keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Take a tour

Valokuvauksen lajeista minulle mieluisinta olisi miljöö- sekä sisustuskuvaus. En ole koskaan saanut siihen mitään koulutusta (no paitsi parin päivän pikakatsaus miljöökuvaukseen), mutta mieluusti tekisin sitä ammatikseni.

Naapurustosta löytyy todella upeita miljöitä kuvattavaksi. Sain tilaisuuden kuvata paria taloa vajaan tunnin ajan, ja ihan harjoituksen vuoksi se oli todella mukavaa. Jos oikeasti kuvaisin, varaisin tietysti reilusti aikaa ja jalustan mukaan.

Tulkaa siis mukaan talokierrokselle! Lähdetään liikkeelle ensimmäisen talon sisäpihalta.

Atrium-tyyppiset sisäpihat ovat todella suosittuja Etelä-Kaliforniassa. Ja miksipä eivät olisi, aurinko paistaa aina ja lämpöäkin riittää. Pihoilla oleskellaan paljon, niiltä löytyy useimmiten ulkokeittiö ruoanlaittoon, suihkulähteitä, kauniita istutuksia ja tietysti penkkejä ja istuinryhmiä joilla voi nautiskella ruoasta, auringosta, seurustelusta, lukemisesta tai vain loikoilusta.

Tämä talo on tyypiltään Tuscan, eli jonkinlaista välimerenomaista ja italialaista tunnelmaa on haettu.

Huonekaluja voi huoletta pitää ulkona läpi vuoden. Täällä ei mikään kärsi homeesta tai kosteudesta. Puu korkeintaan patinoituu kauniisti auringossa.

Suurin ero suomalaiseen rakennuskulttuuriin lienee se, että kaikkialla on runsaasti tilaa. Näissä taloissa on myös erilaisiin kulkureitteihin ja aulatiloihin varattu reilusti neliötä.

Olohuoneessa on valtavasti korkeutta ja leveyttä. Samassa huoneessa on ruokailutila ja avoin näkymä keittiöön. Yksi seinä on täynnä pariovia jotka avautuvat takaterassille. Valoa riittää.

Koska alue on niinsanotulla high desert -vyöhykkeellä, pimeän tullen lämpö saattaa pudota jopa parikymmentä astetta. Monenlaisia tulipesiä löytyy siis myös pihoilta ja terasseilta.

Tällä terassilla on katteena pientä luonnonkiveä, joka rahisee mukavasti jalan alla.

Toisessa päässä solisee suihkulähde. Nämä luonnollisesti kierrättävät vettä, josta on täällä pula. Puutarhan kasvitkin mieluiten valitaan kestämään hyvin kuumuutta. Tällä asuinalueella myös säännöissä mainitaan toivomus siitä, että puutarhoihin valittaisiin alueelle luontaisia kasveja, kuten esimerkiksi kaktuksia.

Rosmariini menestyy tällä vyöhykkeellä erittäin hyvin. Sitä kasvaa monissa paikoin suurina pensaina, ja sen aromi on suorastaan huumaava. Siellä täällä siihen sekoittuu eukalyptuspuiden tuoksu.

Kylpyhuoneesta on kaunis näkymä pienelle terassille ja kukkuloille. Kylpyamme on aivan ikkunoiden vieressä.
Sisäpihalla on myös erillinen rakennus, joita on täällä monissa taloissa sisustettu vierasasunnoiksi. Alla näkymä rakennuksen parvekkeelta.

Siirrytään kohti toista taloa. Tämä portti johtaa ulos sisäpihalta talon taakse ja polulle joka kulkee naapuriin.


Marjat kuin pihlajassa tässä puussa, eriväriset vain. Tähän aikaan vuodesta erilaiset puut pukkaavat marjaa ja sitrushedelmät alkavat lähentyä kypsää.

Täälläkin on päivä lyhentynyt jo. Nämä kuvat on otettu kahden ja kolmen välillä iltapäivällä, ja aurinko on jo aika viistossa. Pimeä tulee ennen puoli kuutta illalla. Aamuaurinkokin on täällä upea, mutta tästä iltapäivän hehkusta en saa kyllä tarpeekseni.

Toinen talo on meksikolaistyylinen. Paljon kaariaukkoja, lattioissa käsintehtyä terracotta-laattaa.

