Öinen jäätelöreissu Sedonaan

Odottelemme jo iltaa Flaggstaffissä, mietimme pulahdusta altaaseen, kun saan päähäni että läheisen Sedonan punaiset kalliot on nähtävä. Kiiruusti autoon siis, aurinko lähtee kohta jo laskemaan.

Tie Sedonaan vie huikaisevan satumaisen Oak Creek kanjonin kautta. Kuvat eivät tee tälle paikalle oikeutta, tien vieressä solisee joki ja puut kaartuvat auton ylle kun suhautamme läpi kanjonin.

Apua, valo hiipuu jo!

Perillä Sedonassa on jo pimeää. Etsitään ruokapaikkaa, kaikki ovat kuitenkin tupaten täynnä, vaikka on tiistai-ilta. Kevätlomaviikko, kaupunki tukossa turisteista.

No jäätelöpaikka sentään löydettiin. Ja hyvä olikin!

Suunnitelmissa syödä iltapala sitten Flagstaffissä. Lähdetään paluumatkalle. Mies ohjaa meidät läpi kiemuraisen kanjonitien, lapset nukahtavat vuorotellen takapenkille. Minä ihailen puiden, vauhdin ja autonvalojen maalaamia aavemaisia kuvioita.

Giddy up to Flagstaff

Toinenkin päivä kanjonilla on kaunis ja aurinkoinen. Kanjonin reunalla kulkee polku niille jotka eivät halua lähteä samoilemaan alas pohjaa kohti kulkevia patikointireittejä. Pienille lapsille ne eivät sovi, joten pysymme ylhäällä ihailemassa maisemia ja haistelemassa havupuita. Ilma on kanjonilla keväällä raikas ja viileä, lumet ovat kuitenkin eteläiseltä reunalta sulaneet.

Lapset haluavat juniorirangereiksi (puistonvartija) ja suorittavat pienen luontokyselyn.

Ylläolevasta kuvasta näkee ehkä vähän lisää kanjonin skaalaa. Klikkaa isommaksi ja etsi ihminen puun alta.

Valat vannottu! Saamme rintamerkit ja todistukset mukaan.

Kohti Flagstaffia siis. Edessä vuoristoinen tie. Harva tietää että kanjonin reunalla ollaan aika korkealla, reilun 2000 metrin korkeudessa. Kohti Flagstaffia mentäessä tie kipuaa ylöspäin edelleen, saavuttaen 2400 metrin korkeuden matkalla. Näemme lunta tien varressa!

Olemme perillä Flagstaffissä. Paikka on hauska sekoitus psykedeelistä hippimeininkiä ja vanhaa viktoriaanista historiaa. Tunnelma on jotenkin erikoinen: voisin kuvitella että satunnaisen kulkijan on helppo löytää itsensä täältä, junakin pysähtyy keskelle kaupunkia.

Aikamme kaupungin arkkitehtuuria ihailtuamme löysimme hippikortteleista viihtyisän thairavintolan. Söimme niin tuliset curryt että korvissa soi!

The canyon is Grand

.. vai mitä olette mieltä? En olisi millään malttanut lopettaa kuvaamista. Tunnit vaihtuivat ja värit niiden myötä. Näimme kanjonia monelta suunnalta, useassa eri valossa, ja aina se oli yhtä vaikuttava.

There it was, the Canyon. So gorgeous, no matter what the time of day was. The hours grew, and colors kept changing. Simply stunning. Go see it if you can.

Jabadabaduu!

Hyräilläänpä yhdessä: 'Flintstones, meet the Flintstones, they're the modern stone age family. From the town of Bedrock, they're a page right out of history...'

Kuka muistaa??

Tämä surkuhupaisa ja vähän reppana vanha huvipuisto löytyy tien varresta matkalla kohti suurta kanjonia. Saimme puiston kokonaan itsellemme, muita vierailijoita ei näkynyt.

Ensin ajellaan pikkureitti ympäri kylää kivikauden aikaisella junalla, sitten vieraillaan Vilman.. öö siis Bettyn.. luona.

