa. Onhan se kivaa että on hauskaa, mutta ei koulun ole tarkoitus viihdyttää, kuten sanoitkin.

Olina, kerran vuodessa minustakin oikein hyvä! Niin pitäisi olla. Jaa että veljestäsi tuli rauhallinen.. no ehkä meilläkin on sitten toivoa....

Kirsi, joo.. muistissa oli vaan se eräs kesäpäivä Oulussa jolloin tämä samainen löysi letkun, väänsi täysille ja päätti pestä koko seinän talosta.

MaaMaa, kunhan se jää siihen 'vähän' pärskimiseen :)

Matroskin kirjoitti...

Sitä paitsi joillekin lapsille kaikenmaailman hassujen hiusten karnevaalit ovat todella piinallisia. Jos on ujo tai syrjäänvetäytyvä tai ei ole kavereita, tuollaiset jutut ovat tuskaa, vaikka aikuiset ajattelevat, että niiden avulla saa kavereita. Nykymaailmassa saisi olla mieluummin tylsyyden sietämisen harjoittelua.