Allaolevassa kuvan paikassa oli aivan satumainen tunnelma. Tämä nurkkaus löytyi sisäpihan reunalta. Nuo puut siivilöivät valoa todella hienosti. Tässä voisin istua hyvän kirjan kanssa pitkään. Ja voi mikä patina noissa tuoleissa!

Toinen sisäpiha, jossa oli jopa peili. Täällä ulko- ja sisätilan välinen raja on välillä hyvin häilyvä.

Makuuhuoneesta löytyy tulipesä (joita voi ehkä käyttääkin pari kuukautta vuodesta tukahtumatta) ja istumanurkkaus.

Tällainen näkymä tämän talon kylpyhuoneesta. Tämäkin sijoitettu hyvin yksityisyyttä ajatellen.

Talon takana on hedelmätarha. Kuten näkyy sitruunat alkavat olla valmiita poimittavaksi.
Toivottavasti tykkäsitte kierroksesta. Itse nautin kovasti kun voin nähdä erilaisia asuinympäristöjä. Sen sijaan että miettisin 'tuon ainakin muuttaisin' tai 'täällä en ainakaan voisi asua', katselen vaikka miten eri materiaaleja ja värejä on yhdistelty. Tai jos en pidä sisustuksesta saatan ihastella puitteita.
Nimi vieraskirjaan kiitos jos kävitte (en tykkää salalukijoista!). Kertokaa myös kiinnostaako näiden sisustusmiljöiden näkeminen, koska täällä noita avoimia ovia ja kuvaamista riittää.

46 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Siis aivan upeita. Ihania kuvia!
Taloista tuo ensimmäinen oli kyllä minun mieleeni :-)

Savu kirjoitti...

Ehdottomasti kiinnostaa, lisää vaan! Upeita kuvia ja miljöitä, ja sainpas omaan pihaankin pari ideaa! Kiitos :)

Kaarina kirjoitti...

Kävin, kävin, niinkuin aina. Valitettavan harvoin vain tulee jätettyä kommentteja.

Tykkäsin tosi paljon katsella kuvia; kaukokaipuu ja auringon ikävä vain korostuu näitä katsellessa... :)

Johanna kirjoitti...

Upeita kuvia olet ottanut!! Meillä piha on kauniin valkoinen tällä hetkellä!

Kitty Kat kirjoitti...

Täältä yksi salalukija vihdoin kommentoi. =)

On ollut mahtavaa lukea ja katsella sinun ameriikan juttuja. Varsinkin, kun täällä Suomessa jo talvea pukkaa (http://satumaisiatarinoita.blogspot.com/2008/11/ensilumi.html).

Laita toki jatkossakin miljöö- ja maisemakuvia blogiisi. Niitä on tosi kiva katsella!

Kitty Kat kirjoitti...

Äh, meni pieleen tuo linkki lumisiin kuviin. Alla uudestaan, mut poista tyhjä väli:
http://satumaisiatarinoita.blogspot.com/2008/11/ ensilumi.html

mizyéna kirjoitti...

Tietenkin kiinnostaa! Minun päivähupianihan on kävellä täällä eri asuialueilla valokuvaamassa ja kurkkimassa miten muut asuu :D Olisipa ihan hirveän mukavaa päästä ihan luvalla jonkin villaan kuvailemaan!

Sait minut miettimään mitä kohteita tykkään eniten kuvailla ja kyllä se taitaa olla lapset :) Huomaakohan sitä blogistani ;)

Marianne kirjoitti...

Oi etta kyllapa olisi juhlaa jos saisi tuollaississa puitteissa asua. Talla hetkella olen ihan kateudesta vihrea koska asumme niin ahtaasti juuri nyt.

Niin ja yleensa olen pakosta salalukija, kun on taalta toista estetty blogeihin kommentointi. Pitaa kayttaa tata tilausuutta nyt hyvaksi kun on tassa viikon verran jostain syysta ollut estot pois! :D

Anioni kirjoitti...

Aina ihailen postejasi, kun niitä ilmestyy. Ja nämä olivat aivan ihania "kiertoajeluita", lisää vaan.

Saisiko omasta talostasi vastaavan kierroksen (vaikka olet aina välillä joitakin paikkoja esitellytkin), sellaisen miljööesittelyn myös? :)

MaaMaa kirjoitti...

