tiistai 20. tammikuuta 2009

Tiistaina kello 16.30

Joskus tuntuu kuulkaa tältä.


Kun kolme apinaa mekkaloi ja kähinöi sohvalla, tahtoen sitä tätä ja tuota, huutaen 'tuo veti multa peittoa' ja vollottaen 'äiti se potkas mua'.

Ja miehelläkin on taas pitkä päivä töissä, jotta illaksi tiedossa oikein via dolorosa ennen kuin saa yksinänsä väännettyä vintiöt peteihinsä.

En ole koskaan oikein kokenut tätä kolmen lapsen äitiyttä omaksi roolikseni. Vähän kuin joku olisi tyrkännyt minut keskelle näytelmää enkä saanut edes kurkata käsikirjoitusta etukäteen. Seison keskellä lavaa ja yritän rämpiä läpi kohtausten, yrittäen näyttää siltä kuin tietäisin mitä kuuluu tehdä.

Unohtakaa kärsivällisyys, itsehillintä, nöyryys, äidinrakkaus ja hoivavietti. Ihan paras kyky jota tässä draamassa tarvitaan on kuulkaa loistava mielikuvitus. Jotta voi kuvitella itsensä jonnekin ihan muualle.

Idea tiistaipotretin ottoon lähti Liivialta.

It's a challenging day today with the three monkeys. They are screaming and kicking on the sofa, wanting this and that. Sometimes I feel as if someone has just thrown me in the middle of a play, and has not told me ahead of time what the role is all about. I try to look like I know what I'm doing, improvising my way thru the different scenes.

In this drama called life, the best skill seems to be a vivid imagination. Just so you can imagine you are some place completely different.

30 kommenttia:

maijja kirjoitti...

Merja, minä fanitan sua. Rohkeudesta, kuvista ja tavasta löytää oikeita sanoja ainakin!

Tykkään tuosta ylemmästä kuvasta tosi paljon, se on koskettava - vähän kuin satu ja tosi yhtä aikaa? Tai siis satumainen ja todellinen.

Siis että hei vaan ja vau! :)

Anioni kirjoitti...

Hienot omakuvat, ja ovat kyllä aiheeseen sopivat kuin nenä päähän. Myös osuvien sanojen löytämisessä sinulla on mielikuvitusta :)

Yaelian kirjoitti...

Samaa mieltä ylläolevien kanssa, hienot omakuvat ja hienot sanat. Ensimmäinen kuva on kuin jostain elokuvasta...

himalainen kirjoitti...

Samoin kuin Maijja sanoi, tykkään tuosta yläkuvasta tosi paljon. Se sisältää kaikki nuo sanat, jotka kerroit äitinä olosta, tuttuja tunteita usein myös. Mutta se sisältää myös kaikki mahdollisuudet. Hieno kuva!

Muutenkin olen ihaillut kuviasi jo pitkään. Ihanaa, että niiden välityksellä voi itsekin matkustaa johonkin muualle, virkistyä!

Ulla kirjoitti...

Kiitos taas jälleen ihanista tämän vuoden kuvista. Kuten muutkin ovat kommentoineet, ihanaa olla sun kanssa reissussa !

Kommentti tiistain juttuun: katselimme miehen kanssa viikonloppuna vanhoja valokuvia ja haikailimme aikoja, jolloin lapset olivat alle 10v (niin se aika kuultaa muistot !). Silloin ei osattu kumpikaan kuvitella, millaista on elo murkkuikäisten kanssa...

Tsemppiä !
Ulla Kymenlaaksosta

Nina kirjoitti...

Yhdyn edellisten kommenttiin; hienoja kuvia!

Ja yhdyn myös sanoihisi, tuttuja tunteita. Välillä tekisi mieli vain kadota. Laittaa silmät kiinni ja "puf"! Taikoa itseni jonnekkin ihan muualle, missä ei olisi huutoa, menoa ja meininkiä.
Mutta kauankohan tuolla jaksaisi olla, kun ikävä jo tulisi :-D

Junika kirjoitti...

Minustakin tuo ylempi kuva on satumainen. Ja se kuvaa hyvin sitä tunnelmaa, mikä ainakin minulle äitinä välittyi tekstistäsi ja olotilasta apinalauman keskellä kun itse samaan aikaan miettii miten ihmeessä siihen rooliin joutuikaan... :-).

