Se iso asia alkaa vihdoinkin selkiytyä. Tosin selkiytyä on ehkä väärä sana, koska luulen että kun se ratkeaa, olemme isomman epäselvyyden edessä kuin ikinä. Voin nyt jo kertoa, että kyse on miehen työstä. Mutta enemmän siitä sitten myöhemmin.
Olen lukenut paljon. Tai no enemmän kuin pitkään aikaan. Hyllyssä on vielä useita avaamattomia kirjoja tosin. Niitä on kertynyt, kuvittelen kai että minulla on edelleen lukemiseen yhtä paljon aikaa kuin joskus ennen. (Todellisuus lienee se että koen huonoa omatuntoa jos istun liikaa lukemassa, kotona kun on aina rästihommia.)
Tämäkin helmi, Geraldine Brooksin Year of Wonders, on ollut hyllyssäni kaksi vuotta. Olenkin pitkään etsinyt kirjailijaa joka toisi uuden ulottuvuuden lukemiseen. Pidän, pidän, pidän tästä oikein todella. En kyllä tiedä onko tätä käännetty suomeksi, muita Geraldinen kirjoja kyllä on.
Luin vastikään myös toisen naisen kirjan, Siri Hustvedtin What I loved. Sirin kirjaa on niin paljon ylistetty.. mutta minulle se oli pettymys.Ensimmäiset sata sivua taistelin vastaan halua lopettaa kirja kesken. Tiesin että tässä kehiteltiin henkilöhistoriaa, ja että kirja varmasti aukenisi pian. Mutta henkilöt vain eivät puhutelleet minua. Sen lisäksi kieli tuntui paikoitellen keinotekoisen hienolta, kirja tulvi välillä monimutkaisia viittauksia taidehistoriaan ja viktoriaaniseen hysteriaan, ikäänkuin kirjailija olisi lähinnä halunnut ilmaista omaa älykkyyttään ja kykyään kirjoittaa noista asioista asiantuntevasti. En myöskään jaksanut kiinnostua niin yksityiskohtaisista taidekuvauksista (tarkoitan nyt Billin myöhempiä teoksia, erityisesti laatikko-osioita).
Kun kirja lähti vihdoin liikkeelle, tuli eteen lapsen kuolema. Saatan kuulostaa kylmäkiskoiselta, mutta koin tämän käänteen lähinnä kliseisenä. Innostuin kirjasta kun Markin henkilökuva alkoi laajentua (vihdoinkin joku konkreettisempi henkilöhahmo joka ei pyörinyt omissa syövereissään), mutta sitten kuvioihin ilmestyi Markin ystävä Teddy, ja kirja alkoi merkillisen syöksykierteen absurdiaan. En enää käsittänyt lainkaan mistä kirjassa oli kyse, se mielestäni lasahti täysin.
Sen verran kuitenkin haluan antaa Sirille tunnustusta, että siellä täällä oli koskettaviakin hetkiä, kauniita kuvauksia ystävyydestä, rakkaudesta, vanhemmuudesta. Mutta kirja vain mielestäni yritti liikaa, sekä kielen että genren tasolla.
I have been reading a bit more than usual. Year of wonders by Geraldine Brooks has been on my bookshelf for probably two years now, I finally started it. I like it so much, finally a writer that introduces another element to my reading. A beautiful combination of history and compassion.
I also finished Siri Hustvedt's What I loved. Not my book, unfortunately. I felt it tried to accomplish too much, and fell apart because of it.
26 kommenttia:
Kiitos kritisoinnista vai onko se oikea sana ;)
Itse en ole lukenut yhtään Hustvedtin kirjaa -mulla on paljon lukemattomia tässä esteensä myös ! Mutta aioin joskus vielä tutustua koska moni on kehunut.
En tiedä voiko verrata tai edes mainita samassa kohdin tässä mutta itsellä sama kokemus Dan Brownista. En tajua, kuinka esimerkiksi Da Vinci Koodia ylistettiin kun minä haukottelin kirjan läpi. Ja edellinen Enkelit ja demonit on mulla yhä kesken -aloitin sen vuonna 2006 :D :D
Kun kirja on HYVÄ ahmin sen nopeasti. Ja palaan siihen monesti jälkeenkin. Nämä eivät avautuneet minulle :S
No minusta Sirin kirja on HUIPPU! Kieltämättä liiallisia taidekuvauksia oikaisin rivin pari, mutta henkilöt elivät elämäänsä unissanikin ja vielä piiitkään kirjan lukemisen jälkeenkin. Lukemisesta on nyt kaksi vuotta ja suunnittelen uudelleen aloittamista.
