sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

The canyon is Grand


.. vai mitä olette mieltä? En olisi millään malttanut lopettaa kuvaamista. Tunnit vaihtuivat ja värit niiden myötä. Näimme kanjonia monelta suunnalta, useassa eri valossa, ja aina se oli yhtä vaikuttava.


There it was, the Canyon. So gorgeous, no matter what the time of day was. The hours grew, and colors kept changing. Simply stunning. Go see it if you can.

15 kommenttia:

s a n s k u :) kirjoitti...

Isompi ainakin kuin meidan kanjonit. :) Luonto on ihana juttu.

Anne kirjoitti...

Huikeat maisemat ja upeita kuvia!

Sooloilija kirjoitti...

Kaikki klikkasin suuremmiksi. Mahtavia ovat. Sitä tuntee itsensä aika pieneksi tällaisia maisemia katsoessaan..

Kitty Kat kirjoitti...

Vau, onpa huikeat maisemat. Ja aivan ihanat värit!

minna kirjoitti...

Olipas kaunista. Voisin hyvin kuvitella itsenikin istumassa tuolla ja tuijottamassa tuntitolkulla....Kyllä luonto on mahtava ja pysäyttävä. Harmittaa oikein ajatella kuinka paljon maailmassa on kauniita paikkoja joita ei tule koskaan näkemään....

mizyéna kirjoitti...

Vau, eihän tuolla voi lopettaa kuvaamista.

On ollut tosi mieluisaa seurata reissuanna pala palalta useassa postauksessa. Luen tätä usein aamukahvin kanssa ja siksi jää välillä kommentoimatta mutta nyt tulin uudestaan ihan varta vasten jäljen jättämään :)

Mukavaa viikkoa!

MaaMaa kirjoitti...

Aivan mieletön paikka Grand Canyon! Sitä voisi katsella ja ihastella ja ihmetellä loputtomiin, eikä siltikään voi käsittää koko paikkaa - ainakaan mun ymmärrys ei riitä sen kokoa ja kauneutta käsittämään!

Upeita kuvia!

Vilijonkka kirjoitti...

Hämmentävä tosiaan. Tunsi varmasti oman pienuutensa. Miten lapset pysyivät pois reunalta, vai pysyivätkö?

violet kirjoitti...

VAsta luin jostakin haastattelusta ihmisten toivematkapaikoista. Että mitä haluaisi nähdä ennen kuolemaansa.
Olihan tuokin siellä.

Ihastelin myös isompana kaikki nämä kuvat. Tällaisten paikkojen kuvaamisen kanssa on vaan niin, että vaikka kuva olisi kuinka teknisesti hyvä, kuten nämäkin ovat, niin aina ne jäävät sen alkuperäisen kokemuksen varjoon.
Tai no niin, noin ainakin on omien kuvieni kanssa.
Jotkut vuoristokuvat esim. tuntuvat kotona aivan lällyiltä, koska niistä puuttuu äänet (tai hiljaisuus), tuoksu, lämpö (tai kylmyys) ja syvyyksiä on lopultakin vaikea hahmottaa - vai mitä itse tykkäät?

Henna kirjoitti...

Sanattomaksi menee ja kun tietää että korkeuserot ei kuvissa saa oikeutta. Uskomattoman karua ja kaunista.

marika kirjoitti...

Oh, ei sanoja tuijottan vaan!

Merja kirjoitti...

Sansku, tämä on aivan käsittämättömän laaja.

Anne, kiitos.

Sooloilija, niin, reunalla tunsin kyllä aika pieneksi oloni.. ja kevyeksi. Pelkäsin että tuuli puhaltaa tuonne alas :)

Kitty Kat, värit oli tosiaan upeat. Haaveilen että joskus voisin patikoida alas ja saada enemmän värejä kuvattua..

Minna, sanos muuta!

Mizyena, hyvä jos voin tarjota viihdykettä aamukaffelle. Mulla on sama tapa, laitan aamuteen ja sitten istutan peffan koneen ääreen kierrokselle :)

MaaMaa, eihän sieltä tosiaan malttaisi lähteä poiskaan. Ja seikkailumieli kutsuu patikkapolulle alaspäin kanjonin reunaa..

Vilijonkka, lapsia ei pelottanut, katselivat reunalta, toppuuttelin tietysti että missään tapauksessa ei saa yhtään kiivetä. Vähän sydän kurkussa olin ja silmät selässä koko ajan, mutta onhan noilla jo jonkin verran järkeä päässä.

Violet, nämä kuvat tein vartavasten panoraamoiksi kahdesta kuvasta liittäen, jotta saisi jotain käsitystä kanjonin koosta. Ei sitä tietysti kuitenkaan voi kuvin täysin selittää..

Henna, voipi olla että laitan vielä muutaman kuvan joissa näkyy ihmisiä reunalla. Niistä saa ehkä jotain käsitystä korkeudesta..

Marika, tuijottele vaan :)

Matroskin kirjoitti...

Olen aina halunnut tuonne! Kiviset ja Soraset -juttu oli mainio, rakastin sarjaa lapsena. Suosikkini oli Siru-vauva. Onneksi maailmassa on muutakin kuin hulppeita teemapuistoja!

17 neliötä kirjoitti...

Whohooo! mitäpä muuta sanoisi kuin yes, it is grand!

sennie kirjoitti...

Aah...!!! Joku päivä vielä tuonne!!