Ja ihana paita/tunika/mekko!

Sanctuary kirjoitti...

Häikäisevät kuvat kertakaikkiaan! Ja hyvin kuvaat tuon äitinä olon, tuotahan se usein nimenomaan on!

Sooloilija kirjoitti...

Kuvissa on ihana tumma sävy, samoin kirjoituksessa. Ajattelen usein samanlain.

Eikö olekin jännä kun tulee ihan pikkuisen syyllinen olo kun puhuu äitiydestä joskus noinkin? Ja silti nämä tuntemukset ovat kaikille maailman äideillä samanlaisia.

isoinpapu kirjoitti...

Mahtavaa! Suitsutan!

krisuh kirjoitti...

Ei ole mitään lisättävää. täällä mellastaa myös kolme perillistä. ja koira. Eikä olle edes missään ulkomailla, ääh! ;)

violet kirjoitti...

Pidän myös kuvista kovasti. Alemmasta oikeastaan enemmän, koska ylimmästä tulee mieleen yksi juttu mistä en niin pidä;-)
Hyvä kuvana kyllä sekin. Kiinnostava.

Ajatuksesi äitiydestä ovat hyvin, hyvin tuttuja.

Aivan vieraileva tähti olen itsekin kovin usein. Tuntuu etten ole tajunnut hommasta paljoakaan.

Riikka kirjoitti...

Tosi hienosti sanottu tuo: "Vähän kuin joku olisi tyrkännyt minut keskelle näytelmää enkä saanut edes kurkata käsikirjoitusta etukäteen." Todella tuttu tunne. Toisaalta siitä näytelmästä ei haluaisi missään nimessä jäädä pois.

Kuvasi ovat upeita.

Liivia kirjoitti...

SUPERHUIPPU otos tuo eka.
Kiva kun lähit mukaan!

s a n s k u :) kirjoitti...

Yhden kanssa on tyota riittamiin joten osaan kuvitella (tai ehka en tarpeeksi) millaista on kolmen kanssa. Onneksi on niita onnen hetkiakin varmaan ja kun leikkivat hyvin yhdessa jne. Kun alkavat olla ilkeita ja pinna tuntuu menevan, niin laheta jokainen eri huoneeseen. Itsesi myos. :) Ehka pienen paussin jalkeen sopu taas syntyy.

Kiva kun laitat tanne kuvia itsestasi. On niin monia bloggareita jotka eivat uskalla.

Stina kirjoitti...

Olipa loistava postaus. Bravo!

pikkujutut kirjoitti...

Olen mykistynyt.Ensimmainen kuva sai aikaan kylmanvareet.

Kunpa olisikin paassyt kurkistamaan kasikirjoitusta..mutta kun ei niin kaytetaan sita mielikuvitusta :)

Helmiina kirjoitti...

Tämä taiteellisen linja omakuva on ihan mahtavan upea.

M'man kirjoitti...

Tuo ekan kuvan idis on aivan mahtava! Ja koko sen tunnelma aivan upea!

Ja tekstisi taas, noh - tuttua... taalla vain yksi apinoita vahemman kuin sinulla siella ( silti valilla repiessani hiuksia paasta - samantyyppista soffa tappelua taallakin havaittavissa- niita tuntuu olevan tuplasti kuin mita heita oikeasti on...)

Terveisia!

Lumianna kirjoitti...

Ihana tuo ylempi kuva, kuten Maijja jo sanoikin. Osaan kyllä kuvitella tunteesi, vaikka omia pikkuisia ei minulla vielä olekaan. Töissä saa kuitenkin sen verran esimakua, kun vaikkapa pukee kahdeksaa lapsukaista samaan aikaan ;). Siinä kun yhdelle tulee vielä äkkinäinen vaipanvaihto, yksi ajelee leikkiautolla toisen päätä pitkin ja joukkoon puskee vielä pari lapsosiaan hakemaan tullutta vanhempaa, niin olo ei ole kovinkaan seesteinen ;).

Merja kirjoitti...

Maijja, fanitus molemminpuolista! Ja mitä tulee satuun ja toteen.. hyvä jos sellainen vaikutelma tuli. Kyllä täältä satuun välillä tekisi mieli leijailla.