Minusta sinun pitäisi laittaa isolla otsikkoon huomautus "älä lue tätä, ellet ole kirjaa lukenut". Kerrot kuitenkin juonen kulun tuossa.
Niina, lue ihmeessä Hustvedt jos se edelleen kiinnostaa. Tämähän on vain mun mielipiteeni.. Dan Brownia en ole lukenut, mies kyllä luki (en muista mitä sanoi).
Liivia, en kyllä oikeastaan juonta ole paljastanut, vaan yhden seikan tuosta kirjasta. Muutenhan tuo oli yleistä pölinää vaan. Enkä tiedä miksi mun pitäisi varoittaa muutenkaan, webbihän on täynnä näitä 'arvosteluja' ja 'paljastuksia', joissa takuulla kerrotaan paljon enemmän kuin minä kirjoitin eikä niissäkään mitään varoitella :) Anteeksi nyt vaan kaikille joiden lukukokemuksen olen pilannut :)
Jos Sirin kirja oli sulle huippu, niin hyvä vaan. Olis varmaan tylsää jos kaikki tykkäis samanlaisista..
haha, ei siis lisää lapsia enää :)
Minusta on aina hyvin mielenkiintoista lukea toisistaan poikkeavia arvioita samasta kirjasta. Toisinaan tuntuu että kirjasta "josta kaikki tykkäävät 'ei moni melkein uskalla sanoa mitään poikkeavaa;-)
Siksikin olen iloinen että kirjoitit tämän.
Sulla saattoi olla samanlainen olo (tai mistäs minä tiedän!) kun silloin kun minä luin Alkemia -kirjaa. Sitä Coelhon. Mietin että ei jumalauta sentään, ketä on kusetettu, minua vai kaikkia niitä jotka tästä pitävät...
Se jos joku oli mulle sellaista ihme tekoälykästä.
Niinan mainitsema Da Vinci Koodi oli mulle kans yhtä tuskaa, jätin kesken sitten kun ei vaan hiivatti vieköön tullut mitään.
Huomaan että kovasti lukijan oma persoonallisuus vaikuttaa siihen millaista tekstiä haluaa ja jaksaa lukea.
Olen yksityiskohtien rakastaja ja pikkutarkka. Siksi kai pidän tarkoitusta selityksistäkin. Ehkä.
Semmoinen jäi sanomatta etten pidä ajatuksesta että tietyt kirjat "pitäisi lukea" ja/tai että tietyt kirjat lukeneita pidetään automaattisesti "fiksumpina" kuin niitä jotka eivät ole noita lukeneet...Tiedätkö mitä ajan takaa?
Kun kirjankin voi "lukea" tajuamatta siitä sanaakaan, siitä voi jopa keskustella sujuvasti vaikka lukisi vain takakannen tai ei sitäkään (ollaan kokeiltu!).
Se on kyllä jännä että kun puhuu joskus jostakin lukemastaan jonkun toisen kanssa joka takuuvarmasti on myös saman kirjan lukenut niin tuleekin (ehkä puolin ja toisin) olo että ollaan luettu eri teos.
Kai oma persoona ja menneisyys ja kokemukset ja kaikki muokkaa lukemista ja ymmärtämistä ja tulkintaa sitten niin paljon.
Kaksi kesaa olen aloittanut ja kesken jattanyt Sirin kirjan. Kun nain vastakkaisia kommentteja on, nyt on se pakko saattaa loppuuun. Kirjan alku ei ollut lupaava itselleni lukijana mutta josko kolmas kerta nayttaisi muulta.
Tuon toisen laitoin lukulistalle myos.
MInä taas...
sekin unohtui että minulle on käynyt niin että tietty hetki ei ole ollut paras mahdollinen jollekin kirjalle mutta toinen taas kyllä.
Se EI tosin ole mikään takuu siitä että jostakin kirjasta pitäisi jos vain lukisi sen erilaisena hetkenä.
