lauantai 31. tammikuuta 2009

Ollaan sitte kotona

Kaksi päivää kotona, kipeän lapsen kanssa. Ahdisti jo katsella seiniä.

Tänään sain kameran huollosta ja hirmuinen hinku lähteä jonnekin retkeilemään, kuvaamaan. Mongun ja vingun, esitän vaihtoehtoja, houkuttelen ulkona paistavalla auringolla. Ja oltaisko vaikka yötäkin jossakin?

Mutta ei. Lapset on jumittuneet sohvan nurkkaan töllöttämään lasittunein silmin Paavo Pesusientä. Miehellä on Töitä. Kiire ja Stressi. Kannettava kutsuu.

Olen laittanut merkille että olen tässä huushollissa se alkuunpanija. Se joka järjestää ohjelmaa, potkii muut ulos, etsii valmiiksi kohteet. Hommaa elämyksiä. Yrittää virvoittaa arkea.
Onko nuo muut sitten kotihiiriä ja minulla taas liian vilkas menojalka? Tylsistynkö helposti ja onko toiset taas tasapaksun tyytyväisiä? Miksei minulle kukaan järjestä, vaivaudu hakemaan jotain kiinnostavaa, pieniä yllätyksiä?

Sanokaa mulle, onko tämä niitä miesten ja naisten eroja. Vai onko kysymys vain luonne-eroista. Arkeen turtumista vaiko arjen pakoa?
Pyh. Katsellaan tänään sitten seinien sijaan lamppuja.
It was a nice day, wanted to go some place. See something pretty, nice scenery. Get out and get refreshed, I had been home with a sick child for a couple of days.
Well it did not happen. Sometimes I feel like I am always the instigator, trying to arrange something fun, new, out of the ordinary for the family. Does that mean I am restless and the others boring? Is it too much trouble to fix small surprises?

7 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Meillä mies potkii ulos ja urheilemaaan ja minä taas perhettä sosiaalisiin menoihin (ystävätreffejä) tai kulttuuririentoihin (leffa, teatteri yms). Taitaa mennä aika 50-50%.

En tiedä onko kyse sukupuolieroista, ystäväpiirissä ainakin näkee myös miehiä "potkijoina".

Yaelian kirjoitti...

Luonteen eroja enemminkin kuin miesten ja naisten eroja.Eksä oli sellainen joka enemmin teki aloitteen. Pikaista paranemista lapsille!
Mutta San Diegossa on ihania paikkoja jonne voi yksinkin mennä,muistan minä..

Kitty Kat kirjoitti...

Voi, kyllä se on luonne-ero. Toiset on kotikissoja ja toiset niitä kyläluutia. Mut hyvin semmoiset silti voi yhteenki sopia. =)

Ja jos kotikissa ei aina innostu ehdotuksista, niin miksei kyläluuta voisi yksinkin lähteä liikkeelle?

Henna kirjoitti...

Otat kauniita kuvia! Oletko oikein opiskellut valokuvausta vai ihan harrastusmielessä? Varsinkin sun omakuvat on mahtavia:)

violet kirjoitti...

Minun mieheni on varmaan aika samaa maata kuin sinun. Sellaisen kuvan saan tämän kirjoituksen perusteella. Olen ehdottomasti meidän perheessä aloitteentekijä, suunnittelija, ehdottaja.
En voi sietää sitä "roolia" - mutta silti ylläpidän tätä asetelmaa.

Olen joskus kokeillut olla niin että esim. viikonloppuna en tee elettäkään minkään asian alkuunpanolle. Saatan kestää iltapäivään, mutta en sen kauemmaksi.

Ymmärrän kyllä: toinen ei halua olla menossa viikonloppuna kun on viikon töissä. Ja kyllä, viihdyn kyllä itsekin kotona ihan hyvin. Jos ajatellaan ihmisten tapaamista, matkustamista jne. niin ellen tekisi koskaan mitään niin me emme menisi mihinkään emmekä tapaisi ketään.

Lentäisin varmaan perseelleni jos mies sanoisi; olen varannut pöydän ravintolasta ja hommannut lastenvahdin. Pue niin mennään.

Mieheni hoitaa ihan mieluusti esim. ruokakauppajuttuja viikonloppuna mutta sitä ennen minun pitää sanoa että nyt sitä ruokaa tarvittaisiin - ja yleensä myös keksiä että mitä...

Mutta joo.
Kaikesta huolimatta tuo on niin hyvä mies etten vaihtaisi.
Ja huom. yleensä hän ei kieltäydy ehdotuksista. Niitä ei vain yleensq koskaan tule häneltä itseltään.

Merja kirjoitti...

Elisa, meillä ei mies juuri piittaa urheilusta. Onneksi, koska se ei minuakaan kiinnosta. Tosin nyt kuntoilee jotta saisi peruskuntonsa paremmaksi. Kulttuuririennot: minä yleensä järjestän ne täällä, hän kulkee kyllä mielellään mukana. Se vähän ärsyttääkin, voisiko joku muu joskus järjestää?

Yaelian, onhan täällä paikkoja eikä ne vaadi välttämättä seuraa. Mutta mulle on ominaista kuitenkin että haluan jakaa niitä kokemuksia..

Kitty Kat, onhan tässä oltu yhdessä jo 10 vuotta, että kait sovitaan yhteen joo. Liikun kyllä yksinkin, mutta se on vähän tylsää, kuten yllä sanoin. Ja viikonloppuna on jotenkin tylyä jättää lapset toisen haltuun ja lähteä yksin.. ne kun on vielä pieniä..

Henna, kiitos. Olen opiskellut pari vuotta Teksasissa ja pari Suomessa.

Violet, kaikki mitä sanoit pätee täälläkin. Prikulleen. Ja kyllä hänkin on hyvä mies, ehdottomasti. Mutta joskus tekisi mieli vähän ravistella, tiedäthän..

MaaMaa kirjoitti...

Luonne-erojahan nuo.

Me ollaan kotikissoja molemmat, paitsi lomat vietetaan tarkasti reissussa; ja ne reissut suunnitellaan ja jarjestetaan yhteisvoimin.

"Arkena" ma jarjestan tapaamiset kavereiden kanssa ja usein ulkonasyomisetkin, mutta kylla tuo valilla yllattaa ja vie kysymatta syomaan :)

Ainut, mika mulla on hampaankolossa, on se ettei tehda mitaan suunnittelematta. Pitaa miesta aina "varottaa" vahintaan pari paivaa etukateen, etta mennaanko viikonloppuna kavelyretkelle jos on kiva saa... Ei lahde ihan extemporee kuin todella harvoin...