maanantai 28. joulukuuta 2009

Viinimailla

Palattu on, hyvin levättyinä, pulleina, lahjakasojen kera. Ja kotona odotti lisää paketteja..

Vaan ennen viimeisintä matkatarinaa, kerron teille vielä käväisystä viinimailla ystävän kanssa.


Kaupunki siltoineen jäi taakse kun lähdettiin kohti pohjoista ja viiniviljelmiä. Rypäleet oli jo korjattu, mutta maisema oli ah niin kaunis ruskaväreissä. Niin, täällä oli täydellinen ruska joulukuussa.



Ihailimme kumpuilevaa maisemaa, aaltoilevia viinipeltoja, tarhoille johtavia, jykevien puiden reunustamia kujia. Yhden tarhan kyltti tarttui silmiin - Sattui. Se soi huvittavan suomalaisesti, joten päätimme pysähtyä katsomaan.



Hyvä valinta olikin, valittu tänä vuonna länsirannikon parhaaksi viinitarhaksi. Kaunis piknikpaikka sisäpihalla. Otimme valikoiman juomia, kuusi viiniä maistiin viidellä dollarilla.



Lounas syötiin kulinaarisessa instituutissa, käväistiin myös pieni pyrähdys Calistogan kaupungissa.

Paluu kaupunkiin iltamyöhäisellä, jazzin soidessa radiosta.

We are back from our trip to Point Reyes peninsula. But before that, some pictures from my SF trip and a visit to the wine country.

The grapes had already been collected, but we got to admire the beautiful fall colors. Yes, fall colors in December.

We stopped at the Sattui vineyard, very atmospheric with gorgeous picnic grounds. Tasted six wines. Had lunch at the Culinary Institute, and took a quick look at Calistoga.

Back in San Francisco in the evening, the lights of the bridge glowing and soft jazz playing on the radio.

15 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Viinimatkat ovat ihania! Silloin kun olin Californiassa(2005), teimme viinimatkan San Fernandon laaksossa,ja vieläkin sitä muistelen!

Vilijonkka kirjoitti...

Jalleen kerran ihania satukuvia, elamanmenosi kuulostaa niin leppoisalta, Kalifornian ulottuvuudet loputtomilta. Terkut lumisesta Porvoosta!

Tanja kirjoitti...

Kaikkea sitä, mitä minun haaveissa. Ihan hullua kuinka sinä blogissasi aina silloin tällöin kuvaan asioita, jotka ovat minun mielikuvituksessani. En osaa ihan selottää, mutt jo monesti on niin käynyt, että olen kuvitellut jotain, ja sitten jonkin ajan päästä jotain hyvin samankaltaista löytyy täältä :)

Yksi ihanimpia autoiluasioita on palata illan pimetessä kotiin tai vaikka vain majapaikkaankin (no, nekin alan hyvin helposti mieltää kodiksi, jos ovat mieluista laatua) ja kuunnella väsyneenä jazzia.

violet kirjoitti...

Kiitos taas!
Olen varmaan jankannut blogissani aikaisemminkin mutta sanotaan taas; vielä minä aion osallistua sadonkorjuuseen jollakin viinitilalla. Se on ollut monivuotinen haave eikä olisi edes vaikea toteuttaa. Apuvoimia tarvitaan aina.

Katariina kirjoitti...

Oi, huikeita kuvia. Ja ihanat filmitähtiaurinkolasit!

pikkujutut kirjoitti...

Naista kuvista tuli mieleen elokuva Sideways..jostain syysta.
tuollainen reissu kelpaisi itsellekin..

violet kirjoitti...

...no kun meinasin vitsikkäästi kans heittää että oliko semmonen Sideways-reissu;-)

Liivia kirjoitti...

Sideways minullakin tuli heti mieleen! Leppoisalta ja kiinnostavalta tämä kaikki kuullosti. Pehmeän jatsin miellään tuonne takse oikein hyvin, ja se soi vieläkin kun tätä kommenttia rustaan.
En ole ollut sadonkorjuussa, mutta kylläkin leikkelemässä viinipensaita ystävän viinitilalla. Tila oli sopivan pieni ja sieltä tuli viiniä vain omaan tarkoitukseen sekä vaihdettavaksi.

Merja kirjoitti...

Yaelian, tää oli vain ihan pieni sivupoikkeama.. mutta mukava sellainen kyllä.

Vilijonkka, Kaliforniasta löytyy kyllä nähtävää, sitä ei voi kieltää. Terveiset Porvooseen ja tytöillesi!

Tanja, olen vastaanottanut selvästi telepaattisesti toiveaaltoja sieltä Suomen päästä.. ja ihan mielelläni niitä toteutan täällä :)

Minulle myös monista majapaikoista tulee koteja, ja edellisellä reissulla lapsetkin sanoivat päiväajeluillamme että 'joko me mentäis kotiin' kun halusivat palata mökille..

Violet, ai sulla sadonkorjuuhaaveita. No mikä ettei.. vaikka minä ehkä mieluummin vain nautiskelen siitä sadosta :)

Katariina, kiitos. Lasikommentti hymyilyttää!

Pikkujutut, Sideways on yksi mun suosikkielokuvistani. Niin ihanan inhimillinen ja hauska.

Violet, joo, ei ollut Sideways-meininkiä. Liikaa juhlimista edellisenä iltana kaupungissa..

Liivia, hyvin leppoisaa olikin. Mukavaa seuraa ja nautiskelua.

Muuten, teille Sideways-kommentoijille, se elokuva on kuvattu eteläisessä Kaliforniassa, lähellä Santa Barbaraa, ja ajoimme sen alueen läpi palatessamme pohjoisesta. Hyvin kaunista sielläkin.

Helmi kirjoitti...

Nää sun matkakertomukset on niin ihania, ihan kuin ois ollu itekin mukana;)

14a4:n Hanna kirjoitti...

Olen seurannut matkaasi, vaikken olekaan toimertunut kommentoimaan. Kiitos näistä(kin) kuvista! Itse vain haaveilen tuollaisista matkoista tällä hetkellä, mutta näin pääsin nojatuolimatkalle San Franciscoon, joka on yksi kaikkienaikojen haaveilukohteistani!

Vihreatniityt kirjoitti...

Ai, nyt tekee mieli lasillista hyvää viiniä.

minna kirjoitti...

mäkin haluan viinimatkalle ! tehtiinhän me se reinin risteily ja siellä sai ihailla näitä viininviljelu maisemia ja maistella viinejä. ja jazzikin oli jostain syystä kuvioissa mukana :)

jenna kirjoitti...

oi ihana merja, olet tullut takaisin! aivan ihania värejä näissä kuvissa, niinkuin aina sulla. :)

paperisydän kirjoitti...

Ihania maisemia!

Ja Sideways on kyllä minustakin hyvä elokuva, aika äskettäin sen taas uudestaan katsoinkin...