keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Brooklyn

Olin kuvitellut Brooklynin pieneksi pittoreskiksi kaupunkikyläksi, jonka kaduilla on vierivieressä jotain mielenkiintoista katseltavaa.

Väärin.

Brooklyn on valtavan iso kaupunginosa, ja jos jotakin haluaa oikeasti löytää, kannattaa koordinaatit tutkia tarkasti etukäteen. Sen sijaan että lähtee keekoilemaan pitkin katuja, luullen ennen pitkää osuvansa apajille. Kuljimme korttelitolkulla pitkin erästä pääkatua, jossa ei oikestaan ollut mitään muuta kuin asuintaloja. Kun pääsimme kirpparin luo, selvisi että se olikin joulun ajaksi siirretty Manhattanille (hyvin lähelle hotelliamme).


Takaisin Manhattanille siis, kävellen pitkin siltaa. Vaikka silta onkin eräänlainen turistirysä, suosittelen silti tuota kävelypätkää eräänä parhaimpana New York -nähtävyytenä. Sieltä on upeat näkymät Manhattanin suuntaan, ja silta on arkkitehtuurisesti todella kaunis.

Viihdyimme pitkään sillalla, yrittäen ottaa sitä täydellistä me-etualalla-sillankaaret-taustalla -potrettia kuten kaikki muutkin pariskunnat. Saimme monta avuntarjousta, mutta hei, luovuttaako valokuvaaja kameransa muille? No ei tosiaankaan, ei edes vaikka oman käden tuloksena on vääristynyt pallopää ja kuvatausta vähemmän hienosti sihdattuna.






15 kommenttia:

s a n s k u :) kirjoitti...

ihania kuvia. kivan kuvan olitte saaneet itsestanne.

Jael kirjoitti...

Ihania kuvia , kun luin tätä aloin kaipaamaan Brooklyniin(Midwood) ,jossa asuin vähän yli 4 kk ja jossa isoisäni syntyi.

mizyéna kirjoitti...

Kukaan ei olisi saanut teistä tuon upeampaa kuvaa!!

Liivia kirjoitti...

Hyvin onnistui otos! Ja en tosiaankaan luovuta kameraani toiselle, tai no pitkin hampain olen sen tehnyt kun en joskus ole kehdannut tyrmätä ystävällistä tarjousta.

Brooklyn kiinnostaa. Ihania nuo kaksi taloa.
Luen juuri kirjaa (Lokakuun hiljaisuus), jossa tapahtumapaikkana New York. Joten tämä kierros osuu enemmän kuin kohdalleen ja tarinat vähän nyt lomittuvat päässäni. Kuvittelen pääosamieheksi sinun miehesi näköisen kaverin.

MaaMaa kirjoitti...

Mä en ole ollut Brooklynin sillalla! En ymmärrä, miten se on jäänyt välistä NYC reissuilla, mutta näin on. Lähellä oon ollut mutta yli en ole mennyt.
Noooh, ens kerralla sitten! :)

Aivan mahtavat kuvat, se itseotettu "me sillalla" mukaan lukien! :)

Parolan asema kirjoitti...

Upea paikka, ja todella onnistuneet kuvat! en ollutkaan naiivina ajatellut tuota avuntarjous-ongelmaa, näinhän sitä voisi kameralle huonosti käydä, tosiaan.. Tuossa onkin klassikkopaikka mikä nähdä, toivottavasti vielä joskus, upeita rakennuksia, klassikoita :)

pikkujutut kirjoitti...

Kiva kuva teista.

Yksi tuttavistani lahtee tanaan kuukaudeksi kotiinsa Brooklyniin. Lupaus tuli matkalaukkuun piiloutumisesta mutta ehka sitten toisen kerran.Sydameni vuotaa verta hiukkasen.

Sooloilija kirjoitti...

Mikä valo kuvissa!
Ja miehelläsi on uskomattoman komeat hiukset; hyvä leikkaus! Tällainen sivuhuomautus tässä..

Merja kirjoitti...

Sansku, kiitos..

Yaelian, ai että oikein olet asunut siellä? Sää olet ehtinyt moneen paikkaan.

Mizyena, no kiitos..

Liivia, mies tuumasi tuosta että hänen pitää vissiin sitten lukea tuo kirja :) Kuulosti kyllä mielenkiintoiselta kun googlattiin.

MaaMaa, vielä ehtii tosiaan!

Parolan asema, mua ei ehkä niin paljon huoleta se että joku ehtisi rikkoa kamerani kuin se että kuvan ottaja ei kummiskaan saisi aikaiseksi sellaista otosta joka minua miellyttäisi. Anteeksi nyt vain jos kuulostan kuvaajasnobilta.

Pikkujutut, ehdit sitä sinäkin vielä ihan varmasti.

Sooloilija, välitin kehut miehelle. Hän kun ehti jo leikata lyhyemmäksi hiuksensa, ei tykkää ihan noin pitkästä. Ja minä hoen aina 'älä leikkaa, älä leikkaa'. Kun tykkään hänellä tuollaisesta vähän pitemmästä.

Olina kirjoitti...

Loistavat kuvat, myös omakuvanne. Tuli ihan mieleen häämatkamme Venetsiaan, siltä seissulta on monta tärähtänyttä itseotettua potrettia, joissa pussaillaan kanaalin varrella pallopäisinä. Rakkaita kaikki.

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Upeita kuvia, ihanaa päästä niiden siiville leikisti mukaan. Tykkään erityisesti tuosta siltapotretistanne, olette kauniin ja onnellisen näköinen pari :)

Vilijonkka kirjoitti...

Ihana kuva teistä kahdesta. Niin lämminhenkinen.

Rupesin miettimään, ettei meistä ole mitään tuollaista. Jospa joululomalla yrittäisi, nyt ei oikein voi kun mieskin on Suomessa.

Liivia kirjoitti...

Luin juuri kirjan loppuun. Itkin viimeiset sivut. Vaikka on miehen kirjoittama on niin kaunista kieltä, melkein runollista. En tiedä sitten onko miesten mieleen tuo kirja...

konsta kirjoitti...

Me viihdyimme buttercupin kanssa erityisen hyvin juuri brooklynissä, mutta meidän käyntimme olivat enemmän täsmäiskuja, kuin harhailua. Ensimmäisellä kerralla kuljimme Manhattan bridgeä, koska asuimme hetken ystäväni luona sillan kupeessa Chinatownissa. Manhattan bridge oli suhteellisen karu verrattuna Brooklyn bridgeen, jota kävelimme takaisin. Ensimmäisellä käynnillä pistäydyimme Dumbossa eräässä erinomaisessa kirjakaupassa jonka nimi taisi olla Powerhouse, muuten dumbo oli aika harmaa korkeine taloineen ja autioine katuineen. Seuraavilla kerroilla menimmekin sitten suoraan metrolla williamsburgin ytimeen, bedford avenuelle, joka oli juuri sitä, mitä brooklyniltä odotimmekin: matalia ja idyllisiä taloja, juutalajaisia, cooleja tyyppejä, cooleja baareja, cooleja kauppoja, cooleja tyyppejä seisomassa coolien baarien ja kauppojen edess..

sweet.

konsta kirjoitti...

Tämän saa kun bloggaa salaa töissä: kesken jääneitä sanoja ja levottomia pilkutuksia. no, toivottavasti viesti välittyi.