Jipii, vihdoinkin joku on samaa mieltä ylistetystä Siristä! Minulle tuli ihan samat vaikutelmat. Kirjassa oli jotain kylmän kalseaa ja juuri sitä kirjailijan pätemistä. Murhajuoni oli yksinkertaisesti kökkö.
Ja Dan Brown on mielestäni myös noita "hei kattokaa miten paljon meitsi on tehny taustatutkimusta ja tietää kaikkee hienoo" -tyyppejä. Coelho on minusta niin huono että itku pääsee.
Anteeksi tökerö lauseeni. Minulle vaan tuo lapsen kuolema oli niin suuri tyrmistys ja pidän sitä oleellisena juonen käänteenä, jota ei paljastettu takakannessa.
Kylmä ja kolkko kirja se oli minustakin, vaikka oli siinä paljon lämpöäkin, silti huikea teos. Mutta kuten sanoit, kaikki ei tykkää kaikesta ja hyvä niin. Tuohon mainitsemaasi toiseen kirjailijaan en ole koskaan tutustunut.
Yhdyn täysin Violetiin mitä tulee Coelhon kirjoihin.
...ja minä hihittelen täällä tuolle Matroskinin "niin huono että itku pääsee" -lauseelle.
Muistan kun yhdellä ystävällä oli taannoin uusi miestuttavuus. Ei ihan miesystävä, ainakaan vielä, mutta kuitenkin. Hän lahjoitti ystävälleni Alkemistin (niin, eihän se edes ollut Alkemia niin kuin ed. viestissäni kirjoitin) ja ystäväni kysyi minulta että sano nyt rehellisesti mitä minun pitäisi ajatella siitä miehestä.
Mies joka antaa Alkemistin.
Sanoin että no minusta se merkki siitä että mies haluaa antaa kuvan että tässäpä herkkä ja fiksu mies, kun tällaista herkkua suosittelee.
Niin että jätä siis oman onnensa nojaan.
Luin juuri syksyllä Geraldine Brooksin suomennetun kirjan Kirjan kansa ja pidin siitä ihan mielettömän paljon. Upea, koskettava, hieno lukuelämys"
Saara, no ei, ellei joku ovensuuhun hylkää ;)
Violet, mullahan on tapana puhua suu puhtaaksi (ei välttämättä aina hyvä asia). En ole tiedätkö lukenut Coelhoa, en yhtäkään vielä, siitäkin olen kuullut just hyvin eriäviä mielipiteitä. Olen vaan ollut siinä käsityksessä että Coelhon jutut on sellaisia 'elämänviisauskirjoja' joista yleensä pysyn hyvin, hyvin kaukana. Saatan olla ihan väärässäkin kyllä.
Ja kyllä, ihan taatusti oma persoonallisuus, ja oma elämänkokemus vaikuttaa. Minäkin osaan kyllä olla pikkutarkka, ehdottomasti, ja tykkään yksityiskohdista, mutta tämä ei vain puhutellut minua. Miten tämän nyt sanoisin.. en osaa sanoa sievästi.. koin kirjan henkilöt liian itsekeskeisinä ja omaan erikoisuuteensa uponneina.
Ja vielä Violetille (ihanaa kun kirjoitit niin paljon!), minäkään en voi sietää ajatusta siitä että jotkut kirjat on automaattisesti sivistyksen takaajia, ja on ehdottomasti luettava. Hölynpölyä. Siksi kaikenlaiset '100 kirjaa jotka on luettava' -listat nostaa välittömästi niskakarvat pystyyn.
Pikkujutut, jos yrität vielä lukea niin kerro ehdottomasti meille mihin tulokseen päädyit..
Matroskin, kylmän kalseaa hyvinkin. Mulle jäi jotenkin väreet päälle.. ja toisaalta vähän huvittikin koko teos. Se loppu erityisesti. Sen jälkeen tutkin vähän Sirin omaa perhehistoriaa (oli pakko selvittää) ja ilmeni että Sirin miehen pojalla on ollut samanlaisia ongelmia kuin kirjan Markilla. Luulen että tämä aihe oli vähän liian lähellä hänen omia kokemuksiaan ja siksi se meni kirjassa vähän persuuksilleen.. Tämä nyt vain minun oma vaatimaton mielipide, ei pidä kenenkään tykätä huonoa.
