torstai 1. lokakuuta 2009

Ei lokaa, ei syksyä

Haikailen nyt oikeasti vähän syksyn perään. Ja pihlajanmarjojen. Entisessä kotipihassa oli kiviportaiden vieressä pihlaja, joka aamu ihailin punaisten pudonneiden marjojen, keltavihreiden ja oranssisten lehtien kuvioita harmailla portailla.

Siitäkö muistosta se lähti, tämän laukun selkeä visio, heti kun kankaan näin tiesin tällainen siitä tulee. Olen vähän kummissani kuitenkin, en edes punaisesta tykkää. Silti tykkään, tykkään, tykkään kovasti tästä laukusta.

Laitoin vihreän mekon päälle ja tanssiksi. Sitten istuin vähäksi aikaa tuolille miettimään. Lempihuoneeseeni.

Olemme taas pohtineet missä kotimme mahtaa olla. Sellainen josta tulee meille pitkäaikainen, oikea paikka asettua. Tämä on näitä kahden kulttuurin yhdistämisen varjopuolia, ei aina tiedä missä on hyvä ja kaikin puolin sopiva, tai ainakin melkein sopiva, kaikille osapuolille.

Katsellaan ja pohditaan lisää.

No fall here, even if October arrived. I think back to the red berries in that tree we had in our old yard. Every fall that tree dropped those berries on the stone steps, and I would stop in my tracks every morning, to admire the bright colors of the berries and fall leaves on the grey granite.

I think the memory of those red berries gave me the strong vision for this bag. I had it immediately when I saw this fabric. I'm a little amazed that I like it so much, red is not really my color at all.

I put on my green dress and danced a little. Then sat down in my favourite room, and paused a little. We have been thinking a lot about where our long-term home is going to be. One of those difficult things about bicultural relationships, it is hard to know where the right place is, the one that makes everyone happy.

We will continue pondering a little.

15 kommenttia:

s a n s k u :) kirjoitti...

mulle tulee tuosta laukusta joulu mieleen. kiva kuva susta tanssimasta.

hei, kaypa tsekkaamassa mita tanaan laitoin blogille. en voinut uskoa yhteensattumaa. (ei mitaan ihmeellista mut silti) :)

Kirsi kirjoitti...

-8 tänä aamuna....talvitakin kaivelua lapselle..pipoja, hanskoja...

Pilvikirsikka pihalla loistaa tulenpunaisena, kun siihen osuu auringon säteet ei paljon kauniimpaa syksynäkyä voi olla.

Lunta odotellessa...terkut teille kaikille, myös "pikkukissoille"

Liivia kirjoitti...

Ensinnäkin ihana tuo omakuva!

Olen seurannut siskoni ja hänen brasilialaisen siippansa samaa varjopuolta. Ovat nyt asuneet yhdessä Dubaissa ja Munchenissä. Suomeen mies ei sopeudu (ainakaan loppullisesti), on asunut jo pari vuotta Tukholmassa, eikä juurtunut sinne mitenkään. Muuttavat nyt muutamaksi vuodeksi väliaikaisesti Vietnamiin.

Kirsi kirjoitti...

Nyt sitä sitten sataa...sitä lunta...eipä tarvinnut kauaa odotella...toteaisinkohan tällä kertaa loppuun: lottovoittoa odotellessa..;)

Marja kirjoitti...

Hauska blogi, juuri löysin tänne muutaman muun kautta. Ja laukku ja tanssikuva, ihania!

Anonyymi kirjoitti...

Huu, hauska tanssikuva! Ja jouluisuus tuli mullekin väriyhdistelmästä mieleen, mutta ei sillä tavalla että se häiritsisi. Ihana kangas, ihana laukku!

MaaMaa kirjoitti...

Punainen on rohkea väri. En ihan jokapaikkaan "uskaltais" laittaa esim. kokopunaista mekkoa päälle.

Mäkään en ole ihan varma, tykkäänkö punasesta ...mutta ei se missään nimessä ruma ole!

Mulla on yhdet IHANAT punaiset pikkukorkkarit. Pitää olla ihan tietyllä tuulella, että ne jalkaan laittaa. Ja kun ne on jalassa, niin tuntuu maailmannaiselta!

Upea laukku ja mahtava kuva!

Meillä myös ihmetellään, mihin sitä ikinä sitten oikeasti asettuu ja jää. Ehkä ei ikinä kokonaan minnekään. ...tod. näk. kuitenkin Euroopassa pysytään. Ja varmasti maapallolla! ;D

Ihanaista viikonloppua!

Jael kirjoitti...

Ihanan värinen laukku ja vihreän mekon kanssa varmaan upea ilmestys,ainakin kuvan perusteella!

aurinko kirjoitti...

ma haluun sun olohuoneen.
kolmannessa maassa elaminen sopii ainakin meille. ollaan ei kenenkaan maalla.

Merja kirjoitti...