Kiitos vaan Anioni ja Yaelian. Enemmän koen itseni kuvittajaksi mutta kait joskus saan sanatkin suusta.. kun yritän..

Himalainen, olen onnellinen jos saan tarjota virkistystä. Sitähän me kaikki tarvitaan aina välillä.

Ulla, niinkun sanoinkin, ei käsikirjoitusta tässä hommassa näe. Ja se on ehkä ihan hyväkin.. teini-ikää en jaksa edes vielä ajatella. Omat haasteensa kussakin vaiheessa.

Nina, tässä onkin ehkä nyt se vika etten ole päässyt taikomaan itseäni mihinkään vähään aikaan. Olen niin sanotusti ollut vähän liikaa läsnä.. Mutta jospa sitten taas kesällä voisimme miehen kanssa kadota 'puf' pariksi päivää.

Junika kiitos. Tunika oli eilinen ostos. Tykkään siitä.

Sanctuary, mulla riittäisi tästä aiheesta niin paljon lisääkin. Mutta ehkä se auttaa jo kun aina silloin tällöin 'pienesti' purkautuu, hehee.

Sooloilija, mun syyllinen olo tulee lähinnä siitä jos poden turhaan syyllisyyttä. Tiedätkö mitä meinaan? Yritän sallia itselleni monenlaisia tuntemuksia, se on mun tapani rämpiä läpi hankalampia päiviä.

Isoinpapu, sua mä ihannoin kun jaksat vielä isomman lauman kanssa. Ja niin paljon kerkeätkin vielä.

Krisu, kyllä se vaan arkea on täällä ulkomaillakin. Eri tavalla monessa mielessä kyllä. Mutta vähemmän täällä apuja on lasten kanssa kuin jos olisimme kotimaassa. Mut ei siitä enempää.

Violet, kun voiskin olla välillä vieraileva tähti. Noin niinku konkreettisesti..

Riikka, joo, ei koko näytelmää haluais missata. Mutta ohjaaja hoi, voitaisko jättää jotkut kohtaukset pois??

Liivia, omakuva on siitä mukavaa että kohde on aina saatavilla. Ja se tekee just niinkun kuvaaja pyytää ja vaikka sen sata kertaa jos tarvii.. Otetaanko siis uusiksi ensi tiistaina. Ja onko muita tulossa mukaan?

Sansku, laittaisin eri huoneisiin mutta siitä saa taas syntymään eri kohtauksen. Ja sitä ei aina jaksa. Mutta olen kyllä aika hyvä karkaamaan tuonne oman makkarin perukoille. Jos ei muuta niin edes oikaisemaan sängylle pari minuuttia.

Oman kuvan laitto blogiin on mulle sellainen rehellisyyskysymys. Mulle on tärkeää seistä omien sanojen takana.

Stina kiitos!

Pikkujutut, hyvä jos sielläkin mielikuvitus virtaa. Sitä tarvitaan.

Helmiina, ihanko taiteellinen.. Kyllä mää roikun täällä jonkun verran ikkunoissa, se muualle karkaaminen ja kaiken pois sulkeminen helpottuu kun katsoo vähän aikaa vaikka taivaalle.. 'nyt istun lentokoneessa matkalla Pariisiin..'

M'man, no kiitos. Meillä yleensä kolmannen mukaantulo johonkin tilanteeseen saa noita kähinäkohtauksia aikaan. Kaksi kun saattaa olla kahdestaan ihan hiljaa ja tyytyväisinä pitkäänkin.

Anniina kirjoitti...

Olipa pysäyttävät kuvat.
Voimia sinne joskus ei-niin-ihanan arjen keskelle. Jos vaan saan aikatualut kesätöiden osalta järkättyä jotenkin fiksusti, niin voisin vaikka tulla auttelemaan! :)

17 neliötä kirjoitti...

Hienoja omakuvia!! Heh, minä taas toisinaan yksinäisyyden epätoivossa kuvittelen itseni paikkaan, jossa on kolme apinaa, joista yksi on mieluiten mahd samanikäinen kanssani ja vastakkaista sukupuolta :D En taida ymmärtää parastani...

Merja kirjoitti...

Anniina, mehän tullaan sinnepäin kesällä. Mutta voithan tulla sitten joko ennen reissuamme tai sen jälkeen, jos töiden kannalta passaa..