Liivia, joo ei ehkä niin hyvä paljastus jälkikäteen ajateltuna. Se on niin hassua miten eri tavalla luettu voi vaikuttaa henkilöön tai toiseen, mulla ei vaan herunut tuolle jutulle kyyneleitä..
Violet, vielä tuosta Alkemististä, mulla on todella hyvä mieskaveri joka tykkäsi siitä, en ole hylännyt häntä senkään jälkeen kun sanoi pitäneensä tuota hyvänä kirjana (no en kyllä ole lukenutkaan itse, hehe). Mutta eihän ketään nyt voi pelkästään lukumakunsa vuoksi tuomita, tai en minä ainakaan voi. Persoonallisuudessa on niin monia puolia, hyviä ja huonoja, ja yritän ajatella ihmisiä kokonaisuuksina. Esimerkkinä nyt voisin heittää tästä läheltä :) että oma mieheni lukee todella paljon, ja ajoittain kysyn häneltä joistakin kirjoista että miten jaksat lukea tuollaista, minä haukottelisin jo alkumetreillä. En ole kummiskaan hylännyt häntä lukemisiensa vuoksi..
Kirjailijatar, olen nyt jälkikäteen vasta kuullut tuosta Kirjan kansasta, ja kuullut vain hyvää. Se onkin sitten varmaan seuraavana vuorossa kunhan luen ensin tuon Year of Wonders loppuun.
Mutta kaikille vielä: ihanaa että on syntynyt hyvää keskustelua täällä!
juu ei, missään nimessä en tarkoittanut että kenellekään pitäisi ovea näyttää kirjallisen maun vuoksi. Siinä tapauksessahan en voisi edes olla yksissä mieheni kanssa. Hän lukee ehkä kirjan viidessä vuodessa. Siis kun puhutaan muusta kuin jostakin ammattikirjallisuudesta tms.
tuossa esittämässäni tilanteessa oli juttu niin, että oltiin ns. kosiskeluvaiheessa...ystäväni ei oikein ollut saanut käsitystä miehestä että onko lintu vai kala, mihin pyrkii jne. (koska se oLI aika epämääräistä, en nyt kerro yksityiskohtia).
Muistan hänen itsensä arvelleen että mies esittää muuta kuin on (mikä tuli selväksi kohta puoliin muutenkin) ja tuon kirjan ojentaminen oli yksi "hälytysmerkeistä" hänelle. Kysyi vain mielipidettäni ja se oli sama.
Olipas mukavan värikäs keskustelu.
Sirin tuotantoon en ole vielä tutustunut lainkaan.
Blogeissa paljon ylistetystä Haahtelasta pidän minäkin valtavasti.
Brownilta yhden luin, mutta en pitänyt. Minusta se oli sellainen teinipoikakirja. En oikein ole jaksanut ymmärtää sitä haloota, mitä kirjan juoni ja "paljastukset" ovat saaneet aikaan.
Uskaltaako sitä ääneen enää tunnustaakaan, mutta minä olen pitänyt todella paljon jokaisesta lukemastani Coelhosta. Alkemistin lukemisesta on jo yli kymmenen vuotta, joten sitä voisi kokeilla uudestaan, jotta näkisi olenko kasvanut siitä ulos vai syvemmälle tekstiin sisään.Coelho vangitsee minut enemmän tunnetasolla, kuin tekstin kauneudella.
Juuri tuo miten kuvailit henkilöitä-samoin olisin kuvaillut minäkin-kertoo siitä, että lukukokemus on aina henkilökohtainen. Vaikka olemme samaa mieltä henkilöistä, olemme silti eri mieltä kirjasta:)
Ja minä itkin kuin putous. Itkin niin paljon, etten ikinä minkään muun teoksen kanssa. Itkin tapahtumaa silloinkin kun en lukenut kirjaa. Minuun siis vaikutti hyvin syvästi.
Kirjahyllyssä tulee aina olla LUKEMATTOMIA kirjoja.
Miehen työhön liittyvät epäselvyydet ovat aina hankalia, niihin kun ei meikäläinen voi oikein vaikuttaa mitenkään. Malttia! (Helppoa sanoa.)