Sansku, joo, jouluiset värithän nuo on. Ei vissiin huono asia sinänsä, jouluhan sieltä kohta kolkuttelee..

Kirsi, hrrrr! Että lumi tulla tumpsahti sitten jo. No lokakuussahan sillä on tapana Ouluun saapua. Vaikka tätä hellettä jo vähän manaanki, niin en kyllä luntakaan haluais. Ei ole ikävä.

Lotot kehiin vaan!

Liivia, siskos kuljeskelu maailmalla kyllä päihittää tämän meidän 'vaatimattoman' kahden maan välillä seilailun. Mutta mun mies sentään sopeutui Suomeen jopa kymmeneksi vuodeksi. Nostan siitä hänelle hattua edelleen. No taas toisaalta.. olenhan minäkin jenkeissä asunut kohta kymmenen vuotta yhteensä.. palasina siellä täällä..

Marja, kiva kun löysit tänne, tervetuloa vaan!

Hanna, kangasta on vielä reilusti.. saas nähdä mitä kehittelen..

MaaMaa, mulla on ollut kaksi punaista kautta. Yksi oli lukioaikoina, jolloin valkoinen-punainen yhdistelmä oli mun mielestä ihan paras. Toinen oli joskus kait 20-30 välillä. En usko että enää tulee kuitenkaan sellaista :) Ja mitä tulee paikalleen asettumiseen niin sun reissauksesi perusteella en oikein osaa nähdäkään sua paikoillaan.. eikä tää ole mikään huono kommentti, toivottavasti ymmärrät oikein!

Yaelian, kiitos. Putiikkiin otankin sitten varmaan kuvia vihreän mekon kanssa :)

Aurinko, määkin haluaisin tuon olohuoneen mutta lapset yrittää valloittaa sitä aina välillä, heh.

Kolmatta maata on pohdittu täälläkin, mutta se kaatuu mun puolelta vähän siihen että pelkään kaikkien olevan sitten vähän juurettomia.. Mutta yksi vaihtoehto se on meille ollut aina, joskaan ei vielä kokeiltu.

isoinpapu kirjoitti...

Ihana laukku! Pihlajanmarjat, kettukarkit, punainen!

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

No tietysti asetutte siihen helsinkiläiseen jugend-asuntoon :) Me näytämme nyt juurtuneen näille leveysasteille, vaikka välillä on ollut ilmassa haluja vaihtaa maata. Vähemmän kyllä viime vuosina, mikä on toisaalta helpottanut aiempaa kroonista juurettomuuden tunnetta. Ei ole ihan yksinkertaista, tiedän.

Sanni kirjoitti...

Moi Merja, mä olen aika säännöllinen lukija, mutta olen vaan yleensä iltaisin liian puhki kommentoimaan.

Mekin ollaan tuota "lopullista kotia" mietitty. Me ollaan asuttu kaksi vuotta Suomessa, vuosi Hollannissa, yhteensä kuusi vuotta Kaliforniassa ja nyt jo seitsemän vuotta Kanadassa seka idässä että lännessä. Lapsille Kanada on muodostunut kotimaaksi, kun eivät muualla ole juuri asuneet. Esimerkiksi meitä aina naurattaa, kuinka kansallislaulusta lapsilla tulee heti mieleen O Canada (jonka ne sitten lurauttaa seka englaniksi ja ranskaksi), kun meillä taas miehen kanssa tulee ihan eri viisut mieleen.

Meille vanhemmille Kanada ei tunnu varsinaisesti kotimaalta, eikä me olla saatu edes aikaiseksi hakea kansalaisuutta, mutta kokonaisuutena tämä kolmas maa on ollut meille ehdottomasti paras vaihtoehto.

Mulla on kuitenkin sellainen ikuinen kaipuu Eurooppaan. Mies taas haluaa asua vain englanninkielisessä maassa pysyvästi, mutta ei hänellä myöskään ole erityistä halua muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin. Saa nähdä mihin mekin lopulta päädytään vai jäädäänkö me tänne, kun ei yksinkertaisesti jakseta enää muuttaa uuteen maahan.

SARI kirjoitti...

Tykkään, tykkään minäkin ! En ole laukkuihminen ollenkaan, mutta niitä on kiva tehdä - muille.

Vilijonkka kirjoitti...

Niin sitä täälläkin pohditaan, että minne matka. Kun ei ole edes lempihuonetta! Ja karu pudotus maanpäälle kun huomasin esikoisen puhuvan toisen ulkosuomalaisen kaverisa kanssa englanniksi, kun oli kuulemman helpompaa... Eihän tämän näin pitänyt mennä! Että onko seuravaksi aika palata Porvooseen? Tuntuisiko se talo siltä oikealta edelleen? Kauheaa pohdintaa.

Mutta noilla väriyhdistelmillä ainakin saa ilmaiseksi lisäenergiaa. Näytät upealta! Ja laukku on tietty tyylikäs.