Ah mitä kuvia, ja voi mitä koteja! Aivan mielettömän upeita!
Todella nautinnollista katsella ja lukea näitä postauksia, joten anna tulla lisää vaan :)!!

aurinko kirjoitti...

KIITOS! kiinnostaa kylla. Kaunista.
Asuisin itsekin tosi miellellani juuri noin.:-)
Pia Spore

Tuuli kirjoitti...

Tällaiset kuvat saavat matkakuumeen kohoamaan ja kaipuun muualle voimistumaan... Olen lukenut blogiasi jo usean kuukauden ja kateellisena bongaillut hienoja paikkoja ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita kuvia ja ihania taloja ja ympäristöjä. Oli ilo katsoa näitä. :)

t. Elean

http://eleanin.blogspot.com

Riikka kirjoitti...

Upeita kuvia ja ympäristöjä! Tällaista lisää, mielenkiintoista.

pikkujutut kirjoitti...

Kiinnostaa, kiitos.

Liivia kirjoitti...

Olipa makeaa mahantäysdeltä, kiitos!

Hienoja kuvia, ja ihanaa oli visiteerata noissa huusholleissa.
Eniten ihastuitti nuo kivipihat, miksikä niitä sanotaan; patioiksi?

Mulle mieluisin laji kuvata olisi ihminen miljöössä ja muotikuvaus. Kumpa saatais kumpikin tehdä tätä työksemme. Ehkä vielä.

Bisquits kirjoitti...

Raaps, nimi on kirjassa nyt. Blogisi on minulle uusi tuttavuus, mutta juuri tällaiset postaukset kiinnostavat kovasti! :_)

Jaana kirjoitti...

Minäkin olen uusi täällä. Kiinnostavia juttuja ja kuvia! :)

Anniina kirjoitti...

Minä täällä taas hei!
Kuvia vaan tulemaan :) mukavaa nähdä miten siellä asutaan.

Anne kirjoitti...

Upeita kuvia ja uskomattomia taloja.

iory kirjoitti...

Ihania taloja. <3 Miksei Suomessakin ole tuollaista..?

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Upeita kuvia, ja tuo miljöö kuvaus ei ole mitään helppoa, mutta sulla näyttää olevan siihen luontainen kyky. Joten lisää tälläistä!

Ja aivan ihan päästä kurkistelemaan tuollaisiin paikkoihin. Olen kirjastosta lainannut jotain Kalifornian arkkitehtuuria ja sisustusta käsitteleviä kirjoja ja aihen kiinnostaa mua valtavasti.

violet kirjoitti...

Kiitos kuvista. Puitteet ovat mielenkiintoisia ja aika monista paikoista tykkäsinkin. Joissakin vaan tökkää se, että ne ovat vain olevinaan jotakin...tiedätkö mitä tarkoitan? Mutta kaunista joka tapauksessa ja olet onnistunut hyvin vangitsemaan tunnelman. Ihan kuin olisi päässyt itse käymään.
lisää vaan!

Merja kirjoitti...

Nina, kiitos käynnistä.

Savu, oikein ideoita.. kerroppa sitten mitä..

Kaarina, tsok tsok :D

Johanna, valkoista ei vielä ole ikävä.. mutta ehkä sitten joulun aikaan. Tosin luultavasti näemme valkoista Coloradossa jouluna.

KittyKat, kiva kun kommentoit!

Marita, minäkin muuten kuvaisin enemmän lapsia mutta haluan pitää jonkinlaista yksityisyyttä yllä. En siis halua leväyttää ihan koko lapsuuttansa kaikkien katseltavaksi.. (sulla tietysti ihan eri juttu kun olet salasanan takana)

Marianne, höh mitä meininkiä työnantajalta. Niin ja ei meilläkään nyt ihan noin leveästi asuta, tältä alueelta löytyy aika laajaa skaalaa. Mutta enemmän kyllä neliöita kuin oli Suomessa.

Anioni, pitää laittaa harkintaan tuo oman esittely (öh vielä työhuonekin täynnä laatikoita..) Jotenkin tulee oman esittelystä aina omituinen fiilis.

MaaMaa, nämä talot on kyllä suhteellisen (tai no todella) kalliita. Vaikka hinnat on täällä romahtamassa taloudellisen tilanteen vuoksi.