Paikka on totisesti nähnyt parempiakin päiviä. Lapset eivät pienestä repsahduksesta kuitenkaan piittaa, heillä on hauskaa. Dinon selkää lasketaan yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen..

Miehen kanssa samoilemme paikassa kuin unessa. Miten yhden piirrossarjan hahmot voivat siirtää näin voimakkaasti ajassa taaksepäin? Olen melkein liikuttunut, niin paljon muistoja tulee mieleen.

On our way to the canyon we stop at Bedrock City, home of the Flintstones. Bit of a forlorn place now, though once it probably was a popular little amusement park.

The kids don't have a clue about who the Flintstones are, but hubby and I remember them well. Walking around here takes us back in time, in a nostalgic kind of way.

Prescottin pauloissa

Taisin jäädä vähän koukkuun Arizonaan. Varsinkin osavaltion pohjoisosista löytyy paljon tutkimusretkeilijälle: historiallisia kaupunkeja, kanjonimaisemia, länkkärifiilistä jota ei kuitenkaan liikaa korosteta (aina tietysti löytyy jotain kliseistä kuten yllä).

Prescottissa osattiin luoda juuri sopiva ilmapiiri noista historiallisista puitteista. Vanhoja saluunoita on vierivieressä, mutta niistä ei ole onneksi tehty mitään teennäisiä turistirysiä.

Tuohon allaolevaan putiikkiin oli tietysti uhastakin mentävä. Ja tietysti kolmen nälkäisen, aamuvilkkaan lapsen kera.

Ollapa kaikki sovituskopit näin kauniita. Paituli lähti mukaan, kissanpentu ei (mies valvoi lapsia).

Seuraavaksi aamiaiselle. Löysimme vanhan St. Michaels -hotellin alakerrasta hienon bistron. Etuosassa istui ikkunan ääressä cowboy josta olisin saanut upean kuvan, mutten viitsinyt tekeytyä tyhmäksi turistiksi.

Ruoka oli todella hyvää, puitteet kauniit ja tunnelma pysähtyneen rauhallinen. Tykättiin.

Motor Lodge, Prescott, AZ

Matkan viehättävin majapaikka oli seuraavassa pysähdyspaikassamme Prescottissa. Motor Lodge, vuonna 1910 rakennettu ja vuosi sitten uudistettu vanha motelli. Rakennuksissa oli säilytetty vanhat kehykset, mutta ilme oli kuitenkin kaukana tunkkaisesta. Omistajat Joe ja Brian ovat keränneet huutokaupoista kivoja 50- ja 60-luvun huonekaluja, ja huoneet tuntuivat tosi kodikkailta (ja kuten yläkuvasta näkyy, niin meidän lapsethan luovat kodinomaisen tunnelman ihan mihin tahansa...).

Meidän huoneistossa oli olohuoneen lisäksi kaksi makuuhuonetta. Nyt lapset äkkiä nukkumaan jotta saadaan vähän relata ajon jälkeen..

Tuo allaoleva peili sitten jaksoi kiehtoa minua. Olisin mieluusti pakannut sen matkalaukkuun ja ottanut mukaan.

Eräs oli aivan innoissansa suihkumyssystä. Suihku venyi ja venyi ja venyi kun veden alla oli niin kivaa seistä myssy päässä..

Harmittelin vähän sitä ettemme viipyneet täällä yhtä yötä enempää. Tykästyin tähän paikkaan todella. Yö maksoi tässä huoneistossa 107 euroa. Ei tosiaankaan paha hinta kolmesta huoneesta.

Vaan eteenpäin lähdettiin kuitenkin, kohti suurta kanjonia!

Mitäs te tykkäsitte paikasta? Viehättääkö tämäntyyliset majapaikat?

* * * *

Our second night on the trip was spent at the Motor Lodge in Prescott, Arizona. I loved the way the owners Joe and Brian had redone this old motel. It really felt like home. They were also incredibly nice. When we walked in the door, they asked what we would like to drink, chatted with us, gave toys and lollipops to the kids and gave us advice on where to go eat.

We had three rooms altogether in our cottage. 139 dollars was a really good deal for this. We highly recommend the place if you are ever in Prescott.