maanantai 21. syyskuuta 2009

Shoppausta Kalifornian tyyliin

Kävimme viikonloppuna ostoksilla, hakemassa jotain tarpeellista. Esikoiselle kengät ja miehelle sormuksen. Niin, hän hukkasi pari kuukautta sitten vihkisormuksensa ja nyt vihdoin haimme tilalle uuden. Ihan kuin uudelleen olisi naimisiin menty (ja tuon miehen kanssa menenkin mielelläni!).

Menimme yhteen paikalliseen ostoskeskukseen. Ne ovat yleensä tällaisia avoimia, aina aurinkoista Kalifornian säätä hyväksikäyttäviä. Kauppojen ovet ovat sepposen selällään, ei tarvitse pelätä kuraa.

Kaupallisuudelta ja mainoksilta on tässä maassa vaikea välttyä. Tavaraa on valtavasti, valikoimat laittavat pään sekaisin, kukkaron nyöreistä on pidettävä tiukasti kiinni jos budjeteissa haluaa pysyä.

Olen aika tarkka ostaja. Erityisesti lasten vaatetuksen suhteen. Olen nähnyt esikoisen koulussa varoittavia esimerkkejä, pikku hannahmontanoja käsineineen ja pimumaisine hameineen. En ikimaailmassa suostu pukemaan omiani sillä tavalla.

Mutta ei tämä äiti mikään fakkiskaan ole. Vaikka eniten tykkään ostaa lapsille suhteellisen neutraalia ja hyvinkin lapsekasta, hellyn monesti juttuihin joissa on jotain peace-love-hippie tai love-your-nature -sanomaa. Kaupallista tämäkin, tiedän. Mutta olivathan ne aika söpöt.. ja tyttö on niin ihastunut!

She got new shoes this weekend. And my husband got a new wedding band, he lost his old one two months ago! It was like getting married all over again..

Generally, I'm pretty picky about the clothes I buy for the kids. I see little Hannah Montanas running around the school of our 8-year-old, and I'm horrified. Never will I dress my own that way.

Usually I try to get things that are relatively neutral and still childlike, though sometimes I fall for the peace-love-hippie type scheme. Like these shoes. She is in love with them.

8 kommenttia:

s a n s k u :) kirjoitti...

me ollaan tulossa jouluksi san diegoon. odotan jo innolla. :)

valikoimaa on taalla pain rapakkoa todellakin ihan liikaakin. no, varsinkin siella teilla. :)

Liivia kirjoitti...

Suloinen tuo alin kuva, tyttösi on ihan onnesta soikeana.

Pääsen kohta yhteen toiseen ostostaivaaseen...

Leena Lumi kirjoitti...

Hirveän isot ostoskeskukset ahdistavat, olen butiikki-ihminen, mutta Californiaan pitäisi kerran matkustaa.

Julkaisin edellispäivänä blogissani nostalgisen Mamas & Papas -kuvan ja heidän biisisnä Californian dreamin ja sain siihen kiintoisan vastauksen.

Uskon, että nuo tossut eivät olleet kovin edulliset...pulitin tyttäreni KANGASmerkkitossuista about 70 euroa. Mutta kaikki on niin suhteellista: Gardalla Decenzanossa mieleisimmät kengät minulle ja miehelleni alkoivat 400 eurosta...

Bisquits kirjoitti...

Jotenkin ihana postaus! Eräs yhteinen tuttavamme (Katie's Castle -blogista) kertoi, että sinulla on aivan ihana perhe, ja nyt olen vieläkin vakuuttuneempi asiasta. :-D

MaaMaa kirjoitti...

tuttu on tuo shoppari, olen ostanut sielta nilkkaketjun! :D

Ihanat kengat tytolla ja ihanan onnellinen tytto!! :)

Vilijonkka kirjoitti...

Mutta muistankos vallan väärin, että siellä hintataso kuitenkin olisi Suomea alhaisempi?

Lasten vaatetus on todella vaikeaa. Mä en ollenkaan ymmärrä kuinka meidän keskimmäisestä on tullut sellainen pimu, joka rakastaa paljastavaa ja kimaltelevaa. Ihastuu aina karseimpiin mahdollisiin. Ja toisaalta ei halua sitä fiilistä lapselle, että joutuu kulkemaan vaatteissa joista ei pidä tai mieltymykset jotenkin väärät.

Merja kirjoitti...

Sansku, no jos täällä ollaan niin sitten ehdottomasti tulet käymään kylässä!

Liivia, olihan hän hyvin mielissään. Ja nyt on kengät jalassa jokaisena päivänä..

Leena, silloin nuo keskukset toimivat jos lähtee yhtenä päivänä asialle löytääkseen ne tietyt jutut. Ei tarvitse ajella ympäri kaupunkia, koska tuolta todellakin löytyy ihan kaikki. Mutta joo, mieluummin minäkin pikkuputiikeissa viihdyn, varsinkin jos niissä on persoonallisia ja omalaatuisia juttuja eikä massatuotteita.

Me ei maksettu tossuista ihan tuollaista hintaa.. mutta ei ne nyt halvimmasta päästäkään olleet, tämän maan mittapuissa.

Bisquits, joo, 'katie' on tuttu Dallasin ajoilta.. Mukavaa jos ainakin vaikutamme ihanalta, hee, joskus todellisuus tuntuu olevan siitä kaukana :)

MaaMaa, ai Fashion Valley on siis tuttu :D

Vilijonkka, niin se on välillä vaikeaa taiteilla mieltymysten ristiriidoissa. Mutta mun on kyllä sanottava että toistaiseksi esikoinen on hirveän hyvin tyytynyt niihin juttuihin mitä olen ehdottanut. Hintataso: joo on täällä huomattavasti halvempaa..

s a n s k u :) kirjoitti...

olisi ihan kiva nahda. jos olette siella joulun alla. luulen etta tulen sinne siennan kanssa vahan aiemmin. jay tulee perassa kun paasee koulusta. palataan asiaan. :)