sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Motor Lodge, Prescott, AZ

Matkan viehättävin majapaikka oli seuraavassa pysähdyspaikassamme Prescottissa. Motor Lodge, vuonna 1910 rakennettu ja vuosi sitten uudistettu vanha motelli. Rakennuksissa oli säilytetty vanhat kehykset, mutta ilme oli kuitenkin kaukana tunkkaisesta. Omistajat Joe ja Brian ovat keränneet huutokaupoista kivoja 50- ja 60-luvun huonekaluja, ja huoneet tuntuivat tosi kodikkailta (ja kuten yläkuvasta näkyy, niin meidän lapsethan luovat kodinomaisen tunnelman ihan mihin tahansa...).


Meidän huoneistossa oli olohuoneen lisäksi kaksi makuuhuonetta. Nyt lapset äkkiä nukkumaan jotta saadaan vähän relata ajon jälkeen..

Tuo allaoleva peili sitten jaksoi kiehtoa minua. Olisin mieluusti pakannut sen matkalaukkuun ja ottanut mukaan.

Eräs oli aivan innoissansa suihkumyssystä. Suihku venyi ja venyi ja venyi kun veden alla oli niin kivaa seistä myssy päässä..

Harmittelin vähän sitä ettemme viipyneet täällä yhtä yötä enempää. Tykästyin tähän paikkaan todella. Yö maksoi tässä huoneistossa 107 euroa. Ei tosiaankaan paha hinta kolmesta huoneesta.


Vaan eteenpäin lähdettiin kuitenkin, kohti suurta kanjonia!
Mitäs te tykkäsitte paikasta? Viehättääkö tämäntyyliset majapaikat?

* * * *

Our second night on the trip was spent at the Motor Lodge in Prescott, Arizona. I loved the way the owners Joe and Brian had redone this old motel. It really felt like home. They were also incredibly nice. When we walked in the door, they asked what we would like to drink, chatted with us, gave toys and lollipops to the kids and gave us advice on where to go eat.
We had three rooms altogether in our cottage. 139 dollars was a really good deal for this. We highly recommend the place if you are ever in Prescott.

15 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Aivan ihanan näköinen majapaikka mun mielestä kanssa! Mekin yövyttiin vanhoissa motelleissa kun oltiin muutama vuosi sitten meidän South-West osavaltioiden Road Tripillä.
Niissä on tunnelmaa, persoonallisuutta ja kodin tuntua.

Nauratti tuo suihkuhattu! Muistan, kuinka itse pienenä seisoin suihkussa samanlailla kuin tyttäresi: oli niin hauskaa kun tukka ei kastunu vaikka oli kokonaan veden alla :)

Vilijonkka kirjoitti...

Juuri tuollaiset persoonalliset majapaikat ovat mielestäni kivoja. Olen lopen kyllästynyt isojen ketjujen hotelleihin, vaikken niissä niin montaa kertaa ole ollutkaan! Ja lasten kanssa matkustaessa oma keittiö on ehdoton! Vaikka periaatteessa söisikin ulkona, niin on halutessa mahdollisuus pikapastan keittoon.

Niin ylväitä ja hienoja maisemia olette saaneet kokea!

marika kirjoitti...

Oh,hieno vintage motelli, vau!
Ja peilia ihastelin jo viime tiistaina toisella puolella :-)

Celia kirjoitti...

Mielenkiintoinen majapaikka, elokuvissa kaikki ( melkein kaikki) jännittävä tapahtuu just jossain vanhoissa motelleissa, niissä on jotain kiehtovaa. Olis kyl hauska tehdä kunnon motellikuvausmatka.

Hienot kuvat!

hennan kirjoitti...

Ihana majapaikka. Tykkään just tollasista kodikkaista, ihan kuin ois jonkun kotona kylässä! Ei liian hotelli/motellimainen. Kiva kuulla teidän matkasta näin yksityiskohtaisesti:)

Lilja-Julia kirjoitti...

Nämä ovat helmiä. Peili viehätti minunkin slmääni. Me majoituimme myös muutamassa viehättävässä ja persoonallisessa majapaikassa Usan reissun aikana.

Liivia kirjoitti...

Varmasti helmi tuo motelli!

En ole tainnut motellissa käydä ikinä. Tuskin on mitään tuohon verrattavaa lähimainkaan.