17 neliötä, ymmärrän tuota kaipuuta mutta oot vielä nuori. Nauti kun voit.. (vaikka joskus kyllä mietin että oliskohan lapset ollut sittenkin syytä tehdä nuorena)

Neljän äiti kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja kokenut huonoa omaatuntoa kun en ole saanut aikaiseksi kommentoida, hiljaa vain ihastellut kuviasi. Anteeksi, nyt parannan tapani. Nuo kuvasi ovat todellista taidetta. Ja tuo teksti äitiydestä tässä postauksessa, sinustahan olisi myös kirjailijaksi! Ja kuvitus kirjassa olisi varmasti upea.
Juuri tuo näytelmä kuvaa hyvin äitiyttä. Minä luulin tietäväni mihin ryhdyn ja haluan, mutta paljonpa tiesin. Voisipa ohjaaja välillä huutaa "cut" ja pidettäis tauko ja harkiten mietittäis vuorosanojamme jokainen. Etenkin haluaisin aikalisän perehtyäkseni näyttelemään esimurrosikäisen äitiä. Tekeväthän muutkin näyttelijät ensin taustatyön rooliinsa. Toisinaan haluaisin tehdä joitain muutoksia myös toiseen pääosaesittäjään.. Ja olenkohan itsekään ihan paras valinta tähän rooliin.. Meidän näytelmän ydinjoukossa olemme minä ja mieheni sekä pojat 11v ja 9v sekä tytöt 7v ja 4v. (Meilläkin on Laura 7v.) Näyttämömme on Tampereen kupeessa. Huhu kertoo, että jossain vaiheessa käsikirjoitusta melko piankin lavalle ilmestyy vielä koiranpentu. Ja eteenpäin en ole noitakaan tapahtumia vielä saanut kässäristä lukea.
Oma blogikin on harkinnassa, mutta mietityttää kuvien (etenkin lasten) laittaminen nettiin.

Ulla kirjoitti...

On ehkä onni, että tuota elämän käsikirjoitusta ei tiedä etukäteen... Näiden murkkuongelmien keskellä minäkin aina silloin tällöin unelmoin ihanista asioista ja paikoista (joissa sun blogin lukeminen auttaa). Jatketaan unelmointia ja haaveiluja, ilman niitä oltaisiin paljon "köyhempiä".

Terkuin,
Ulla

Matroskin kirjoitti...

Soma mekko! Meillä mies on paljon kotona, silti välillä menee hermo siihen ainaiseen "äiti tee, äiti tuu, äiti anna, äiti laita..." Ei näemmä tule koskaan mieleen pyytää isää. Ja uhmiksen kanssa on kaksi aikuistakin heikoilla...

Ylva kirjoitti...

Voi kun mäkin osaisin kuvitella välillä itseni jonnekin muualle, mutta kun se todellisuus on niin silmiinpistävää ja korviinkuuluvaa, niin en maha mittää. Meillä apinoi, siis todella tykittää, kaksi samanikäistä pojantolvanaa ja yksi mesoamista ihannoiva pikkutypy.

Välillä tämä meno ja meininki ottaa niin paljon päähän, etten tiedä, ostaisinko menolipun itselleni vai lapsilleni.

Ja silti ne on niin ihania! Miten ristiriitaista onkaan olla äiti...

Merja kirjoitti...

Neljän äiti, tervetuloa vaan. Kiva kun 'ilmottauduit' ;-) Ai että sielläkin Laura 7 v.. Ja koiranpentua on täälläkin eräät hinkuneet. Minä haraan vastaan.

Ulla, haaveilu on hyvää ilmaishupia, sitä harrastan usein.

Matroskin, meillä oli aikansa tuota 'äiti anna' -vaihetta. Nykyään onneksi enemmän tasapuolisesti. Mutta minähän sitä isomman osan saan kuitenkin kun mies on työssä.. ja minä se joka vie ja hakee lapset, ja kuuntelee väsyneiden kinastelut iltapäivällä, ja ja ja..

Ylva, se volyymi nimenomaan on joskus rasittavinta. Pitäis kai vaan laittaa tulpat tai kuulokkeet joskus korville niin ei kuule kähinöitä.

outi kirjoitti...

huippuja omakuvia, todella kauniita:)