Aurinko, näissä taloissa on liikaa tilaa jopa minulle joka yleensä ahdistuu liian pienestä ja tiukasta. Tykkään näissä eniten noista ulkotiloista joissa voi viettää niin paljon aikaa päivästä. Niiden tunnelmaa on tosi vaikea saada kuviin.

Tuuli, kiva kun kommentoit. Kiva olisi kuulla sinusta vastakin! Elean ja Riikka samoin.

Pikkujutut, laitetaan lisää tulevaisuudessa.

Liivia, täällä käytetään sanaa courtyard jos ovat seinien ympäröimät. Patio varmaan ihan hyvä sana, jopa ulko-olohuonetta voisi käyttää.. Muotikuvausko kiinnostaa, yllätyin. En ehkä itse osaisi, en tiedä kuvittelenko, mutta ajattelen että niissä piireissä elämä on liikaa pintaliitoa. Ihminen miljöössä, niin, hyvin kiinnostavaa sekin. Erittäin haastavaa myös, kun pitäisi tavoittaa sekä ihmisen että paikan sielu kuvissa. Mutta joo, kuvaustöihin pitäisi päästä (ja mieluiten sellaisiin joissa runsaasti aikaa eikä yhtään stressiä!)

Bisquits, kiitos raapaisusta. Tulee lisää sisustusta, varmasti.

Jaana, tervetuloa. Tule toistekin.

Anniina, halit.

Aednat, Iory. Kiitos. (niin ja Suomen ilmastoon nämä ei ehkä sopisi)

Itkupilli, kiitos. Mua kiinnostaa Kalifornia-tyyli myös ja erityisesti Meksikon vaikutus siihen. Kun pääsisi kuvaamaan jotain vanhaa meksikolaistyylistä villaa, niitähän täällä on vaikka kuinka.

Violet, ei nämä ole vielä olevinaan... oikeasti. Nämä on itse asiassa aika maltillisesti toteutettuja. Usko vaan, olen nähnyt paljon keinotekoisempaa. Mutta joo, puitteista tykkään minäkin eniten.

Eveliina kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! :)

Lilja-Julia kirjoitti...

Pidin, pidin - mielenkiintoisia kuvia! Kiios :)

Sari kirjoitti...

Tosi kauniita taloja ja hyvin toteutettua kuvausta taasen. Uteliaisuuttani nyt kyselenkin sinulta, että miten sinulla on ollut mahdollisuus päästä näihin taloihin kuvaamaan?

Täällä toinen valokuvaushöpero. Itse olen aiemmin tehnyt pääosin maisema- ja still life-kuvausta, mutta olen huomannut, että viime aikoina myös miljöö- ja etenkin sisustuskuvaaminen on alkanut kiinnostamaan enenevässä määrin. Onkin ollut tosi kiva huomata, että täällä ulkosuomalaisten blogeissa on useita erittäin taitavia valokuvaajia (kuten sinä!)ja toivotan sinulle onnea, että saisit joskus tehdä tätä hommaa työksesi. Samansuuntaiset on haaveet itsellänikin. Mikä olisikaan ihanampaa kuin saada tehdä työkseen sellaista, josta todella pitää ja josta todella nauttii!

Marianne of SCANDICA kirjoitti...

Ihan sairaan hienoja, siis seka kuvat etta interioorit, anna tulla vaan *kumartaa*

aino kirjoitti...

aikamoiset miljööt! hienot kuvat.

Eija kirjoitti...

Muistelen jo aikaisemmin kommentoineenikin (jotain?), mutta pahoittelen, jos se on jäänyt tekemättä. Kiinnostavaa on kyllä katsella toisen maan koteihin ja pihoihin. Että lisää vaan... :) :)

Mrsme kirjoitti...

Odotan aina näkeväni sun blogissa upeita kuvia ja enpä joutunut pettymään tälläkään kertaa! Todella mielelläni katson jatkossakin kuvia sieltä, mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaisia talot siellä ovat!

Terkut täältä Kiinanmaalta!

Elina kirjoitti...

Upeita miljöitä ja mikä sen parempaa kuin päästä kurkistelemaan toisten koteihin, varsinkin jos ovat hyvin erilaisia! Vaikuttaa kyllä mahtavalle paikalle Kalifornia. Yleensä tv:n välittämä kuva ko. alueesta on jotenkin hyvin toisenlainen.

