keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Bring me home

Lehdet2

Viimeaikainen lehtien sorttailu ei ole yhtään helpottanut pesänrakennusviettiä. Olisi kieltämättä ihan kivaa tietää mihin on asettumassa seuraavan puolen vuoden aikana.

Vaikka onkin kirkkaana mielikuvituksessani, taitaa jugendasunto kaupungissa olla melko saavuttamaton tähti. Olen aivan tyrmistynyt Helsinginkin hinnoista, kuka noita asuntoja ostaa ja millä varannoilla. Ovatko kaikki ostajat jotain sijoittajia vai perintörahoillako ollaan liikkeellä?

Sade

Vähän sinisävyiseen mielialaan sopii kappale Saden uudelta levyltä, Bring me home. Levy tulee ulos ensi viikolla, sitä odotellessa olen pyörittänyt biisejä youtubelta. Hyvin kauniilta kuulostaa.

Yhden jutun haluan vielä kertoa: käykää katsomassa siskontyttöni Anniinan kauniita Intia-kuvia blogissansa. Taj Mahal sumussa, vau!

15 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Kaikkea tenhoavaa yökuvassa.

Isompien (meidän tapauksessa kolmioiden) asuntojen hinnat on niin kovia jo Tampereella, että me taidetaan vaan pysyä täällä tönössämme. Lisäksi kaikki ovat niin rumia ja pilattuja, että edes isolla rahalla ei kivaa saisi. Helsingistä jo varmaan löytäisi.

Saden uusi levy kiinnostaa kovasti. Eikä vanhatkaan kuuntelemalla kulu.

Liivia kirjoitti...

Juu siis yläkuvassa.

Yaelian kirjoitti...

Vaikeeta onkin kun ei ole selkeää kuvaa siitä,minne asettuisi.Toivottavasti pian selvenee...
Kiitos tuosta linkistä,siskontyttäresi on ottanut hienoja kuvia Intiassa...Helsingissä on kovat hinnat.Möin omani pois vuonna 2006 ja tänään olisin siitä saanut paljon enemmän.....

Celia kirjoitti...

Helsingissä sellaiset ihanat, vanhat kodit ovat harvojen ja äveriäiden herkkua.
Etsiskelimme vasta uutta kotia ja tuntui aivan uskomattomalta, missä summissa täällä liikutaan.
Pikku komerosta saa pulittaa itsensä jo aika ahtaalle.

Matavia nuo Anniinan kuvat. Olen käynyt niitä jo useasti huokailemassa.

Ilona kirjoitti...

Ai Anniina on sinun siskontyttösi. Enpä olisi arvannut. :) Tähän kohtaan varmaan kuuluisi sanoa, että onpa pieni maailma!

Anniina kirjoitti...

Voihan, kertakaikkisen hyvä mieli tuli tuosta linkistä. Mukava kuulla, että kuvia katselee mielellään (vaikka pokkarilla otettuja ovatkin ja kohina sen mukaista)!

Toivottavasti siellä asiat selkiytyy omaan tahtiinsa.

Vilijonkka kirjoitti...

Samaa olen minäkin ihmetellyt. Onneksi jugendasuntoja löytyy muualtakin, joiden hinnat jotenkin ymmärtää. Mutta kauniitahan ne kivitalot ovat, aivan jäljittelemätön tunnelma.

Mulla on vielä vuosi armonaikaa tulevaisuuden suunnittelemisen suhteen. Mutta haaveilu on jo täydessä vaudissa. Etuovessa ja oikotiessä roikun aivan liikaa. Sielläkö sinäkin?

Matroskin kirjoitti...

Mutta kun Helsingissä eivät maksa hunajaa vain ne arvoasunnot, vaan myös tällaiset elementtitalossa keskustan liepeillä sijaitsevat varsin sieluttomat kopperot... Sukulaiseni jugend-talon vinttiin tehtiin loft-kämppiä, 46 neliön kämppä maksoi 500 000. Todella ihmettelee että kuka niitä ostelee.

Merja kirjoitti...

Liivia, joo, niitä pilattuja tosiaan löytyy niin paljon että ihan itkettää. Miksi niin paljon kaunista vanhaa on tuhottu? Uudistuotantoa jäljittelevä tehoremontointi on karmeaa kun sitä tungetaan jugendraameihin.

Yaelian, varmaan aika moni miettii tuota samaa. Että jos olisin vielä odottanut pari vuotta... Toisaalta, näinä aikoina ei koskaan tiedä, vaikkakin Hesassa hintojen nousu on ollutkin aika ilmiömäistä.

Celia, joo, ja meidän sakille ei ihan pieni tila riitä. Tai no voisi kait riittääkin, mutta minä tulisin hulluksi. Ja varmaan lapsetkin jos koko ajan marmattaisin levittämistään tavaroista joiden yli saisin kahlata..

Ilona, pienihän se on. Melkein joka päivä noin saa todeta.

Anniina, en mää mitään kohinaa siellä nähnyt..

Vilijonkka, onhan niitä muuallakin, tietysti. Mää olen vaan itse asunut sellaisessa jugendtalossa, kauempana, ja tiedän että nyt tahtoisin olla kaupungissa. Joo, samoissa paikoissa roikutaan. Voisko sinne perustaa sellaisen chatin? Sitten voitais yhdessä kommentoida niitä kämppiä :) Sellainen pieni hauskuus pitää vielä kertoa että joka kerta kirjoitan ensin etuvoi.com :)

Matroskin, ja kun ne ns. loft-kämpät on juuri sellaisia mistä äsken vaahtosin yllä, kauheita tehoremppaloosseja. Kuka sellaisia haluaa??

piilomaja kirjoitti...

tolla 500 000 €:lla saisi täältä jo aikamoisen talon!

marika kirjoitti...

Tallinnan vanhankaupunkin ? :-)

Merja kirjoitti...

Violet, joo, ja pitäis kyllä riittää Suomessakin. Onko Helsingillä tosiaan noin paljon vetoa?

marika, Tallinna on ihana, vanha osa varsinkin. Mutta ei siellä taitais olla meille töitä..

Matroskin kirjoitti...

Minäkin ihmettelin, että eikö kannata ostaa kartano eikä loft-kaksio, jos sattuu olemaan puoli milliä? Mutta onhan niitäkin, jotka voivat ostaa molemmat.

hujour kirjoitti...

Oikea oma koti on ja pysyy vain haaveissani. Siinä vaiheessa kun se on ajankohtainen on hinnat varmaankin kivunneet taivaslukemiin joka puolella Helsinkiä, kun ne jo nyt ovat aivan älyttömät.

Jonna kirjoitti...

Me haluttiin Helsingin keskustaan. Myytiin oma vähän kauempana keskustasta (8km) ja muutettiin vuokralle. On kyllä ollut ihan hyvä ratkaisu, toki oma olisi oma, mutta rahat ei ikinä riittäisi ostaa asuntoa keskustasta. Joten näin. Tämä asunto on kyllä peräisin 50-luvulta, jugend-asuntoja katsottiin myös, mutta niissä vuokratkin oli meille liian suuria.

Kultalusikka suussa kai olisi pitänyt syntyä.