Tsemppiä kovasti uusiin tuuliin! Keep us posted... Ja voi kun mäkin ehtisin lukea. Vai onkohan sitä vain laiskistunut? Nettiintynyt? Nytkin ois työn alla kolme kirjaa, Stieg Larsonin Miehet jotka vihaavat naisia, Sofi Oksasen Puhdistus, ja Cecelia Ahernin Suoraan sydämestä. Ahernin arvaankin jo liian hömpäksi, mutta sillekin on joskus sijansa.
Minulle sattui hassu juttu, myin ennen joulua läjän kirjoja pois, kun kaikkea oli kertynyt. Ajattelin, että säilytän kuitenkin tuon Sirin Kaikki mitä rakastin, vain säilyttämisen vuoksi, mutta sitten kuitenkin sekoitin jotenkin kaikki sekaisin ja vahingossa hyllyyn jäikin Amerikkalainen elegia ja tuo toinen lähti. Kuitenkin nyt on tunne, ettei haittaa. En lue kirjaa varmaan enää uudestaan. Se oli kyllä mielestäni hieno kirja ja teksti oli kaunista ja lähes täydellistä, ehkä välillä niinkin paljon, että siitä tuli jo liian tietoista, tai siltä se ainakin tuntui.
Kuolemakohta ja sen seuraukset olivat minulle kuitenkin niin tunteisiin vaikuttavia, että se tavallaan riitti, että voisin sanoa aina, että tämä oli hieno kirja, en silti halua lukea sitä uudestaan, koska luulen, ettei sellaista järisyttävää tunnetta voi kokea uudestaan, enkä halua muuttaa ensimmäistä tunnetta, vaikka se oli todella vaikea. Pidin paljon myös siitä, miten hän oli punonut perheiden tarinat yhteen. Siitä, miten hän toisessakin kirjassa viittaa sivuhenkilön kautta tähän. Sellaiset langat kiehtovat ja pienet yksityiskohdat.
Ihmettelen aina sitä, miksi Coelholta ylistellään Alkemistia. Minulle se kirja oli kamalan tylsä. Piedrajoen rannalla istuin ja itkin (meniköhän nimi noin) haluaisin lukea uudestaan, samoin Zahirin olen lukenut uudestaan. Minulle ne olivat kauniita kirjoja, ei kielen vuoksi, ei kai Coelhoa edes kielen vuoksi luetakaan, vaan sen kauniin tarinan vuoksi. Kuten Merrulikin sanoi, Coelho vangitsee minut tunnetasolla, moneksi päiväksi.
Huomaan, että jouduin täysin tunteiden valtaan :)
... Palasin takaisin vielä ja nauratti tuo oma "kamalan tylsä". No ei se nyt aivan kamalan tylsä ollut, koska luin sen läpikin, mutta en itse vain löytänyt siitä sitä jotain, josta sen kirjan yhteydessä puhutaan.
Huomaan entistä enemmän olevani tunneihminen ;-)
Tuo aiempi auringonlaskukuva, se ylin, oli jotain, jota olen ihastellut jo monta kertaa. Upean erilainen kuin nämä meidän täällä.
Mulla on jo kolmatta vuotta meneillään hyväntuulisen hömpän kausi. Joten Coelhot yms. elämänviisausjutut jätän mieluusti väliin. Paitsi jonkin hänen erämaavaellusromaanin kyllä luin ja se oli hyvä. Kait se oli hänen, muisti pätkii.
Mutta kaikkien ei minustakaan tarvitse tiettyjä lukea ollakseen sivistyneitä. Mieheni ostikin hiljattain kirjan "Kuinka keskustella kirjasta jota ei ole lukenut". Se varmaan kannattaisi kuitenkin lukaista.
Mielenkiintoista lukea välillä toisenlainenkin näkemys tuosta Hustvedtin kirjasta. Mulla menossa hänen esikoinen The Blindfold, joka on pitänyt kyllä otteessaan eikä ole huvittanut ainakaan keskeyttää, mutta tyylillisesti ei kyllä sitä minuun vaikuttavimpaa. Täydellistä lukunautintoa syö nimenomaan yksityiskohtainen kirjoitustyyli - pidän siitä kun rivien välissä on tilaa hengittää ja ote himpun abstraktimpaa.