Vintage living kirjoitti...

Asumismiljööt eri maissa on aina mielenkiintoisia, vaikka ei itse välttämättä haluaisi juuri niin asua!

Hanna kirjoitti...

Tervemorohei. Ei tarvi kattoa Kauniita ja Rohkeita ku voi elää kalifornialaista unelmaa sun blogin kautta :D Ai vitsinvitsi, kun luuni kaipaisivat sinne lämpöön siemailemaan margaritoja tuommoselle sisäpihalle. Ei vaan oikein nyt tää Perhe Oy Ab salli semmosia itsekkyyksiä. Terkkuja!

Merruli kirjoitti...

Toki kiinnosti ja lisääkin mielellään katselisi. Takapihan sitruunapuu olisi kyllä hienoa.

s a n s k u :) kirjoitti...

Jaa taas kerran mietin etta miksi asun missa asun. Voi sua Merja! :D Kaktukset on mun lemppareita.

Tia kirjoitti...

Upeita taloja ja kuvia - tällaisia postauksia lisää, kiitos! T. entinen salalukija :)

Miitulainen kirjoitti...

ihania kuvia kauniista paikasta!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, Merja! Kyllä te asutte ihanissa maisemissa! Käyn täällä usein katsomassa upeita kuviasi vaikka useimmiten kommentti jää laittamatta, anteeksi! No, sepä olisi aina vaan se sama: ihanat kuvat, hirveä kaukokaipuu iskee ja voi kun olis kesä täällä meilläkin. Kiitos näistä tunnelmista!

Himatuikku kirjoitti...

täällä myös eräs salalukija, sain vasta nyt aikaiseksi hankkia kommentointitunnukset. Pari kuukautta sitten surffaillessa törmäsin monien mutkien kautta blogiisi. Ja se otsikkokuva pysähdytti. WAU. Jos joskus päätät julkaista valokuvakirjan, täältä löytyy 1 ostaja. Ilta rannalla on lempparini, ne värit. Aina kun töissä ottaa päähän, niin poikkean blogiisi ja taas jaksaa.
Ihanaa joulunodotusta ja toivottavasti saan vierailla blogissasi jatkossakin !!!

M'man kirjoitti...

Uskomattoman kauniita koteja. Ja kauniisti olet kuvannut.

SariP kirjoitti...

SariP

Hienoja kuvia - lisää vaan, niin pääset reenaamaan tätä kuvauslajia (kun sanoit, ettet ole koulutusta saanut). Sinä saat kokemusta ja me muut kokemuksia!

Talojen ja sisustusten kattelu on yks lemppariharrastuksiani, johon en nyt täällä valitettavasti juuri pääse osalliseksi. Minäkään en kattele (ainakaan yleensä) sillä silmällä, että mitä "kohteesta" haluaisin muuttaa, vaan just sitä, että mitä siellä on just nyt. Joskus sitä saattaa innostua haaveilemaan, että miltä siellä näyttäisi, jos minä päättäisin asioista, mutta harvemmin.

Onko ne talot myynnissä, vai miksi niitä avoimia ovia on niin paljon?

Sigrún kirjoitti...

Olipa kiva käydä piipahtamassa siellä Kaliforniassa näin talven keskellä joulua odotellessa. Olen aina haaveillut, että mulla olisi kylppäri, josta pääsee suoraan pihalle. Tosin näillä leveysasteilla se tuskin olisi järkevää. Ja tilaa. Sitä totta tosiaan noissa taloissa tuntuu olevan. Ja mikä herkullinen sitruunapuu. Lemon pie aah.

kramox kirjoitti...

salalukija ilmoittautuu.
js on oikein kiva lueskella ja varsinkin katella kuvia, nuo sitruunat, oih. Ikkunasta kun katsoo niin näkyy vaan nietoksia, oikein mukavaa vaihtelua siis aurinkoiset kuvat :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi etta ihania kuvia. Juuri loysin blogisi ja nyt en pysty lopettamaan lukemista ja kauniiden kuvien katsomista. Alkaa melkein jonkilainen Kalifornia-kuume pyrkia pintaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kävin katsomassa ja ihastelemassa. Koskakohan sitä saisi aikaiseksi käytyä sielläpäin mm. kirjekaveria moikkaamassa.