Mitä taas hotelleihin tulee, niin mieluiten sellaisia minulle, jotka ovat rapistuneita muistoja menneestä loistosta. Sellaisia, jotka ovat olleet luksus joskus 1800-luvulla, mutta jääneet melkein niille sijoilleen. Niissä ei ole tv:tä (joka meiltä saa aina pisteet)ja lattialaatat saattavat olla osittain irti.
Joskus näitä vielä löytää, varsinkin Italiasta, Espanjasta ja Portugalista on löytynyt.

s a n s k u :) kirjoitti...

No ei oikeen mun tyylia mutta en ole nirso ja kunhan paikka on puhdas niin olen itse tyytyvainen. :) Kiva etta saitte sitten - khm - rentoutua ajon jalkeen. :)

Katness kirjoitti...

Mina myos ehdottomasti mieluummin yovyn omalaatuisissa ja erikoisissa hotelleissa kuin jonkun ketjun hoivissa. Kunhan on puhdas ja siisti.

minna kirjoitti...

moi, hauskan näkönen paikka. tuo suihkuhattu oli muksuna siitä hauska että kun meni suihkuun niin vesi ropisi hauskasti suihkumyssyyn. meteli oli melkoinen :)
olin eilen vanhempienillassa ja sun viesti jäi kesken. siinä oli vaan et oon varaamassa ja that's it.

Sooloilija kirjoitti...

Tuollaisessa haluaisin yöpyä! Miksei Suomessa ole tällaisia?

Tuo peili on kyllä tosi erikoinen taidonnäyte peilinteosta ja hionnoista! Fasettihionta reunassa ei tuohon malliin ole kovin helppo tehdä eli arvokas peili on!

Merruli kirjoitti...

Mukava lukea teidän road storya ja makustella kuvia matkan varrelta. Oiva tunnelma tuossa motellissa -uskoisin viihtyväni.

Jael kirjoitti...

Tosi kivan näköinen motelli! Kiva tuo eka kuva missä lapset hyppivät sängyllä.

Pari vuotta sitten USAssa asuessa tuli tehtyä montakin road trippia ja läpikäydä monta monta motellia.Jotkut olivat ihan kivoja ja jotkut vähemmän.Tuo teidän näyttää tosi kivalta ja olisi kiva siellä käydä!

Merja kirjoitti...

MaaMaa, siksi hän niin kovasti tykkää noista. Hällä kun on valtavasti tukkaa eikä halua sitä aina kastella..

vilijonkka, tuota keittiötä ei tullut kyllä yhtään käytettyä vaikka se oli söpö.

Marika, olihan se niin hyvä peili että piti ottaa siitä kaikki irti :)

Celia, tuolla oli erikoisen kiehtova tunnelma. Erityisesti makuuhuoneessamme, en tiedä johtuiko se syvänpunaisista verhoista vai mistä.

Henna, ei lopu yksityiskohdat vielä.. kunhan ehdin lisää laittaa..

Millam ja Liivia, helmipä hyvinkin. Lapset tosin eivät ehkä tätä niin helmeksi kokeneet.. kaipasivat uima-allasta mokomat. Ja Liivia, tuollaisia rapistuneita mistä kerroit löytyy täältä kyllä paljonkin. Tosin ihan pahimpiin en kyllä mene yöksi, yleensä se tarkoittaa sitten torakoita tai petiluteita. Ja kyseenalaista väkeä.. lasten kanssa se ei ole kivaa.

Sansku, tää oli hyvin siisti.

KitKat, on tällä reissulla kyllä tullut ketjuakin koettua. Aina ei valita.

Minna, joo, olihan niitä meilläkin myssyjä. Testattiinko me niitä äitin parturimyssyjäkin?

Sooloilija, en saanut kysyttyä mutta meinasin tiedustella omistajilta olisko peili myynnissä..

Merruli, kiva kuulla. Road storya tulee lisää vielä.

Yaelian, on totta kyllä että niitä vähemmän kiinnostavia motelleja löytyy vähän liikaakin. Ne ei mua taas innosta yhtään, masentaa korkeintaan. Mutta tässä oli sitä jotain.

Niina kirjoitti...

Oi, näyttääpä todellakin hyvältä tuo majapaikka.
Ihana lukea ja matkustaa mukana.