Husvedtin kirjat ovat olleet tähän asti niin pitkän jonottamisen takana kirjastossa, että en ole päässyt niihin käsiksi. Jouluksi ostin äidille Amerikkalaisen elegian ja pyysin toimittamaan minulle sitten kun se on luettu. Odotan kyllä kohtaamista Sirin kanssa mielenkiinnolla, kun miehensä sattuu olemaan lempikirjailijani henkeen ja vereen :). Ehkä vähän tylsä lähtökohta, mutta eipä siltä oikein voi välttyäkään.
Dan Brownia yritin lukea silloin, kun kirjat alkoivat ilmestyä Suomessa. En kyennyt, se kieli tuntui niin etovalta, kosiskelevalta. Ehkä juoni olisi alkanut vetää puoleensa, jos olisin lukenut pidemmälle, mutta ensimmäisillä sivuilla fiilis oli kuin olisi lukenut jotakin halpaa mainoslehtistä. Kesken jäi, eikä kaduta.
Alkemisti tökkäsi täälläkin. Olin lukenut ennen sitä pari muuta Coelhon kirjaa, ja esim. Veronika päättää kuolla oli varsin viihdyttävä. Mutta Alkemisti vaan ei toiminut. Ehkä kirjasta paistoi läpi se, ettei sen viisaus ollut kirjailijan itsensä syvästi oivaltamaa, vaan sieltä täältä kerättyä ja yhteen koottua. Toisaalta tiesin heti, että siinä on kirja josta äitini pitäisi. Ja niin pitikin, paljon. Jossakin vähemmän kyynisessä elämäntilanteessa olisin voinut syttyäkin - se ajatus saa nuo Alkemistia suosittelevat miekkosetkin näyttäytymään ihan sympaattisessa valossa!
Merja, upea blogi sinulla. Tulen taatusti jatkossakin.
Violet, noinhan se joskus menee.. Miehistä tuleekin ottaa perinpohjaisesti selvää :)
Merruli, tietysti uskaltaa tunnustaa ja pitääkin! Niinkuin sanoinkin jo, on vain hyvä jos jokainen ei ylistä sitä samaa listaa.
Liivia, mulla on erittäin harvassa sellaiset kirjat joiden kanssa herutan kyyneleitä. Mutta niitäkin on ollut, kyllä.
Vilijonkka, multa ei taatusti lukemattomat lopu koskaan. Ja maltti.. voi kun mulla juuri sitä ei oikein ole..
Hanna, muhun ainakin pätee tuo nettiintynyt. Ihan liikaakin. Ja Sofi lukematta täälläkin, hyllyssä on. Kerrotaan, juu, ilman muuta, heti kun jotain tiedetään.
Himalainen, nyt mun pitänee jotain Coelhoa sentään kait lukea..
Vilijonkka, 'kuinka keskustella kirjasta jota ei ole lukenut' naurattaa!! Se olisikin hyvä ostos kaikille joita ei lukeminen huvita (en nyt miestäs kuitenkaan tarkoita..)
Sanctuary, minua tympäisi eniten liian hienosteleva kirjoitustyyli. Ainakin englanniksi tuossa What I loved oli niin ylitsevuotavan filosofisia lauseita että luin moneen kertaan enkä sittenkään tajunnut mitä Siri ajoi takaa. Joissakin kohdin päädyin siihen että tässä nyt vaan ei ole päätä eikä häntää, kunhan on haluttu vaan sanoa jotain älykkään kuuloisesti.
Sohvi, kiitos kehuista ja tervetuloa uudelleenkin!
Mun äidillenikin oli joku antanut tuon Alkemistin ja hän tykkäsi. Luulen että minussa on tuota samaa kyynikkoa enkä siis pidä siitä.. mutta otan sitten luettavaksi niin saan selville.
Minä en oo pystynyt vuosia lukema... joskus harvoin hömppää vaan:(
Kyllä olen ihan sama mieltä Violetin kanssa, että oma persoonallisuus vaikuttaa siihen mitä halua ja jaksaa lukea! Minulla ainakin tämä lukeminen riippu kovasti mielialasta... että kuinka masentunut ja ahtistunut jakso on käsillä, silloin pysyn ihan tiedoisesti kaukana "raskaista" jutuista.
Ohjah...olen valittetavasti se tunneihminen... nyyh :-)
Hustvedtiltä on viroksi käännetty
vaan Blindfold (2001) ja silloin luettuna pidin siitä kovasti!
Hmm, pidäiskö ottaa uusiksi :)
Lähetä kommentti