tiistai 18. marraskuuta 2008

Horo mikä horo

Esikoisen koulussa on taas ylimääräistä ohjelmaa. Kulttuuripäivä, ja vanhempia ohjeistettiin tekemään jotakin perheen perinneruokaa, tai omaan kulttuuriin liittyvää syötävää. Aikani mietin mikä olisi sopivaa ja voisi minultakin onnistua. Meillä kun mies on se joka eniten keittiössä huseeraa.

No korvapuustit tietty! Eikun veivaamaan taikinaa. Sekoittaa, vispaa, lisää jauhoja, sekoittaa, hämmentää, lisää jauhoja. Miten tämä on vieläkin näin vetelää?

No kas kun resepti halusi desejä ja minä mittasin kupeilla Amerikan malliin. Vaikka olen noita konvertointejakin tehnyt sen sata kertaa.

Tänään myös puhelimessa sähläilin. Sovin tapaamista huomiselle, eli siis perjantaille, eikö niin? Hämmentynyt hiljaisuus toisessa päässä ja sitten varovainen kysymys: eikös tänään ole tiistai??

Totesin jokunen viikko sitten miehelle vastaavan tapauksen jälkeen että kait se keski-ikä on tulossa, ei sille mitään voi. Katsoi minua sillain vinosti ja naurahti: ai että tulossa? (On minua viisi vuotta nuorempi, viisastelija).

Siellä se paisuu nyt tiistaipyyhkeen alla. Taitaa tulla ennätyssatsi puusteja.

I made some cinnamon rolls today, for school's cultural heritage day. Only the recipe called for deciliters and I measured in cups. Oops. I might take some over to the neighbors too.

A few of these little incidents lately, which makes me feel like middle age is unavoidable. Husband thinks it's already here (he loves to rub it in, because he's five years behind me).

6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Korvapuustit, aah, ne on sitten makoisia! Ja taas kerran, kauniisti toteutettuja kuvia, tykkään kovasti tyylistäsi valokuvata pieniä hetkiä elämästänne ;-)

Marita kirjoitti...

Mä tykkään kans valtavasti näistä kuvista ja erityisesti värityksestä mikä sopii blogin ulkoasuun!

Nami korvapuusteja!

aino kirjoitti...

korvapuusti on parasta. aina ja kaikkialla!

Leena kirjoitti...

Niin kauniita kuvia!

Minäkin sekoilen usein päivissä. Viikonpäiväpyyhkeet voisivat kyllä auttaa muistamaan mikä päivä on.

s a n s k u :) kirjoitti...

Kiva etten ole ainoa hajamieli. Viime viikolla taysin unohdin tarkean kokouksen. Tana aamuna ihmettelin kun ovikello soi. Olin taysin unohtanut etta olin sopinut etta eras ystava tulee kylaan. En ollut edes meikannut tai pessyt hampaita. Vanhuus ei tule yksin. :) Minunkin mieheni on nuorempi joten aina saan kuulla iastani. :)

Merja kirjoitti...

Sari, korvapuustit on lempileivonnaiseni. En uskalla kovin usein niitä tehdä kun mussuttaisin sitten jatkuvasti..

Marita, kiitos. En vieläkään pääse sun blogiin :-(

Aino, niinpä!

Leena, kiitos. Niin nuo pyyhkeet voisi auttaa jos osaa ottaa sen oikean esille aamulla, heh.

Sansku, nuorempi sen miehen olla pitää ;-D